CATEGORIES
28.6.2017

VÄLIMEREN RISTEILY - YHTEENVETO

Travel

*Kaupallinen yhteistyö: Celebrity Cruises & Tjäreborg* Tasan kuukausi on kulunut siitä, kun saavuimme takaisin Suomeen Netan kanssa yhdeltä elämäni ikimuistoisimmalta matkalta. 10 päivää, 8 kaupunkia ja kasapäin muistoja, joita viedä yhdessä kiikkustuoliin saakka! Olen viimeisen kuukauden aikana saanut tutuilta ja ystäviltäni ihan ennätysmäärän kysymyksiä koko reissuun liittyen, joten selvästi koko risteilymaailma on suurimmalle osalle aika tuntematon. Oli minullekin ennen tätä matkaa, mutta olen nyt matkan jälkeen täysin vakuuttunut. Kaikkien pitää ainakin kerran elämässään lähteä risteilemään!
Olin vuotta aikaisemmin käynyt tutustumassa Royal Caribbeanin Harmony of the Seas laivaan Barcelonassa PR-matkan puitteissa ja se oli ainoa aikaisempi kosketuspintani risteilymaailmaan. Silloin laiva tosiaan seilasi vaan kahden yön ajan Barcelonan edustalla, joten kokonaisvaltainen risteilyelämys ei ihan täyttynyt. Kokemus kuitenkin herätti niin isosti oman mielenkiintoni koko matkustusmuotoa kohtaan, josta syntyi sitten idea toteuttaa tämä matka yhteistyössä Royal Caribbeanin premium brändin Celebrity Cruisesin kanssa. Päädyimme Celebrity Reflection laivalle, joka on Harmony of the Seas laivaan verrattuna pienempi, mutta enemmän ehkä juuri meidän tarpeitamme palveleva. Harmony of the Seas laivalla on paljon aktiviteetteja myös esimerkiksi lapsiperheille, mutta Celebrity Cruises on selvästi keskittynyt enemmän premium lomien tarjontaan. Täällä oli panostettu huoneisiin, ravintoloihin, kuntosaliin, spahan, viihteeseen sekä palveluun. Varsinkin palvelu oli se, joka löi meidät täällä ihan ällikällä! En ole varmaan koskaan tuntenut itseäni yhtä tervetulleeksi.
Enimmäiset päivät laivalla olivat kyllä yhtä tutkimusmatkailua ja koko ajan tuntui, että löysimme laivasta jotain uutta. Jopa viikonkin jälkeen olimme kannella kävelemässä ja yhtäkkiä Netta totesi, "Kato täällä on myös koriskenttä!". Olisimme molemmat varmasti viihtyneet pelkästään laivalla koko loman ajan, joten kaikki risteilyn upeat kohteet olivat vaan kirsikoita kakun päällä. Välillä jopa harmittelimme sitä, ettei meripäiviä ollut kuin vaan kaksi koko risteilyn aikana. Päivät venyivät aina niin pitkälle eri kohteissa, että iltaisin ei ollut oikein energiaa nähdä muuta, kuin laivan ravintoloita. Ravintolat saavat meiltä molemmilta myös 6/5 tähteä. Erityisesti Lawn Bar Grill oli meidän molempien suosikki ja kävisin siellä varmaan viikottain, jos se olisi mahdollista. Söin laivalla myös yhden elämäni parhaimmista sushirullista!
Ravintoloiden lisäksi en voi tarpeeksi ylistää Celebrity Reflection laivan buffettia. Vaikka erityisravintoloita oli jopa 12 laivalla, niin silti buffet oli meidän molempien yleisin valinta iltaruokailulle. Sieltä sai ihan kaikkea ja se oli todella nopea ja herkullinen vaihtoehto. Emme yleensä syöneet maissa kovin kummoisia lounaita, joten olimme aina ihan supernälissämme, kun pääsimme takaisin laivaan. Komeaksi katettu buffet pelasti kyllä olon aina nopeasti. Tämän takia siellä tuli kyllä vedettyä myös aikamoisia ruokaövereitä! Buffetin jälkeen vyöryimme yleensä suoraan takaisin hyttiin nukkumaan tai tekemään töitä. Kaikki discot ja baarit jäivät siis tältä reissulta kokonaan kokematta, vaikka kaikki muut kanssamatkustajat näyttivät siellä viihtyvän! Meidän loma painottui tällä kertaa selvästi enemmän tuonne treeni- ja ruokapuolelle.
Perinteisen salitreenin lisäksi reissun aikana tuli kyllä muutenkin liikuttua, sillä jokaisessa kohteessa tuli käveltyä ihan älyttömän paljon. Arvioitiin, että yhteensä kymmenen päivän aikana kävelimme vähintään 150km, joka on kyllä perinteisestä loikoilulomasta aika kaukana. Me kuitenkin halusimme nähdä mahdollisimman paljon ja säästimme myös rahaa kävelemällä paikasta toiseen, joten kyllä vastaavan loman voi tehdä myös paljon rennommalla otteella. Suosittelen silti kuitenkin pakkaamaan risteilylle todella mukavat kävelykengät mukaan! Omat jalat huusivat nimittäin hoosiannaa niinä päivinä, kun lähdin sandaaleissa maihin. Päivien jälkeen oli kyllä aina maailman paras fiilis tulla takaisin hyttimme parvekkeelle ja nostaa jalat hetkeksi ylös.
Meidän suureksi yllätykseksemme saimme myös eräänä iltana kutsun kapteenin pöytään, jossa tutuistumme mitä ihanimpiin sekä lämminsydämisiin ihmisiin. Pöydässä istui muutaman muun ulkomaalaisen bloggaajan lisäksi 52 vuotta naimissa olleet Loretta ja Tony, jotka olivat tehneet 28 yhteistä risteilyä Celebrity Cruisesin kanssa ja tunsivat tämän vuoksi laivan johtajan ja koko henkilökunnan äärimmäisen hyvin. Toinen upea pariskunta pöydässä oli Janet ja Gerry, jotka olivat myös pöydän kunniavieraita, sillä he olivat tehneet yhdessä elämänsä aikana 173 risteilyä!!! 173!!! Ihan hullua. Heillä oli niin paljon tarinoita kerrottavana ja kuuntelimme niitä Netan kanssa ihan haltioissamme. Meillä oli niin hauskaa, että tämän illan jälkeen päädyimme ruokailemaan vielä kolme kertaa uudestaan yhdessä risteilyn aikana. Nyt olemme kaikkien kanssa Facebook-ystäviä ja jaamme kuvia yhteisiltä illoilta laivalla. En olisi kyllä koskaan uskonut, että olisimme tehnyt vastaavanlaisia ystäviä tämän matkan aikana. Nyt meillä on Netan kanssa adoptio-vanhemmat Las Vegasissa ja Skotlannissa. On se elämä hassua.
Kaikista risteilyn kohteista meidät molemmat vakuutti eniten ehkä Kreikan saaret. Santorini oli ihan yhtä henkeäsalpaava, kuin odotimmekin, mutta varsinkin Mykonos teki äärimmäisen suuren vaikutuksen! Se ehkä jäi ainakin itselleni mieleen sellaisena kohteena, jonne haluisin matkustaa vielä kokonaiseksi viikoksi. Oli kyllä aina yhtä hämmentävää mennä nukkumaan ja herätä seuraavana aamuna uudesta kohteesta. Välillä tahti tuntui jopa aika kovalta, koska jokaisessa kohteessa meillä oli aina vaan noin 10 tuntia aikaa. Tämän vuoksi oli kyllä todella hyvä, että olimme myös etukäteen ottaneet selvää niistä paikoista, joita halusimme eri paikoissa nähdä. Myös laivalla sai kuitenkin aina edellisiltana todella kattavan info-paketin seuraavan päivän kohteesta ja nähtävyyksistä, joten reissuun olisi voinut lähteä helposti myös ihan lonkalta. Omien duunien takia pieni etukäteen suunnittelu oli vaan todella tarpeen.

Reitin, palvelujen ja kohteiden lisäksi yksi yleisin kysymys risteilyä koskien on ollut hinta. Paljon kaikki tämä oikein maksaa? Meidän risteily juomapaketilla, internetillä sekä parvekehytillä maksoi 2150€/hlö, joka saattaa aluksi kuulostaa korkealta, mutta siihen sisältyy tosiaan koko loman ruokailut (paitsi erikoisravintolat), juomat, internet, 10 yön majoitus sekä 8 eri kohdetta. Jos tämän vastaavan reitin tekisi muulla tavalla, olisi hinta varmasti moninkertainen. Risteilypaketteja on kuitenkin kymmeniä erilaisia ja hinnat vaihtelevat suuresti sen mukaan kuinka pitkä risteily on, mikä laiva on kyseessä (Royal Carribean vai Celebrity Cruises) ja millaisen palvelupaketin risteilylle haluaa. Celebrity Cruisesin internetsivuilta suoraan ostettuna risteilyihin ei sisälly lennot ei sisälly lennot, joten kokonaishintaan vaikuttaa toki olennaisesti myös se, lähteekö risteily Karibialta vai Välimereltä.

Tässä muutama esimerkki risteily tulevalta vuodelta:

KARIBIA TALVI 2017-2018

Celebrity Cruises - Celebrity Reflection: 17.11.2017 (10 yötä)

Fort Lauderdale - merellä - merellä - St.Johns - Bridgetown - Castries - Philipsburg (yön yli) - merellä - merellä - Fort Lauderdale: alkaen 1022€/hlö sisähytissä, 1514€/hlö parvekehytissä (sis. juomapaketin)

Royal Caribbean - Serenade of the Seas: 17.11.2017 (7 yötä)

Fort Lauderdale - Key West - merellä - Roatan - Puerto Costa Maya - Cozumel - merellä - Fort Lauderdale: alkaen 715€/hlö sisähytissä, 862€/hlö parvekehytissä.

Royal Caribbean - Oasis of the Seas: 4.2.2018 (7 yötä)

Port Canaveral - merellä - Labadee - Falmouth - merellä - Cozumel - merellä - Port Canaveral: alkaen 817€/hlö sisähytissä, 1070€/hlö parvekehytissä.

VÄLIMERI KESÄ 2018

Celebrity Cruises - Celebrity Reflection: 8.6.2018 (1o yötä)

Rooma - Sisilia (Messina) - Valletta - merellä - Mykonos - Rodos - Santorini - Ateena - merellä - Napoli - Rooma: alkaen 1774€/hlö sisähytissä, 2574€/hlö parvekehytissä (sis. juomapaketin).

Celebrity Cruises - Celebrity Constellation: 21.7.2018 (7 yötä)

Barcelona - Monte Carlo - Genova - Rooma - merellä - Kotor - Zadar - Venetsia: alkaen 1344€/hlö sisähytissä, 1894€/hlö parvekehytissä (sis. juomapaketin)

Royal Caribbean - Symphony of the Seas: 28.6.2018 (7 yötä)

Rooma - Napoli - merellä - Barcelona - Palma De Mallorca - Provence - Firenze - Rooma : alkaen 1302€/hlö sisähytissä, 1552€/hlö parvekehytissä.

Lisää reittivaihtoehtoja Tjäreborgin sivuilta täältä. Tjäreborgin kautta varatessa hintoihin kuuluu myös lennot ja hotellimajoitus.

Kumpikaan meistä Netan kanssa ei keksi yksinkertaisesti mitään pahaa sanottavaa koko kokemuksesta, joten en voi mitään muuta kuin suositella risteilyelämystä koko sydämeni pohjasta kaikille. Itse seuraan tällä hetkellä koko ajan erilaisia reittejä ja mietin jos esimerkiksi talvella pitäisi lähteä kokemaan joku näistä Karibian risteilyistä. Miamiin lentää onneksi suoraan Helsingistä, joten ei mikään ihan mahdoton ajatus. Ehkä saan vielä siskoni perheineen houkuteltua mukaan ja voisimme lähteä matkaan koko köörin voimin! Se näissä reissuissa on kyllä parasta. Bestisloma, pariskuntaloma tai perheloma, kaikkiin löytyy oma hyvä vaihtoehtonsa.  Ainakin tämä oli todella unohtumaton bestisloma. Mieletön kokemus, josta Netan kanssa olemme molemmat äärimmäisen kiitollisia. Roppakaupalla muistoja taskuun. ♥

 

27.6.2017

PUOLIKSI LOMALLA

Lifestyle

Meillä oli todella hauska ja rentouttava juhannusviikonloppu mökillä yhdessä ystävien kanssa. Jopa niin rentouttava, että kamerarullaltani löyty ennätyksellisesti yhteensä 10 otettua valokuvaa! En muista koska olisin viimeksi ottanut näin rennosti myös kuvaamisen suhteen. Teki kyllä ihan hyvää. Oli ihana vaan kokkailla päivät pitkät ja pelata kaiken maailman pelejä ilman telkkaria, tietokoneita ja puhelimia. Tai no, yhtä puhelinta tarvittiin ihan super hauskaan HEADS UP peliin. Peli on ladattava sovellus ja sen pelaamiseen tarvitaan vähintään 2 jengiä. Jokaisen jengin jäsen joutuu vuorotellen arvaamaan eri kategorioiden sanoja pitämällä puhelinta oman otsansa edessä. Sanat vaihtuvat puhelimessa koko ajan ja ryhmän muiden jäsenten tehtävänä on selittää näitä sanoja, henkilöitä tai mm. biisejä hyräilemällä sille joka pitää puhelinta otsallaan. Ihan super hauskaa! Mankeli on yleensä myös aina mökkireissujemme vakiopeli, mutta tällä kertaa tämän pelin hauskat kategoriat veivät voiton. Tai ehkä olimme vaan liian laiskoja keksimään Mankeliin tarvittavia omia sanoja, haha. 

Kelit eivät olleet kyllä yhtään puolellamme viikonlopun aikana, mutta se ei silti estänyt meitä menemästä veneellä ystäviemme mökille. Oli paljon kivempi välttää kaikki ruuhkat ja saada koko kööri samaan kyytiin. Veneen vuoksi meinattiin jopa lähteä myös Hankoon saakka moikkaamaan kavereita, mutta näin jälkeenpäin oli varmasti hyvä, että jätimme sen väliin. Lepo oli varmasti kaikille enemmän kuin tarpeen. Ainakin itse huomaan, että olen ihan oikean loman tarpeessa. Vaikka tässä on ollut paljon upeita reissuja takana, niin nyt keho huutaa kyllä kunnollista aivot narikkaan lomaa. Tekisi mieli maata mökillä viikko putkeen ilman mitään elektroniikkaa! Muutaman viikon päästä suunnitteilla onkin pitää pieni tauko kaikesta ja olla kunnolla kesälomalla. Sitä ennen pitäisi kyllä vielä tehdä yhtä sun toista, vaikka pää onkin jo puoliksi lomalla. Aika tuttu ilmiö varmasti kaikille näin juhannuksen jälkeisinä viikkoina! Kuka muu joutuu vielä odottelemaan lomia?

//Had a wonderful time during this midsummer weekend. So relaxing that I even forgot to take pictures! Found like 10 photos from my camera roll , haha. It's always a sign that I really took it easy. We just ate, played games, and chilled at the cabin. I could do the same thing for a week! Really need a proper holiday without any electronics. Just a few more weeks and than I plan to zone off for a little while. What about you? Are you already on a holiday or still at work?//