CATEGORIES
26.10.2016

COLORFUL STHLM

Stockholm

Photos by Elisa Lepistö

DIESEL Jacket

KAPPAHL Jeans

SOFT GOAT Knitwear

TOPSHOP Shoes

SAINT LAURENT Bag

Tukholmassa on ihan mieletön ruska päällä ja aurinkokin on paistanut koko päivän! Suomessa oli aamulla lähtiessä jotenkin niin pimeätä, että kyllä valo on piristänyt taas kummasti päivää. Saavuimme tänne tosiaan heti aamusta ja asumme tässä ihan keskustassa Hotel Kungsträdgårdenissa.

Lounaalla iskimme tietenkin heti taas Berns hotelliin pavuille, haha. Onneksi se sijaitsi oman hotellimme naapurissa. Tiedän, että näistä pavuista on nyt kuultu, mutta en voi malttaa itseäni! Niitä on vaan aina pakko saada täällä. Haluaisin ehtiä myös käymään viime reissulla suosikiksi nousseessa Ljunggren -ravintolassa, mutta sille ei taida löytyä tällä kertaa aikaa.

Illalla meillä on luvassa täällä Weekdayn ja If:n järjestämä muotinäytös, jonka jälkeen suuntaamme pressiporukan kanssa jonnekkin syömään. Näytöksessä esitellään tahojen uusi yhteinen heijastinmallisto ja näytöspaikkana on mikäs muukaan, kuin huvipuisto Grönalund! On kyllä varmasti yksi erikoisimmista näytöspaikoista, johon olen päässyt (varsinkin näin syksyllä), joten odotan innolla kokemusta. 

//It's a beautiful day here in Stockholm! We just had lunch at hotel Berns (the beans are always a must) and now I'm back at the hotel doing some work stuff. Soon we'll be leaving for the Weekday x IF fashion show that is going to be held at the Grönalund amusement park! Never been to an amusement park this time of year so have to dress up warm. Going to be super fun I bet.//

 

8.9.2016

STOCKHOLM FW + 2 RESTAURANT TIPS

Stockholm

Random snaps from Stockholm Fashion Week

Tässä vielä kasa sekalaisia kuvia Tukholman muotiviikoilta! Kiitos vaan Zalandolle kaikista upeista järjestelyistä vielä kertaalleen. Teki kyllä niin terää käydä vähän inspiroitumassa rapakon tuolla puolen. Huomaa heti miten erilaisella fiiliksellä pyörii esimerkiksi kaupoilla, kun pieni syysmuotikärpänen on vihdoin iskenyt. Kiitos myös Gina Tricotin showroomin ihanille tytöille hauskasta ja rentouttavasta kahvihetkestä Tukholmassa näytösten välissä! Ensi kerralla sitten pidemmän kaavan mukaisesti.

Jos haluat nähdä enemmän fiiliksiä ja meidän häröilyä muotiviikkojen aikana, niin kurkkaa Julian tekemä video näistä päivistä täältä!

Muotihommien lisäksi tältä reissulta jää mieleen RUOKA. Bernsin ja Richen lisäksi pääsimme testaamaan kaksi uutta paikkaa, jotka olivat molemmat sellaisia ruokakokemuksia, että voisin lentää Tukholmaan päiväksi vaan syömään.

TAVERNA BRILLO

Täällä meillä oli ensimmäisen illan Zalando dinneri ja aah miten täydellinen tunnelma, ruoka ja miljöö. Menu on jännällä tavalla italialaisen sekä skandinaavisen keittiön sekoitus. Suosittelen ottamaan alkuun paikan "blinit" sekä carpaccion. Oikeastaan kaikki mitä maisteltiin oli hyvää, joten et voi mennä valinnoissa pieleen. Pääruoatkin olivat kaikki ihan mielettömiä, mutta omaksi suosikikseni nousi tryffelipizza! Oh lord jos tätä pizzaa saisi myös täältä kotoa. Ehkä ihan hyvä, että tämä suussasulava kaloripommi odottaa aina vain lento- tai laivamatkan päässä. 

LJUNGGREN

Tokana iltana olimme aivan poikki pitkän päivän jäljiltä ja suunnittelimme Zalandon loppunäytöksen jälkeen menevämme vaan mäkkärin kautta hotellille. ONNEKSI paikallinen Tukholma vahvistuksemme Martina sai meidät vielä houkuteltua sushille. Tämä paikka nousi nimittäin heittämällä yhdeksi parhaaksi sushipaikaksi, jota olen koskaan testannut, ja voisin sanoa olevani jonkin tason sushiekspertti. Kaikki pöytäseurueestamme olivat aivan sanattomia paikan herkuista. Sushien lisäksi menulta löytyy paljon myös muita herkullisia juttuja! Tänne menen ensi kerralla syömään ekan ja viimeisen ateriani Tukholmassa. 

//Some leftover snapshots from Stockholm Fashion Week! Thank you Zalando for a super lovely and inspiring time. We had a blast!! Thank you also to the girls at Gina Tricot showroom for inviting us for a little coffee break in between shows! Could have stayed at the cozy showroom all day long.

On top of all the awesome fashion we saw, we also got to experience some super cool restaurants in Stockholm. Taverna Brillo and Ljunggren are definitely places you need to write down if you are going to Stockhom. I could fly there for a day just to eat at these places. SO GOOD!//