CATEGORIES
20.6.2017

ALPPIRUUSUPUISTO

My Style

GINA TRICOT Hoodie

ABERCROMBIE & FITCH Jeans

ADIDAS Shoes

Nyt kannattaa suunnata kohti Haaga ja mennä ihastelemaan täydessä kukassa olevaa Alppiruusupuistoa! En ollut edes tietoinen koko paikasta ennen kuin äitini minulle siitä vinkkasi muutama päivä sitten. Ihan kuin pieni salainen satumaa keskellä kaupunkia. Puiston viereen pystyy jättämään kätevästi auton, mutta myös junalla pääsee ihan viereen. Me olimme siellä kävelemässä eilen päivällä muutaman muunkin henkilön kanssa, joten suosittelen tekemään tänne retken joko aikaisin aamulla tai myöhään illalla. Tämä olisi myös ihan täydellinen treffipaikka! Olisin ainakin ihan myyty jos minut vietäisiin näin kauniiseen paikkaan kävelylle. Siinä samalla voisi nauttia vaikka jäätelöt tai istua puiston laidalle syömään marjoja. 

Nyt alan kuvailemaan teille tänne pientä ruokavinkkiä juhannukseksi! Ajattelin, että kaikilla on varmasti viikonlopun illalliskuviot selvänä (grilliä, grilliä, grillä), joten kuvaan teille helpon ja raikkaan välipalan, jonka voi tarjoilla esimerkiksi päivällä tai hauskana alkupalana. 

//Want to do something nice and beautiful? Visit the amazing Alppiruusupuisto (rhododendron park) in Haaga! The flowers are in full bloom right now and it's simply beautiful! The perfect spot for a nice summer date for example. You can leave your car right next to the area or you can take a train from the city center. The station is really close by.//

Photos by Netta Suikkanen

19.6.2017

LET ME JUST LAY HERE FOR A WHILE

My Style

 

LINDEX Dress

Taas yksi todella tapahtumarikas kesäviikonloppu takana ja energiatasot kyllä sen mukaiset! Perjantaina juhlimme Kapkaupungista Suomeen saapuneen Saaran polttareita mökillä Suomi-teeman mukaisesti ja ilta oli mitä ihanin. Meille sattui vielä upea tyyni sekä aurinkoinen päivä! Saara sai illan aikana kaikenlaisia hauskoja Suomi-vaimo tehtäviä hoitaakseen, joita oli mm. puusaunan lämmittäminen, marjojen keruu sekä karjalanpiirakoiden valmistaminen. Tämän lisäksi nautimme paljon perinteisiä kesäruokia, söimme korvapuusteja ja kuusijäätelöä (kannattaa kokeilla!), lilluimme paljussa sekä hypimme saunasta järveen. Kaiken kruunasi vielä keskiyön grillimakkarat ja Mankeli sanaselityspeli Suomi-sanaston mukaisesti! Oli kyllä niin hauskaa ja ihanaa. Mikään ei voita lämmintä Suomen kesää ja kaikkea siihen liittyvää. Ihan huippu juttuja Julia oli kyllä keksinyt Saaran kunniaksi. Näitä samoja juttuja pitää ehdottomasti tehdä nyt juhannuksena. Aion ainakin raahata mökille sata kiloa korvapuusteja sekä kuusijäätelöä. 

Lauantaina matka jatkui Tammisaareen poikaystäväni hyvien ystävien häihin ja upea keli siunasi meitä myös onneksi siellä. Meillä oli vähän kiire valmistautua paikallisessa hotellissa ennen häitä ja kaikessa siinä hässäkässä tiputin puhelimeni kylpyhuoneen kivilattialle ja poks. Näyttö ihan sirpaleina ja niin mäsänä, ettei näppäimetkään toimineet. En tosiaan saanut puhelinta sitten enää päälle, joten loppu viikonloppu tuli vietettyä ilman puhelinta. Tästä johtuen kaikki some-kanavat olivat täydessä hiljaisuudessa koko lauantain ajan, joka tarkoitti toisaalta sitä, että pystyin keskittymään ihan 110% kaikkeen ympäröivään, joka oli aivan ihanaa! Häissä oli myös paljon omia ystäviäni nuoruudesta, joita en ole nähnyt pitkään aikaan. Oli kyllä niin hauskaa! Mielettömän kauniit ja rakkauden täyteiset häät upeissa Tammisaaren maisemissa. Tuli tanssittua ja juhlittua pitkälle kesäyöhön saakka. Ihan parasta.

Eilen saavuttuamme takaisin Helsinkiin kävimme huoltamassa puhelimeni ja syömässä nopeasti keskustassa ennen sohvalle romahtamista. Siinä sohvalla se loppuilta sitten menikin. Teki kyllä niin paljon mieli skipata kaikki velvollisuudet tältä päivältä, mutta ennen juhannusta on vielä niin paljon kaikkea mitä pitää saada tehtyä. Illalla olisi tarkoituksena käydä myös pienellä lenkillä hikoilemassa viikonlopun pölyt pois, mutta ei vielä. Vähän myöhemmin. Nyt haluan vain makaa tässä vielä hetken.

P.S Mitä pidätte uudesta sohvasta ja matosta?! 

//Bachelorette parties and weddings. I'm so exhausted after all the mayhem, but wouldn't change a minute! Well expect for that one moment where I broke my phone, but otherwise the most perfect weekend ever. Now I just want to lay here for a while and get myself together. A lot of things to do this week and than it's time to relax and enjoy the midsummer.//

Photos by Karoliina Jääskeläinen