5 MUISTOA IBIZAN VANHASTA KAUPUNGISTA
Ibiza
Ibiza old town
Joka puolelta roikkui köynnöksiä, kasveja ja kukkia. En ole koskaan nähnyt Juliaa niin haltioissaaan, kun roikkuvien kukkakasojen alla.
Kaupunki sijaitsee rinteen huipulla ja mitä ylemmäs mäen rinnettä seikkaili, sitä rauhallisempia kujia tuli vastaan. Vilkkaimmat alueet (sekä kaikki ravintolat ja liikkeet) olivat vanhan kaupungin alaosissa. Ylhäällä odottaa kyllä upeat näkymät, joten kannattaa ehdottomasti kävellä huipulle saakka!
Vanhan kaupungin kaikki vaateliikkeet olivat todella kalliita. Ihan perusmekoista voitiin pyytää helposti parikin sataa euroa sillä verukkeella, että ne olivat "laatumateriaalia".
Kaikki rakennusten julkisivut olivat minusta ihan äärettömän kauniita ja harmittelin, miksi vastaavaa arkkitehtuuria ei näkynyt missään muualla saarella. Täällä voisi pitää kyllä kunnon kuvaussessiot! Jokainen nurkka oli toinen toistaan kauniimpi.
Olimme niin haltioissamme Julian kanssa roikkuvista kukista ja kuvauksellisista seinistä, että eksyimme hetkeksi alueelle. Tai emme enää löytäneet tapaamispaikkaamme lopun jengin kanssa, mutta onneksi sattumalta muutama matkanjärjestäjä käveli meitä vastaan. Sen sitä saa kun kulkee nenä kiinni kamerassa.
Tulisin ehdottomasti tänne uudestaankin, mutta ensi kerralla kymmenien eri kuvausvaatteiden kera. Mitkä materiaalit tältä alueelta olisi saanutkaan. Aijaijai. Ehdottomasti to do -listalle Ibizan reissua ajatellen! Tänne kannattaa tulla myös ihan vaan vaikka illallistamaan. Olimme esimerkiksi edellisenä viikonloppuna Cuarenta y Tres porukan kanssa juuri kaupungin alaosassa syömässä, mutta en valitettavasti muista yhtään paikan nimeä. Ravintoloita on kuitenkin alueella pilvin pimein, joten valinnanvaraa löytyy.