CATEGORIES
14.6.2017

NUKU YÖ ULKONA

Lifestyle

*Yhteistyössä: Suomen latu

Liesijärven Kansallispuisto

Muutama viikko sitten pitkäaikainen ystäväni Eeva laittoi minulle viestiä, että kiinnostaisiko minua lähteä hänen ja muutaman muun tytön kanssa telttailemaan yhdeksi yöksi Nuku yö ulkona -kampanjan tiimoilta Liesijärvelle. Eeva on aivan äärimmäisen lahjakas luontovalokuvaaja ja vaikka olenkin hänen kanssaan tehnyt joskus reissuja, niin useasti olemme puhuneet myös siitä, että lähtisimme jonnekin yhdessä vaeltamaan tai retkeilemään. Ajattelin, että yhden yön seikkailu metsässä olisi ainakin hyvä startti tälle unelmalle, sillä en ole koskaan aikaisemmin elämässäni nukkunut ulkona tai retkeillyt. Jostain syystä se on vaan aina puhutellut minua, vaikka sitä ei päältäpäin heti ehkä uskoisi. Eevalla on kyllä saattanut olla tähän isosti osuutta. Tai ainakin Eevan Instagramilla.

Nappasin keskustasta matkaan mukaan Aamukahvilla blogin Henriikan sekä D.R.E.A.M duosta tutun Linan, keiden kanssa tultiin heti ihan äärimmäisen hyvin juttuun! Molemmat tytöt olin nähnyt erilaisissa tapahtumissa aikaisemmin, mutta koskaan emme olleet sen enempää jutelleet. Puolentoista tunnin automatkan aikana ehti kyllä tutustua yllättävän hyvin ja olin jo sillä hetkellä varma, että reissusta tulisi loistava. Ulkona vallitsevasta rankkasateesta huolimatta. 

Liesijärvelle päästyämme Eeva sekä mahtava retkeilijä pro Minna odottivat meitä rannassa ja aluksi ohjelmana oli kerätä tarvikkeita illan ruokailua varten suoraan luonnosta. Omien salaattien keräämisen lisäksi kävimme myös läheisellä tilalla hakemassa tuoreita kananmunia aamupalaa varten. Mahtava startti koko päivään!

Tämän jälkeen purimme rinkat ulos autoista sekä lastasimme kanootit täyteen varusteita ja meloimme kohti yöpaikkaamme. Onneksi oli hyvät varusteet päällä ja kunnon kumisaappaat jalassa, niin sade ei haitannut. Vähän siinä vaiheessa kyllä pelotti, että tuleeko jossain vaiheessa itku puseroon jos koko yö pitää kökkiä taivasalla sateessa. Päästyämme kuitenkin leiripaikkaan, niin pelkoni hälveni nopeasti. Tytöt olivat rakentaneet järven rannalle mm. telttasaunan ja virittäneet kaikenmaailman pressuja puiden väliin, että pystyisimme tekemään myös pienen joogaharjoituksen keskellä metsää sateesta huolimatta. Tuntui niin hyvältä joogata täydessä hiljaisuudessa keskellä luontoa sadepisaroiden iskiessä pressua vasten ja kynttilöiden palaessa vieressä. Niin tunnelmallista.

Joogan jälkeen kävimme kaikki pienissä erissä telttasaunassa hikoilemassa ja heittämässä talviturkit järveen, jonka jälkeen olo oli kuin uudestisyntynyt ja jopa pilvetkin väistyivät tieltä! Saunan jälkeen valmistimme kaikki yhdessä illallista, joka koostui itsekerätyistä salaateista, vihanneksista sekä lohesta. Miten ruoka voikaan maistua niin paljon paremmalta avotulella tehtynä? Varmaan yksi koko kevään/kesän parhaista aterioista tuli syötyä nyt keskellä metsää. Koko aterian kruunasi vielä keskiyön lettuhetki, jota siivitti tietenkin kaikenmaailman kummitustarinat. Niiden jälkeen piti kyllä vähän aikaan räkättää hauskempia juttuja, ennen telttaan kömpimistä. 

Nukkuminen ulkona yllätti minut kyllä täysin, sillä nukuin odotuksieni vastaisesti ihan älyttömän hyvin. Raikkaassa ilmassa ja lämpöisessä makuupussissahan nukkuu ihan pirun hyvin! Heräsin todella levänneenä ja rentoutuneena ihanaan auringonpaisteeseen ja aamukahvin tuoksuun keskellä täydellistä hiljaisuutta. Niin mahtava olo. 

Vuorokausi metsässä ilman mitään elektronisia laitteita rentoutti ainakin minua ihan mielettömän paljon ja olin niin hyvillä fiiliksillä, kun ajoimme Liesijärveltä takaisin kotia kohti. Tähän vaikutti metsän rauhoittavan voiman lisäksi varmasti myös mitä parhain seura. Ihan huippu kokomus, jonka uusisin koska vaan uudestaan! Alettiin jopa suunnittelemaan Eevan kanssa toista retkeä vielä tähän kesään. Pakko päästä uudestaan metsään.

Suomen latu haluaisikin nyt haastaa mahdollisimman monen henkilön nukkumaan yönsä ulkona Luonnonpäivän kunniaksi tulevana lauantaina 17. kesäkuuta. Nuku yö ulkona -haasteessa majoituksena voi olla teltta, tarppi, laavu tai vaikka ihan vaan kuusen alus! Yönsä voi viettää esimerkiksi kansallispuistossa, retkeilyalueilla tai vaikka takapihalla. Tärkeintä on nauttia luonnosta ja vau mikä luonto meillä onkaan. 

Luuletko, että myös sinusta olisi retkeilijäksi?

Photos by me and Eeva Mäkinen (1, 7, 9, 11, 15, 16, 20, 21, 23)

13.6.2017

ONE DAY IN NAPLES

Naples

Photos by me & Netta Suikkanen

GINA TRICOT Top

GINA TRICOT Shorts

STEVE MADDEN Sandals

SAINT LAURENT Bag

GINA TRICOT Accessories

 

Toivottavasti ette ole jo ihan kypsiä kaikkiin lomakuviin! Näitä on tullut kyllä aikamoisella syötöllä viime viikot, koska joka päivä maisemat vaihtuivat reissussa, enkä vaan malttanut laskea kameraa nenän edestä alas. Noh viimeisiä viedään. Sitten onkin sateisia kesäHesa kuvia tiedossa, kämppäkuvia sekä vähän metsätunnelmia Liesijärveltä. 

Risteilyn viimeinen kohde oli Napoli ennen laivan paluuta Roomaan ja täällä meillä oli vain yksi agenda... syödä! Kunhan saisin hyvän napolilaisen pizzan eteeni, niin olisin tyytyväinen. Päätimme kuitenkin yhden nähtävyyden käydä katsastamassa ennen kaikkea syöpöttelyä ja etsinkin Pinterest -kollaasistani taas ideoita. Muistin kuvan upeista rappusista, joiden huipulta oli kauniit näkymät koko kaupunkiin. Ajattelin, että huipulla olisi myös joku kiva aukio ja ravintoloita, joten lähdimme google mapsin avustuksella satamasta kävelemään tätä "nähtävyyttä" kohti. Noh, tarina päättyi siten, että kävelimme reilut 2 tuntia kamalassa helteessä erilaisia rappusia pitkin Napolin huippua kohti ja päästyämme perille, ei huipulla ollut YHTÄÄN MITÄÄN!! :D Pieni rähjäinen kuja ja paljon tiheää asutusta. Siinä sitten muutaman ärräpään jälkeen repesimme Netan kanssa hysteeriseen nauruun. Katsomani Pinterest kuva oli vaan kuva juuri niiltä rappusilta, joita pitkin olimme kaksi tuntia kävelleet. Etsimämme kohde oli siis koko ajan ollut jalkojemme alla eikä mitään aukioita ollut edes olemassa. Tai ehkä oli, mutta me emme sitä ainakaan löytäneet. Siinä sitten pyörittelimme päätä hetken aikaa ja suunnistimme huipulta suoraan takaisin alas. Tulipahan treenattua.

Tässä vaiheessa olimme jo niin väsyneitä ja nälkäisiä, että hyvän pizzapaikan etsiminen meni vähän sählingiksi. Emme jaksaneet kävellä enää minnekään pitkälle, joten ajattelimme suunnata takaisin satamaan päin ja mennä vaan ekaan hyvältä näyttävään ravintolaan. Nyrkkisääntönä kuitenkin, että paikassa pitäisi olla paljon paikallisia ja menu liitutaululle kirjoitettu (tarkoittaa yleensä, että kaikki on tuoretta). Näiden ohjeiden mukaan mentiin, mutta silti olin super pettynyt pizzaani. Paremman napolilaisen pizzan saa ehdottomasti Helsinkiin vastikään avatusta Via Tribunalista! Noh, onneksi jäätelö oli sentään hyvää ja tankkasinkin sitä sitten pizzankin edestä mahaani. Ei mennyt ihan putkeen päivä Napolissa, mutta jotenkin revimme koko jutusta niin paljon huumoria, että päivän fiilis oli kaikkea muuta, kuin epäonnistunut. Parhaita puolia bestisreissuissa on kyllä ehdottomasti toisen toilailuille nauraminen. Mikään ei ole koskaan niin vakavaa. ♥

//Our day in Naples included getting lost somewhere in the middle of the city and scouting out the perfect pizza spot. This was the last destination of the cruise (and our holiday) so I only wanted to eat and relax, but our getting lost part forced us to walk a bit more than we expected, haha. In the end it was only super funny, so no harm done. Naples was super cute, but I've heard that the near by island of Capri is even more prettier, so definitely want to go there next time too!//