CATEGORIES
16.6.2017

MAKUUHUONE ENNEN & JÄLKEEN

HOME

ELLOS Sängynpääty*

ELLOS Tuoli*

ELLOS  Ruukku*

ELLOS & JOTEX Koriste-esineet*

JOTEX Koristetyynyt

BALMUIR Lakanat

BALMUIR Päivä- ja torkkupeitto

KALUSTE10 Yöpöydät

IKEA Lamput

Moikka kaikki! Kuten varmaan huomasitte, niin sivut olivat hetken aikaa alhaalla päivityksen vuoksi. Muuten kaikki on täällä sisällön puolesta entisellään, mutta fashion & lifestyle puolet löytyvät nyt jatkossa yhden feedin alta. Tämä on ollut useamman lukijan toive ja itsekin olen huomannut, että varsinkin tarinan kerronnan kannalta kaksijakoisuus on aiheuttanut vähän hankaluuksia, kun teksti pomppii edes takaisin. Varsinkin esimerkiksi reissujen aikana. Nyt kaikki löytyy taas yhdestä pötköstä, mutta eri kategoriat helpottavat kuitenkin löytämään juuri sinua eniten kiinnostavan aihealueen postaukset! Toivottavasti tykkäätte muutoksesta ♥

Nyt kuitenkin sisustusjuttujen pariin! Tauluja ja ruukkukasveja lukuunottamatta makuuhuone alkaa olemaan nimittäin valmis ja vitsit mikä muutos tuosta entisestä onkaan. Kämppä oli kyllä ihan sillisoppa nyt viimeiset pari vuotta, enkä vain jaksanut tehdä sille yhtään mitään. Onneksi tuli otettua itseä niskasta kiinni sen suhteen vihdoin. Olen remonttiin kyllä ihan äärimmäisen tyytyväinen ja ihan uudenlainen rakkaus on syttynyt nyt koko asuntoa kohtaan. Ihan erilainen fiilis tulla kotiin! Pikkasen remontti vei kyllä energioita, mutta nyt reissun jälkeen on ollut taas ihan uudenlainen into saada kaikki täällä valmiiksi. On vaan ihan älyttömän kallista puuhaa tämä kodin laittaminen, niin yksi huone kerralla tässä edetään. Aika paljon on kuitenkin jo nyt ehtinyt muuttua tässä puolen vuoden projektin aikana, sillä koko kodin uudistus lähti käyntiin tammikuussa! Niin nopeasti se aika vaan kuluu.

Makuuhuoneeseen halusin mahdollisimman rauhoittavan tunnelman, jonka vuoksi olen edennyt pääsääntöisesti valkoisella ja harmaalla, mutta tämän lisäksi huone tarvitsee ehdottomasti vielä vähän eloa viherkasvien sekä taulujen muodossa. Olen saanut Snapchatissa sekä Instagramissa paljon kyselyjä tuosta sängynpäädystä ja se on tosiaan ELLOS.fi kodin sisustus puolelta hankittu! Metallinen kehikko tuo mielestäni ihanaa kontrastia vaaleaan huoneeseen. Se on ehdottomasti iso suosikki elementtini koko makuuhuoneessa. Iso kiitos tämän bongaamisesta menee Eveliinalle, joka on auttanut minua asunnon sisustuksen suunnittelussa. Yöpöydät löysin pitkän etsinnän jälkeen lopulta Kaluste10:stä ja tuo betonimainen pinta on kyllä myös jotain, joka puhuttelee minua paljon. Mietin juuri vastaavanlaisen sohvapöydän hankintaa vielä olohuoneeseen.

Nyt kerään kimpsut ja kampsut kasaan ja lähden viettämään polttareita mökille Nuuksioon! Huomenna polttarit vaihtuvat lennosta häihin (ei sama morsian onneksi) ja matka jatkuu heti aamusta Tammisaareen poikaystäväni kanssa. Aikamoinen viikonloppu siis luvassa ja vitsit missä keleissä vielä!! Kiitos sääjumalat. Tämä oli mahtava lahja. 

*Mainoslinkki / Addlink

13.4.2017

JOTEX LEMPPARIT

HOME

*Kaupallinen yhteistyö: Jotex

SVEG ruokapöytä 

ULRICEHAMN tuoli

KRONHALL metallikulho

WIRE lyhty 

LINNEA aluslakanat

MADRID lamppu

LORCIA bukleematto

SEVILLA kattovalaisin ruukulla

Uuden asunnon pohja on nyt täysin valkoinen, mutta kokonaan valkoista/vaaleaa kotia minun ei ole missään nimessä tässä tarkoitus rakentaa. Valkoinen pohja tuo vaan mieletöntä valoa ja raikkautta, jota tarvitsen valokuvaamisen kannalta. Muuten asunto vaatii vielä paljon pehmeyttä ja lämpöä, jotta se näyttäisi omalta. 

Värit joita tulen hyödyntämään ovat eri sävyiset harmaat, norsunluu, musta sekä mahdollisesti jotain hentoja värejä erilaisten kuosien seassa. Varsinkin väri dusty rose viehättää tällä hetkellä silmääni. Sisustusmateriaaleissa suosin pellavaa, metallia, messinkiä, betonia sekä puuta. Aion hankkia kotiin myös jonkin verran viherkasveja tuomaan eloa ja tunnelmaa! Siisti valkoinen pohja tulee saamaan siis vielä todella paljon kontrastia erilaisista elementeistä ja uskon lopputuloksen olevan juuri sellainen ihanan rento ja boheeminen, mitä haluan. 

Makuuhuoneen uudistusten jälkeen katse onkin jo kovasti asunnon muissa huoneissa ja keräsin tähän nyt muutamia suosikkijuttujani Jotexin valikoimasta. Tämä kollaasi antaakin jo aika hyvin osviittaa siitä, minkälaista maailmaa haen nyt uuteen kotiin. En ole siis itse oikein marmori, sametti, kulta-fani, jota on viime aikoina nähty paljon ainakin blogimaailmassa. Rouhea pellava ja betoni ovat paljon enemmän oma juttuni. Tähän päälle vielä ripaus rokkia erilaisilla kuvilla ja julisteilla, niin upea ja omannäköinen kyllä tulee!

Jotexin Instagram-kisa on muuten vielä kovaa vauhtia käynnissä ja osallistumisaikaa sunnuntaihin saakka! Kisassa on mahdollista voittaa 200€, 100€ tai 75 euron lahjakortti Jotex.fi verkkokauppaan. Niillä saa jo vaikka mitä ihanaa ja uutta kotiin. Sinun tarvitsee vain lisätä kuva oman kotisi suosikkikohdasta omalle Instagram-tilillesi sekä lisätä kuvaan hashtag #jotexstylechallange sekä seuraa @jotexfi tiliä. Oman kotini suosikkikohta on tällä hetkellä sänky, nämä ihanat POM-pussilakanat sekä erilaiset muhkeat koristetyynyt Jotexilta. Tässä suosikkikohdassa ajattelinkin viettää suuren osan tulevasta pääsiäislomasta!