CATEGORIES
26.1.2016

10 minute green curry veggie soup

Food

1 l vettä

1-2 kasvisliemikuutiota

2 tl vihreätä curry tahnaa

1 parsakaali

1 kukkakaali

1 sipuli

1 lehtikaalen lehdet

pieni inkivääri pala

 

En ole koskaan ollut kasvissosekeittojen suuri ystävä. Usein niihin keittoihin kaipaa jotain purutuntumaa ja siksi valitsen helposti leivän tai krutonkeja sosekeittojen kaveriksi. Tässä kasviskeitto, joka ei tarvitse mielestäni mitään leipiä vierelleen! Tämä keitto syntyi itseasiassa jääkapin jämäkasviksista, jotka olivat jo ehkä vähän nuutuneet loistopäivistään. Hyvä idea siis hyödyntää kerralla kaikki vihanneslokeron kaverit. Keittoon voi siis mieluusti heittää mitä tahansa porkkanasta palsternakkaan, mutta nämä ainekset sattuivat löytymään omasta kaapista. Lisää halutessasi keittoon myös esimerkiksi kanaa tai katkarapuja!

1. Kiehauta vesi ja lisää kasvisliemikuutio. Ohjeiden mukaan 0,5 litraan vettä tulisi lisätä aina 1 kuutio, mutta näin mielestäni liemestä tulee turhan suolainen. Maun mukaan siis 1-2 kuutiota!

2. Pilko kaikki kasvikset ja heitä ne liemen sekaan lehtikaalia lukuunottamatta.

3. Mausta liemi vihreällä currytahnalla sekä inkiväärin suikaleilla. Pilko inkivääri ihan pieniksi tikuiksi, jotta niitä on helpompi syödä.

4. Anna kiehua noin 7-10 minuuttia, ota keitto pois liedeltä ja lisää sekaan lehtikaalen lehdet.

5. Tarjoile!

 

12.1.2016

FRENCH LENTILS & PARMESAN CAULIFLOWER

Food

Ranskalaisia linssejä sekä parmesaani-kukkakaalia

2dl linssejä (vihreitä tai punaisia)

1/2 sipuli

2rkl dijon sinappia

3rkl oliiviöljyä

1rkl punaviinietikkaa

1 iso kukkakaali

1dl raastettua parmesan juustoa

Tässä yksi kasvisruoka, jota tuli viikonloppuna testailtua! Ranskalaiset herkkulinssit ovat Pariisilaisen tätini käsialaa ja nautimme niitä yleensä lihan lisukkeena, mutta lihaa nyt vähennettyä ajattelin parmesanilla maustetun kukkakaalin olevan hyvä kaveri linssien kanssa. Tästä setistä tuli todella täyteen linssien runsaan proteiinimäärän vuoksi ja ateria valmistuu salaman nopeasti jos linssit ostaa valmiiksi keitettynä! Minulla sattui olemaan kaapissa kuivia linssejä ja näitä täytyy keittää 20-30 min riippien siitä onko niitä liotettu ensin vai ei. Liotusaika on tunnin verran. Valmiita linssejä saa yleensä ainakin Ruohonjuuresta, Prismasta ja Citymarketeista.

1.Lämmitä valmiiksi keitetyt linssit tai keitä kuivia liotettuja linssejä (n.1 h) 20 minuuttia

2.Hienonna puolikas sipuli.

3.Pilko kukkakaalin kukat pieniksi ja raasta parmesaani.

4.Sekoita kulhossa dijon sinappi, oliviiöljy ja punaviinietikka. Sekoita kunnes seos on sakeaa.

5.Lisää linssien sekaan sipuli ja kastike (sipulia voi halutessa hieman kypsentää pannulla).

6.Paista kukkakaalin kukat oliiviöljyssä kuumalla pannulla kypsiksi ja lisää parmesan juusto päälle.

7. Kokoa annos. Voilá!

//Here's a vegetarian dish I tried during the weekend! Some french lentils and parmesan cauliflower. Just cook the lentils due to instructions or bye some "ready to eat" ones and heat them up. Than chop half an onion and add it to the lentils. The lentil sauce is super simple. Just mix 3 tbls of olive oil, 2 tbs of dijon mustard and 1 tbs of red wine vinegar together in a bowl and add to the lentils. Chop and cook the cauliflowers pieces in olive oil and add some grated parmesan cheese. Super easy and quick! //