CATEGORIES
30.11.2017

EPÄMUKAVAT VAATEYHDISTELMÄT

My Style

Olen varmaan itsekin joskus sanonut, että kokomustalla ei voi mennä pieleen, mutta syön nyt vähän sanani. Tämä oli nimittäin yksi epämukavimmista asuistani vähään aikaan vaikka lähtökohtaisesi mukavaa juuri hainkin! Nämä tulevan LIDL Esmara by Heidi Klum malliston samettilegginsit (ulkona ensi viikolla) ovat nimittäin äärimmäisen mukavat päällä ja pitkän päivän vuoksi halusin koota asuni niiden ympärille. Aamulla tuli sitten hieman kiire ja "helppona" stailauksena päädyin kokomustaan tyyliin, mutta en ihan ajattelut koko hommaa loppuun asti.

Koska jalassa oli legginsit niin halusin päälle mahdollisimman pitkän neuleen ja päädyin tähän H&M:n kuohkeaan yksilöön. Nappasin mustan BIK BOK takin päälle ja aluksi vaikutti ihan hyvältä, mutta päivän edetessä huomasin, että tiukka takki nosti neuletta koko ajan ylöspäin niin, että pylly vilkkui jatkuvasti alta. Kylmässä viimassa tämä kyllä tuntui. Kaikkialla.
Oli sen verran ahtautunut ja epämukava olo koko päivän ajan, josta johtuen olen koko loppuviikon kiinnittänyt vähän enemmän huomoita mukaviin ja käytännöllisiin kokonaisuuksiin. Kaikista paras yhdistelmä onkin ollut  t-paita, cashmere-neule, nahkalegginsit, nilkkurit sekä pitkä villakangastakki. Klassista ja toimivaa.

Tässä pieni epämukavien vaateyhdistemien mustalista:

Liian paksu neule liian pienen takin alla - Joskus on vaan pakko hyväksyä, että lempineule ja lempitakki eivät ole ehkä tehty toisillensa.

Sukkahousut housujen alla (tai sukkahousut ylipäätään) - Kuulun aikalailla sukkahousujen inhokkikerhoon, vaikka haluaisin rakastaa niitä. Housujen alla ne ovat itselleni ainakin ehdoton no no, mutta hame + saapas yhdistelmän vuoksi haluaisin oppia käyttämään niitä enemmän! Pitää vaan löytää jotkut tarpeeksi paksut ja saumattomat sukkikset. Ehdotuksia otetaan vastaan.

MAKIA Beanie

BIKBOK Jacket

H&M Knitwear

LIDL Esmara by Heidi Klum Leggings

ZARA Shoes

CHANEL Bag

 

Matalavyötäröiset farkut lyhyen paidan kanssa - Ei ole mitään ärsyttävämpää, kun istua toimistolla ja stressata siitä vilkkuuko tangat työkavereille. Suosin enimmäkseen korkeavyötäröisiä farkkuja, mutta matalien kanssa on kyllä pakko olla aina pitkä neule päällä.

Maiharit nilkkasukkien kanssa - Sukkien jatkuva rullaus kantapään alle.... ARGH! :D 

Kutiava villapaita - En ole kovin herkkähipiäinen, mutta muutamat neuleet ovat kyllä joutuneet pannaan kutittelun takia. Tämän vuoksi yritänkin panostaa aina neuleiden laatuun ja aktiivisimmin käytössä olevat neuleet ovatkin aina 100% cashmerea tai esimerkiksi merinovillaa. 

Liian paksu kaulahuivi hupparin kanssa - Varma yhdistelmä jäykkään niskaan. Tästä syystä omistan yhden ohuemman "hupparihuivin", jonka kiedon aina hupparin alle.

Tuleeko jotain muita inhokkeja mieleen?

//Even all black outfits fail at times. I chose a too small jacket with this chunky knitwear witch turned out to be really uncomfortable and it also kept lifting up so that mu bum was constantly showing. In this winter breeze you could definitely feel this. Everywhere. Outfit fail from me so always remember to wear chunky jackets with chunky knitwear even if you look like a Michelin man! Your better of. Trust me.//

Photos by Julia Toivola

27.11.2017

METALLIN KOVA MAANANTAI

My Style

Univarastot ovat täynnä, keho ravittu ja huollettu sekä duunit saatu taas rullaamaan. Niin paljon parempi mieli aloittaa tämä viikko! Torkutan yleensä aamuisin aina todella pitkään, mutta tänään pinkasin heti ylös kellon soitua. Maanantaita piristää myös huomattavasti se, että Julia saapui takaisin Suomeen viiden viikon seikkailuiltaan! On ollut vähän haasteita saada materiaalia samalla tahdilla kasaan, kun Julia ja siskoni ovat molemmat olleet pitkään ulkomailla, mutta nyt tämä onneksi helpottuu.

Tänään tultiinkin sitten heti yhdessä tänne meidän uudelle toimistollemme Kaapelitehtaalle ja pääsin näyttämään Julialle paikkoja. Vaikka aluksi itseäni ahdisti vähän keskustasta siirtyminen tänne syrjään, niin nyt on kyllä jo ihan eri fiilis. Uusi toimisto on niin ihanan avara upealla merinäköalalla ja mm. alakerran Hima&Sali ravintola on kyllä vakuuttanut joka päivä vaihtuvalla lounaallaan. On niin ihanan helppo mennä aina vaan suoraan hissillä alakertaan syömään. Varsinkin näissä talven tuiskeissa tämä on iso plussa.

KAPPAHL Jacket

SELECTED FEMME Knitwear

SPANX Leggings

TIMBERLAND Shoes

ADIDAS Backpack

Viikonloppuna tuli muuten harjoiteltua aika paljonkin lisää videoiden tekemistä ja niitä on nyt luvassa huomattavasti enemmän! Olen ihan fiiliksissä siitä, että pystyn uuden lisävalon ja videokameran avulla kuvaamaan myös pimeän aikaan. Asukuvien vuoksi luonnonvalon kanssa kikkailu jatkuu kyllä ihan samalla tavalla kuin aina ennenkin, mutta ainakin kaikki höpöttelyvideot, tutoriaalit snm. onnistuvat nyt sata kertaa helpommin. 

Nyt jatkan vielä hetken muutaman videon editoimista toimistolla ja sitten pinkaisen salille. Hyvä treeni, sauna ja ruoka kruunaavat vielä tämän metallisen maanantain. Tästä on hyvä jatkaa viikkoa! :)

//After a well rested weekend I'm so set for the upcoming week! I feel totally different compared to last week... Just had some sort of winter blues or something. Felt so exhausted all the time and couldn't get anything really done. That's why I just stayed at home this weekend, did some exercise, ate really well and got some work done. I shot some video material for you that I'm now actually editing at the office! So happy about my new ring light and video camera. They'll make my life so much easier from now on. I still have to juggle with natural light of course with all the outfit pics, but even that will be so much easier now that Julia is back at the office!! She and my big sister have both been gone for several weeks, so I've been having some trouble shooting outfits. That will also get better now so a very happy girl here at the office!//