Täällä on käynnissä viimeinen viikko ennen laskettua aikaamme ja pakko myöntää, että jännitys alkaa nyt kyllä tiivistymään! Hyvin voi mennä muutamakin viikko vielä ennen synnytystä, mutta on kyllä hassua ajatella, että käytännössä se voisi lähteä käyntiin nyt koska vaan. Se tieto tuo ehkä pientä levottomuutta mukanaan, mutta muuten täällä on kyllä todella rauhallinen fiilis.

Olen voinut ihan tänne loppumetreille saakka todella hyvin, pystyn vieläkin treenaamaan ja energiat ovat yllättävän hyvät! Tähän saattaa toki vaikuttaa se, että Sveitsin lockdownin takia olen 24/7 vaan kotosalla, joten energiaa ei kyllä kulukaan yhtään mihinkään ekstraan. Olisi varmasti eri asia jos esim. Helsingissä näkisi vielä ihmisiä ja olisi sen myötä aktiivinen ja sosiaalinen. Täällä tunnin treeni tai kävely päivässä on pikemminkin henkireikä itselleni ja tärkeä vastapaino pelkästään sohvalla istumiseen. Pari viimeistä päivää on kyllä väsyttänyt normaalia enemmän ja ehkä se keho tässä nyt alkaakin keräämään energiaa tulevaa koitosta varten.

Olen tässä viimeisten viikkojen aikana hoitanut myös tiuhaan tahtiin kaikkia viimeisiä to do -listan asioita ja suunnitellut mm. työkuviot siten, että saan vaipua ihan rauhassa omaan pieneen vauvakuplaan neidin saavuttua maailmaan <3 Mitään virallista äitiyslomaa en ole pitämässä, mutta ensimmäiset kuukaudet olen rauhoittanut kyllä ihan kaikesta ekstrasta. Ollaan myös laitettu kotia kuntoon, laitettu kaikki vauvantavarat valmiiksi ja pyritty vähän hengähtämään tämän vallitsevan elämäntilanteen keskellä.

Petterillä on nyt aika kova pelitahti päällä ja on paljon poissa, joten olen saanut myös rutkasti omaa aikaa, jonka olen pyhittänyt kaikelle mikä on tuonut itselle hyvää fiilistä! Olen meditoinut, joogaillut, katsonut hömppäsarjoja, ottanut paljon kuumia kylpyjä ja muutenkin vaan huoltanut omaa kehoa sekä mieltä. Kohta se huomio nimittäin siirtyy isosti johonkin muuhun, niin olen kyllä pyrkinyt nauttimaan ihan täysillä tästä ajasta itseni kanssa. Ehkä tämän ansioista ei olekaan ollut vielä yhtään sellainen ”tulis jo nyt” olo, mutta sekin saattaa toki muuttua tulevien viikkojen aikana jos raskaus menisi vielä kovin pitkälle tästä. Nyt on kuitenkin vielä todella hyvä zen olo, josta pystyn toivon mukaan pitämään kiinni ihan loppuun saakka.

Oma aika on antanut minulle myös tilaa valmistautua henkisesti synnytykseen ja sen suhteen minulla on myös aika luottavainen olo. Olen vähän ottanut sellaisen asenteen, että se menee miten on tarkoitettu ja yritän vain pitää mahdollisimman avoimen mielen koko prosessia kohtaan. Mitään erityisiä synnytystoiveita minulle ei siis juurikaan ole vaikka olenkin käynyt läpi erilaisia synntyyskursseja ja pyrkinyt hyödyntämään muutamia kikkoja, jotka voisivat mahdollisesti auttaa synnytyksen sujuvuudessa (nim.merk. vadelmanlehtiteetä ja taateleita menee). Kunhan tyttö ja minä voimme hyvin ja olemme terveitä. Se on kaikista tärkein lopputulos.

Iso bonus olisi kyllä se, että Petteri pääsisi kokemaan sen kaiken rinnallani, mutta maailmantilanne, mahdolliset karenteenit, lockdown ja pelireissut pitävät tämän suhteen pientä varausta yllä. Tämänkin suhteen olen vaan joutunut työstämään omaa henkistä rauhaa ja hyväksymään sen, että joihinkin asioihin ei vaan voi itse vaikuttaa. Toivotaan kuitenkin parasta!

Raskaus on edennyt nyt ihan loppumetreille ja eilen saavutettiinkin iso virstanpylväs, sillä vauva on nyt täysikasvuinen ja saa tulla maailmaan koska haluaa! Laskettuun aikaan on kyllä vielä kolmisen viikkoa aikaa, joten helposti voi mennä yli kuukausikin tässä odotellessa, mutta mieltä helpottaa tieto siitä, että päästiin tämän rajan yli. Meillä on tarkoitus synnyttää meidän läheisessä pienessä yksityisessä sairaalassa ja siellä ei ole mm. ollenkaan keskoshoitoa. Jos tyttö olisi siis päättänyt tulla aiemmin maailmaan olisi meidän todennäköisesti pitänyt lähteä pääkaupungin sairaalaan synnyttämään, joka onneksi sekin tuossa aika lähellä. Tämä kuitenkin nyt erittäin hyvä näin, sillä olen täällä myös paljon yksin Petterin ollessa kiinni peleissä ja pelireissuilla. Meidän oma sairaala sijaitsee n. 5 minuutin kävelymatkan päässä meidän kotiovelta, niin sinne pääsen myös itse kävellen ellei supparit olisi heti ihan tajuttomat. Toivotaan nyt kuitenkin tietty sitä, että synnytys lähtisi käyntiin silloin kun Petteri on kotona tai edes jossain lähistöllä hehe.

Vaikka raskaus on edennyt hyvin muutamista perinteisistä vaivoista huolimatta, niin yksi asia on ollut kyllä varsinkin nyt viimeisen kolmanneksen ajan tapetilla ja se on oma kehonkuva. Olen aina ollut suht sinut itseni kanssa, enkä ole koskaan tuntenut tarvetta vertailla itseäni tai elämääni vaikka somessa näkyviin juttuihin, mutta nyt raskauden aikana on asia vähän muuttunut. Huomaan, että olen paljon herkemmin vertaillut vaikka omaa muuttuvaa kehoa muiden raskaina olevien naisten kuviin ja aiheuttanut sillä itselleni epävarmuutta. Olen niin kiitollinen siitä, että olen jaksanut liikkua lähes koko raskauteni ajan ja se onkin ollut ihan äärettömän iso henkireikä itselleni (varsinkin nyt uuden lockdownin alla), mutta kyllä löytyy myös paljon päiviä, kun katsoo omaa kehoa peilistä ja tuntee itsensä vaan niin isoksi ja kömpelöksi. Kaikki vaatteet kiristää, alusvaatteet rullautuu mahan alle ja samat legginsit ovat päällä päivästä toiseen, kun kaikki verkkaritkin ovat jääneet pieniksi. Siinä samassa katselee vielä kuvia upeista raskaustyyleistä somessa ja miettii haikeana miten ihana olisikaan vähän ehostautua ja lähteä jonnekin kotoota. Muuallekin kuin ruokakauppaan.