SUNSET AT CAFÉ MAMBO
Ibiza















GINA TRICOT Exclusive Collection Dress
STEVE MADDEN Sandals
CHANEL Bag
Nokia viikonloppu Ibizalla starttasi kuuluisasta Café Mambo rantabaarista Sant Antonin alueella. Tämä oli nyt sitä legendaarista "bile-aluetta", jota en ollut koskaan aiemmin ehtinyt Ibizan reissuillani näkemään! Edellinen viikonloppu sujui kokonaan Ibizan hienostuneella satama-alueella, joten olin innoissani siitä, että pääsin näkemään nyt jotain aivan erilaista. Erilainen tämä alue kyllä olikin ja vaikka sesonki oli saarella aivan loppupäässä, niin silti rantakatu pursui juhlivia ihmisiä, polttariporukoita ja itseasiassa ihan perheitäkin. Juuri Sant Antonin alue tulee varmasti aika monelle ekana mieleen, kun mietitään Ibizaa, joten nyt tuli sekin puoli saaresta nähtyä! Oli hauska kokea tämäkin paikka, vaikka ehkä satama-alueen ravintolat ja yökerhot olivat kuitenkin enemmän oma juttuni seuraavia kertoja ajatellen. Minulle kerrottiin myös, että tämä alue oli itseasiassa Sant Antonin rennommasta päästä (selittää perheet) ja pahimmat teinibailaajat olivat vielä pari katua toiseen suuntaan. Sitä minun ei kyllä tarvinnut enää nähdä. :D
Café Mambo on tunnettu saarella Pacha yökerhon etkopaikkana ja ihmiset tulevat sinne ympäri maailmaa ihastelemaan Ibizan upeaa auringonlaskua sekä tanssimaan rannalla ennen siirtymistä yökerhoihin. Paikka toimii myös ravintolana ja söimmekin täällä ensimmäisen yhteisen dinnerin Nokia jengin kanssa. Ruoka oli paikassa mielestäni todella hyvää, mutta ehkä enemmänkin sellaista Chicos, Santa Fe henkistä mättöä. Hyvää kalaa ja esimerkiksi äyriäisiä suosittelen hakemaan Ibizan vanhasta kaupungista tai juuri satama-alueelta. Ruoka ei ehkä tässä paikassa olekaan se juttu vaan upea auringonlasku, jonka tahtiin DJ soittaa musiikkia. Ihan viimeisillä hetkillä kajareista pahamahti vielä joku todella erikoinen oopperasinfonia, jonka jälkeen koko ranta-alue yltyi raikuviin aploodeihin auringon mentyä rantaviivan taakse. Mieletön hetki ja kokemus. Siitä DJ sitten nosti sykkeet ylös ja bileet vasta alkoi. Aikamoinen paikka tämä Ibiza.
//We started our Nokia weekend in Ibiza with a fun sunset dinner at the legendary Café Mambo beach bar! This was my first visit to the islands notorious "party area" Sant Antoni, so I was excited to see what the fuss was all about. Totally different from the posh restaurants and clubs at the harbor area. The whole beach was full of bachelor/bachelorette gangs and party people just having a good time. Definitely another side to the island that I hadn't seen before, but what I think most people think of when they imagine Ibiza. Happy to experience it!
Café Mambo is known for it's sunsets and it was so fun to see how the DJ highlighted the whole experience. For example right at the very end he played a weird opera like song and after the sun went beneath the horizon everybody on the beach just applauded! It was such a fun moment. Then the DJ really kicked in the beat and the party really started... Crazy crazy Ibiza.//