CATEGORIES
25.1.2021

KEHONKUVA RASKAUSAIKANA

Lifestyle

Raskaus on edennyt nyt ihan loppumetreille ja eilen saavutettiinkin iso virstanpylväs, sillä vauva on nyt täysikasvuinen ja saa tulla maailmaan koska haluaa! Laskettuun aikaan on kyllä vielä kolmisen viikkoa aikaa, joten helposti voi mennä yli kuukausikin tässä odotellessa, mutta mieltä helpottaa tieto siitä, että päästiin tämän rajan yli. Meillä on tarkoitus synnyttää meidän läheisessä pienessä yksityisessä sairaalassa ja siellä ei ole mm. ollenkaan keskoshoitoa. Jos tyttö olisi siis päättänyt tulla aiemmin maailmaan olisi meidän todennäköisesti pitänyt lähteä pääkaupungin sairaalaan synnyttämään, joka onneksi sekin tuossa aika lähellä. Tämä kuitenkin nyt erittäin hyvä näin, sillä olen täällä myös paljon yksin Petterin ollessa kiinni peleissä ja pelireissuilla. Meidän oma sairaala sijaitsee n. 5 minuutin kävelymatkan päässä meidän kotiovelta, niin sinne pääsen myös itse kävellen ellei supparit olisi heti ihan tajuttomat. Toivotaan nyt kuitenkin tietty sitä, että synnytys lähtisi käyntiin silloin kun Petteri on kotona tai edes jossain lähistöllä hehe.

Vaikka raskaus on edennyt hyvin muutamista perinteisistä vaivoista huolimatta, niin yksi asia on ollut kyllä varsinkin nyt viimeisen kolmanneksen ajan tapetilla ja se on oma kehonkuva. Olen aina ollut suht sinut itseni kanssa, enkä ole koskaan tuntenut tarvetta vertailla itseäni tai elämääni vaikka somessa näkyviin juttuihin, mutta nyt raskauden aikana on asia vähän muuttunut. Huomaan, että olen paljon herkemmin vertaillut vaikka omaa muuttuvaa kehoa muiden raskaina olevien naisten kuviin ja aiheuttanut sillä itselleni epävarmuutta. Olen niin kiitollinen siitä, että olen jaksanut liikkua lähes koko raskauteni ajan ja se onkin ollut ihan äärettömän iso henkireikä itselleni (varsinkin nyt uuden lockdownin alla), mutta kyllä löytyy myös paljon päiviä, kun katsoo omaa kehoa peilistä ja tuntee itsensä vaan niin isoksi ja kömpelöksi. Kaikki vaatteet kiristää, alusvaatteet rullautuu mahan alle ja samat legginsit ovat päällä päivästä toiseen, kun kaikki verkkaritkin ovat jääneet pieniksi. Siinä samassa katselee vielä kuvia upeista raskaustyyleistä somessa ja miettii haikeana miten ihana olisikaan vähän ehostautua ja lähteä jonnekin kotoota. Muuallekin kuin ruokakauppaan.

Tiedän, että lisääntyneet kilomäärät raskausaikana ja vaikka raskausmahan koko ovat NIIIN yksilöllisiä juttuja, että kaikenlainen vertailu on aivan turhaa, mutta helposti sitä välillä vaan uppoaa siihen kaninkoloon. On rehellisesti välillä aika vaikea tiedostaa, että painoa on tullut melkein 15kg kehoon lisää, vaikka se onkin vielä täysin normaalia suhteessa omaan kokooni ja painooni ennen raskautta. Älä siis itsekään vertaa omaa painonnousuasi tähän lukuun jos olet raskaana! Me olemme kaikki niin yksilöllisiä. Valehtelisin kuitenkin jos sanoisin, että olen koko ajan ollut super sinut tämän kaiken muutoksen kanssa ja oman epävarmuuden pyörteissä on useasti pitänyt muistuttaa itseään siitä, miten normaalia tämä kaikki on ja kiittää kehoa siitä, että se pystyy rakentamaan vauvalle kaikki tarvittavat palikat tervettä ja turvallista kasvua varten. Se on oikeasti lopulta ihan kaikkein tärkeintä. 

Halusin kirjoittaa tästä muutaman lauseen myös siksi, että julkaisin eilen itsestäni muutamia kuvia nyt viimeisilläni raskaana ja vaikka näistä kuvista tuli lopulta mielestäni todella kauniita oli niidenkin ottamisen taustalla pieni meltdown siitä, miltä oma keho näyttää ja tuntuu juuri nyt. Varsinkin siinä kohtaa kun kiskoin uikkaria päälleni. Uskon, että suurin osa naisista (ellei jopa kaikki) koe vastaavanlaisia turhautumisen hetkiä omasta kehostaan raskausaikana ja siksi halusin puhua tästä vielä ääneen ja valottaa myös omia fiiliksiä ja epävarmuuksia kuvien takaa. Sekin on nimittäin aivan täysin normaalia. 

19 comments

Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

  • Johanna

    Tuttuja ajatuksia! Olen nyt raskausviikolla 17 ja paino onkin vastoin odotuksia tippunut viisi kiloa. Omalla kohdalla se on sinänsä vain positiivinen juttu, lähtöpainon raskauden alussa ollessa 92 kiloa. Koin ahdistavaksi, kun neuvolassa asetettiin “suositeltava painonnousu” raskausaikana 10 kiloon ja tuntui, että heti alkoi stressaamaan painosta. Koko ajan mielessä pyöri, ettei paino nyt vaan pääse nousemaan, kunnes lopulta tajusin, että painonnousu on vain osittain omissa käsissä ja loppujen lopuksi pelkkiä numeroita. Mutta joo, kauheasti paineita kohdistuu odottaviin äiteihin ja painoon liittyvät paineet on ehkä niitä hulluimpia. Aivan kuin ei olisi tärkeämpiäkin juttuja tässä raskauden myllerryksessä.

  • Minna

    Moikka! Kuulostaa tutulta mietteet, itselläni kaksi lasta 3 vuoden ikäerolla. Molemmissa raskauksissa tuli lähes 25 kg, mikä oli aikamoinen huh silloin. Esikoisen kanssa ekat 10 kg sulivat ekan vuoden aikana pois ja loput 15 kg ei millään muulla kuin treenaamalla ja ruokavaliolla. Sitten tulinkin taas uudelleen raskaaksi ja pam, taas oli extrakilot päällä. Mutta toisen lapsen kanssa kävi juurikin niin legendaarisesti, että 12 kg jäi jo sairaalaan ja imetys vei jo ekan puolen vuoden aikana loput. Paljon oli siis näistä kiloista nestettäkin :D Tällä tarinalla toivottelen sulle tsemppiä sekä armollisuutta ja kärsivällisyyttä omaa kehoa kohtaan. Se tekee sulla uskomattoman työn just nyt ja arvostus sitä kohtaan usein kasvaa erityisesti synnytyksen jälkeen ja kasvaa vauvan mukana. En missään nimessä näytä nyt samalta kuin ennen synnytystä, mutta tilalle on tullut erilaista arvostusta ja lempeyttäkin. Mutta toisaalta ei äidiksi tuleminen taio epävarmuuksia tai paineita pois, ihmisiä jokainen ollaan edelleen kaikkine iloineen ja murheineen ja hyvä niin :D Paljon voimia synnytykseen!

    • Kira Kosonen

      Kiitos tästä <3 Pitää kyllä ehdottomasti olla armollinen itselle ja nimenomaan ARVOSTAA sitä uskomatonta työtä, mitä keho tekee vaikka välillä se tuntuisikin itsestä hankalalta.

  • Ninnu

    Mä olen aina ollut hoikka ja jopa alipainoinen, myöhemmin aikuisiällä vasta normaalipainon saavuttanut. Oma identiteetti siksi niin vahvasti kiinni omassa kehossa ja sen koossa, kun aina saanut kuulla kommentteja pienuudesta (olen myös lyhyehkö, heh). Sitten kun tulin raskaaksi ekasta lapsesta, niin huomasin toivovani pientä ja siroa vatsaa, sain ison ja “korkean”. Moni kommentoi vatsan kokoa ja se jotenkin hävetti. Raskauskilot lähtivät kuitenkin humisten ja palasin takaisin omiin mittoihin, käyden siinä välissä taas hieman alipainon puolella kun imetys riudutti niin pahasti. Tokan lapsen kanssa vatsa kasvoi vielä isommaksi ja olo oli ihan kamala. Vatsa oli tiellä, se painoi, kaikki liikkuminen oli hankalaa ja kärsin vielä pahasta raudanpuutteesta eli energiat olivat ihan nollassa. Ja taas sitä vatsan kokoa kommentoitiin, mikä tuntui kurjalta.
    Tokan jälkeen palautuminenkin oli hitaampaa, ja keho muutti lopullisesti muotoaan. Vanhat farkut menee jalkaan mutta lantio on leventynyt ja vatsa ja pullataikinaa, vaikka aktiivisesti olenkin päässyt harjoittamaan syviä vatsoja ja käymään salilla. Ja järki sanoo, että ei haittaa yhtään mutta mieli ei usko, ja tuntuu jotenkin kurjalta olla niin pinnallinen. Eihän mun vatsa tietenkään voi olla sama kun ennen raskauksia, mutta on vaan pitkä taival siihen, että hyväksyisi muuttuneen kehon ja vaalisi sitä.

    Tästä tuli nyt vaan oman tilanteen tilitys, mutta ehkä pointtina vaan se että mun korvaan kuulostaa täysin normaalilta kriiseillä muuttuvaa kehoa. Eikä siinä ole mitään pinnallista, se kun on iso osa omaa identiteettiä. Tsemppiä loppuraskauteen ja synnytykseen :)

    • Kira Kosonen

      Kiitos, että jait omia fiiliksiä ja tosiaan niiiiin ymmärrettävää ja samaistuttavaa <3

  • Stella

    Näytät todella upealta! Mutta tärkeimpänä toki – kannat arvokasta lahjaa <3
    Omat lapseni ovat jo alakouluikäisiä, mutta muistan vielä hyvin nuo tuntemukset. Olen käynyt läpi ihan samoja ajatuksia raskauden aikana. Minulle kuitenkin suurin kriisi tuli synnytysten jälkeen, kun kilot eivät lähteneetkään maagisesti sulamaan imetyksen aikana. Myönnän että katselin jopa kateellisena ja katkerana parin ystäväni kroppaa, jotka saivat lapset samoihin aikoihin ja jotka hoikistuivat todella nopeasti takaisin raskautta edeltäviin mittoihinsa. Itse kuuluin siihen joukkoon, jossa "imetyshormoonit" pitivät kiinni joka ikisestä rasvagrammasta koko imetyksen ajan. Imetin vuoden verran molempia ja vasta imetyksen lopetuksen jälkeen alkoivat kertyneet kilot kadota. Vaikka nautin todella paljon imetyksestä ja vauvakuplasta, oli tuo aika välillä myös henkisesti raskasta aikaa. Oli kova paikka kun en pitkään aikaan mahtunut takaisin omiin vaatteisiini.
    Ihanaa loppuraskautta ja malttia odotukseen :) Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi!

    • Kira Kosonen

      Tätä olen myös miettinyt paljon, kun ehkä enemmän kuulee juuri tuota “imetyksellä sitten lähtee”, mutta eihän se imetyksen onnistuminen ole edes itsestäänselvyys. Ja vaikka lähtisikin rullaamaan, niin ei sekään välttämättä tarkoita, että se vaikuttaa juuri itsellä kilojen karistukseen. Tärkeintä nyt kuitenkin on, että vauva ja minä olemme terveitä ja kaikki menee sen osilta hyvin, mutta on minusta ihan luonnollista tuntea myös ahdistusta siitä, että oma keho on muuttunut. Kaikki vaatii totuttelua ja asioiden laittamista tärkeysjärjestykseen, mutta näistä asioista ääneen puhuminen on omasta mielestäni myös äärimmäisen tärkeää ja samalla myös terapeuttista!

      Kiitos sinulle ja samoin kaikkea hyvää myös sinne <3

  • Ella

    Hei,

    Näytät kauniilta. Samaistun kyllä kokemasi tunteisiin.
    Koin vahvaa pahoinvointia 6 kk esikoistani odottaessa, oli pelko ettei lapsi saa ruokaa kun 6 kk ei lisääntynyt omaa painoa juuri ollenkaan. Siinä vaiheessa toivoin kovasti normaalia painonlisäystä.
    Kun pahoinvointi helpotti ja vatsaa alkoi näkyä, olin onnesta sekaisin ja kilojakin tuli.
    Kun lisäys kohdistui vaan vatsaan ja rintaan, olin iloinen ja liikkuminen oli helppoa loppuun asti, mutta silti alkoi huolestuttamaan mitä tapahtuu myöhemmin. Saanko oman kropan ikinä takaisin. Loppumetreillä kerrottiin ultrassa että lapsi on pieni mutta ns normaalin arvioissa.
    Kun hän syntyi, ilmeni kuitenkin että 4kg tyttö siinä tuli.
    Koko lisäpaino (20kg) lähti synnytyksen myötä. Iho palautui myös siinä. On se raskausaika kuitenkin sen verran lyhyt että iho “muistaa” ajan ennen sitä.
    Kurvikkaammasta olosta sai vielä nauttia imetyksen ajan. Mutta tiheat imukaudet alussa vei painon aika alkumetreillä minuspuolelle.
    Piti heti lisätä ruokamääriä ja -laatua että jaksaa ja paino säilyy.
    Esikoisen kanssa oli kaikenlaisia ajatuksia ja huolia kun eka kerta on aina tuntemattomuus.
    Toisen lapsen aikana ei enää tullut samoja ajatuksia ja ns luotin luontoon. Tie oli jo kerran käyty ja siksi jatkossa onkin helpompaa.
    Kyllä saa oman kehon takaisin.
    Olet kaunis aina. Ennen, nyt ja myös tulevaisuudessa. Ja ihanat asukuvat siellä talvisadun maisemissa!
    Naisen keho on ihmeellinen ja vaikka kaikki ollaan erilaisia yksilöitä, on se kaikkien vartaloiden kohdalla sama iso työ ja energiamäärä, mikä kuluu.
    Paljon tsemppiä loppumetreillekin!
    ❤️

    • Kira Kosonen

      Kiitos tarinastasi! Kaikki ovat kyllä niin yksilöllisiä ja on mielenkiintoista kuulla, miten kaikilla on mennyt ja millaisia taisteluita on käyty matkan varrella. Ihanaa, että teille syntyi terve tyttö :)) Kiitos myös paljon tsempeistä! Toivotaab, että täälläkin kaikki menee loppuun saakka hyvin <3 <3

  • Heikura

    Moi. Koin itse suurimmat kriisit oman kehon hyväksymisessä lähinnä synnytyksen jälkeen. Ehkä juurikin esikoisen kohdalla aikanaan,kun kaikki oli uutta ja ikää 24 v. Toki tiesi että jättäähän raskaus muiston vartaloon,mutta sen hyväksyminen otti aikansa. Toinen lapsi syntyikin siitä vuoden kuluttua,joten oikeastaan vasta sen kakkosen jälkeen pääsi enemmän sinuit asian kanssa. Ja hiljalleen treenaamaan ja liikkumaan. ja hyväksymään että sitä on vähän pehmeämpi😅,vaikka painoikin saman verran kuin ennen lapsia. Sen jälkeen on tullut vielä kolmonen ja nelonenkin❤️ ja voisi sanoa,että nyt hiukan yli 40 v.rakastan vartaloani ja kaikkia pieniä kurttuja, jotka ovat aina ikuisia muistoja lapsistani.

    • Kira Kosonen

      Ihana <3 Uskon myös, että sitä armoa ja lempeyttä tulee mieleen ja kehoon tässä matkan varrella, kun tajuaa miten mahtavan ja ison työn keho onkaan tehnyt. :)

  • Katja

    Kiitos kun kirjotit aiheesta. Olen itse ollut myös ennen raskautta aikalailla sujut kehoni kanssa enkä sitä ikinä katsonut peilistä pahasti. Nyt 26+0 ja olen huomannut itse myös vertailevani itseäni muihin raskaanaoleviin ja myös kaipaavani omaa kehoa. On arvokasta kuulla, että en ole yksin näiden tuntemuksien kanssa <3

    • Kira Kosonen

      Se on jännä miten tälläinen muutos tuo mukanaan onnen myötä ekaa kertaa myös ihan uudenlaisia epävarmuuksia. Vertaistuki on kuitenkin korvaamatonta <3

  • Hanna Kallioniemi

    Kiitos kun otit asian puheeksi. Arvostan rehellisyttäsi ja samaistun täysin. Oma keho on kuitenkin OMA ja vaikka muutos kuuluukin raskauteen, niin voi olla vaikea nähdä keho uusin silmin, olkoot syy kuinka luonnollinen tahansa. Näytät kuitenkin upealta, niin laitetuissa kuvissa kun pieruverkkareissa kotona. toivotan sinulle isot tsempit loppu raskauteen. Terkuin: Samat leggarit jo kolmatta päivää päällä

    • Kira Kosonen

      Kiitos paljon vertaistuesta ja tsempeistä <3 <3 <3

  • Satu

    Olet upea <3 But I feel you, kävin raskausaikana mammajoogassa (prekorona) ja monta kertaa järkytyin nähdessäni itseni salin peilistä. Tunsin itseni todella isoksi ja olo oli kaukana hehkeästä huh

    • Kira Kosonen

      Kiitos <3 Itse oon yrittänyt näinä hetkinä vaan hengittää ja sanoa keholleni kiitos, että pystyy mahdollistamaan meille tämän ihmeen. Joskus se auttaa enemmän joskus vähemmän :D

      • Helena

        Näytät upealta! Minulle tuli jokaisen neljän lapseni kanssa n. 18-19kg (olin hoikkanen, litteävatsainen raskauden alkaessa). Ensimmäisten kahden kanssa paino tippui ensimmäisen puolen vuoden aikana itsestään imetyksen myötä (söin koko ajan tukevasti). Kolmannen ja neljännen kanssa oli vielä vuoden jälkeen viisi ylimääräistä kiloa ja silloin karsin herkut pois puoleksi vuodeksi ja jumppasin:). Mutta…, minulta ei ikinä jäänyt muuta kuin vauvan paino synnärillle ja ensimmäiseen kuukauteen ei paljon muuta. Sitten rupesi tippumaan kiloja nopeasti!
        Muista myös, ettet pelästy synnytyksen jälkeistä löllövatsaa (siskosi on varmaan kertonutkin). Minulle se oli järkytys ensimmäisen kanssa, koska olin aina tottunut siihen, että minulla oli luonnostaan litteä, mieluumminkin sisäänpäin kääntynyt vatsa. Kyllä sekin siitä nopeasti pienenee:)

        • Kira Kosonen

          Kiitos tsempeistä <3 <3