CATEGORIES
24.11.2017

EI NIIN ANSAITTU VIIKONLOPPU

My Style

Kulunut viikko on rehellisesti mennyt niin penkin alle, että perjantai ja viikonloppu ylipäätään eivät tunnu jotenkin yhtään ansaitulta. Ihan sellainen tunne, ettei olisi saanut mitään fiksua aikaiseksi koko viikon aikana! :D Toimistolla on tullut oltua vaan aika lyhyitä pätkiä päivisin ja senkin ajan olen käyttänyt ihan ihme nettihaahuiluun ja "inspiraation" etsimiseen. Ihan höpö höpö hommaa.

En ole myöskään kertaakaan käynyt salilla ja kokkailun sijaan on Woltkin laulanut vaan huolella. Todella laiska viikko takana, joka on varmasti välillä ihan sallittua, mutta näinä pimeinä alkutalven aikoina se vaan pahentaa väsymystä. Ainakin omalla kohdallani. Säännöllinen unirytmi, duunien saaminen maaliin, urheilu ja hyvä ruoka pitävät ainakin oman pääni kasassa. Tämä viikko on kyllä ollut kaiken sen vastakohta.

GINA TRICOT Earrings

KAPPAHL Top

KAPPAHL Pants

Eilen sain itseni onneksi vähän niskasta kiinni ja hoidin kiukulla kaikkia rästiin jääneitä toimistoasioita maaliin. Sen jälkeen suunnistin vielä kameratarvikseostoksille ja kävin ostamassa pitkään suunnitellun valosysteemin kotiin, jotta erilaisten videoiden kuvaaminen onnistuisi helpommin. Nyt kotoa löytyy kunnon valot ja kameratelineet! Vierashuoneesta tulee kyllä täydellinen pikku studio.

Tänään neuvottelut ovat käyneet myös toimistolla kuumana uuden videokameran ostamisesta. Kundit ovat nimittäin päivittämässä omaa repertuaariaan ja voisin siinä samalla saada heiltä vähän uutta kalustoa hyvään hintaan. He ovat tosiaan kaikki videotuotannon ammattilaisia ja olenkin aina saanut lainata milloin mitäkin juttuja heiltä kuvauksia varten, mutta nyt tekee mieli saada ihan omat setit kasaan. 

Tälläiset jutut tuovat kyllä yllättävän paljon lisäbuustia siihen omaan tekemiseen ja olenkin varma, että ensi viikko sujuu jo ihan erilaisissa fiiliksissä. Ainakin oma into nousi ihan eri tavalla taas esiin. Ensi viikolla sitten ansaitaan se viikonloppu! 

Photos by Hanna Väyrynen

20.11.2017

MAANANTAI MAASTOUTUMINEN

My Style

Maanantai on aina vähän sellaista maastoutumisen aikaa. Tekee mieli leikkiä näkymätöntä yökkärissä lakanoiden välissä, käpertyä isoimman neuleen ja toppiksen uumeniin sekä hautautua illalla oloasussa vilttien alle sohvalle. Ja se on kuulkaas ihan enemmän kuin ok! Maanantai maastoutumisen kruunaa vielä joku lämmin keitto ja hyvä elokuva. Hyggeily noin muutenkin tekee kaikista maanantaista aina vähän paremman.

MONKI Jacket

UNIGLO Cashmere beanie

KAPPAHL Cashmere sweater

LIDL Esmara by Heidi Klum Leather pants

PUMA Sneakers

SAINT LAURENT Bag

 

Koska viikonloppu kului Nelly X-MAS hotellissa glittermekkojen, tähtipölyn sekä skumppapullojen räiskeessä, niin on tänään vielä vähän enemmän fiilistä maastoutua sinne vilttien alle. Kellään samanlainen fiilis? 

Photos by Netta Suikkanen