CATEGORIES
4.1.2019

GLACIER 3000

Switzerland

Hei kaikki ja terkut taas täältä Sveitsin upeasta vuoristosta! Sveitsi-innostukseen on näiden upeiden vuorten lisäksi kyllä yksi toinenkin syy, mutta palataan siihen ehkä myöhemmin. Täällä tosiaan ollaan kuitenkin nyt oltu jonkin verran ja sen myötä päässyt tutustumaan Sveitsiin ja sen ympäristöön oikein toden teolla. Sinäänsä aika hullua miten tähänkin nyt päädyttiin, kuin ihastuin Sveitsiin niin palavasti silloin kesäkuussa meidän blogijengin reissulla. Taisin sanoa silloin ihan ääneenkin, että täällä olisi ihana viettää paljon enemmänkin aikaa. On se universumi kyllä hassu kaveri.

Täällä tuli vietettyä nyt myös uuden vuoden vaihde ja aattoiltana tuli tehtyä pieni retki Gstaadin Glacier3000 laskettelukeskukseen, joka on noin tunnin ajomatkan päässä Geneve-järveltä. Keskuksen huipulla sijaitsee kuuluisa Peak Walk -vuorisilta yli 3000 metrin korkeudessa, josta avautuu aivan käsittämättömät maisemat vuorten yli. Aika kuumottava kokemus kävellä tuota siltaa pitkin, mutta ai että mikä elämys!

Tänne oli äärimmäisen helppo päästä ainakin autolla ja tunnin ajomatkan jälkeen auto jätettiin vaan keskuksen parkkipaikoille ja otettiin gondoolihissit ylös asti. Huipulle meno maksaa 60 frangia (eli reilu 50€) per henkilö. Aluksi iski kyllä iso jännäri, sillä päästyämme huipulle oli vuoret vielä todella paksun sumun peitossa ja näkyvyys täysi pyöreä nolla. Siinä mietti heti, että olisi kyllä voinut katsoa säätiedotuksia vähän paremmin vaikka keskuksen omilta sivuilta. Olisi harmi heittää 50€ tosta noin vaan kaivoon. 

Onneksi päätimme sitten odottaa hetken sään mahdollista kirkastumista ja söimme pitkän lounaan keskuksen ravintolassa. Siinä sitten jälkiruokien kohdalla pilvet alkoi kuin alkoikin siirtymään tieltä ja yhtäkkiä kaiken harmauden keskeltä alkoi paljastumaan vuoren huippuja toisensa perään. Siitä sitten valloittamaan Peak Walkia onnesta soikeena pomppien! Ihan hiton kuumottavaa oli kyllä kävellä noissa korkeuksissa, mutta WAU WAU WAU. Suosittelen ihan kaikille Sveitsin vierailijoille. Katsokaa vaan ensin tarkkaan alueen säätiedoitukset, ettei tule turha reissu!

Lisää keskuksesta voit lukea tästä.

6.12.2018

SVEITSI - ITALIA

Switzerland

Sveitsi on myös sen vuoksi ihan huikea paikka, että Italia, Ranska sekä Saksa ovat kaikki vain pienen ajomatkan päässä jos haluaa seikkailla myös vähän rajojen ulkopuolelle! Esimerkiksi Sveitsin Lausannesta Milanoon ajaa reilu neljässä tunnissa, Lyoniin 2,5 tunnissa ja Augsburgiin viidessä tunnissa puhumattakaan kaikista upeista pikkukaupungeista vielä lähempänä. Tämän vuoksi yhdenkin yön mini roadtripit ovat mahdollisia ja sellainen päätettiinkin tehdä Italian puolelle.

Matka alkoi suuntaamalla Luganoon, joka vaikutti yhden illan perusteella todella upealta paikalta! Yövyimme kuitenkin vielä samana iltana "Italian puolella" heti Luganojärven toisella puolella sijaitsevassa Campione d'Italia alueella. Alue on vielä kauttaaltaan Sveitsin rajojen sisäpuolella, mutta kuuluu kuitenkin Comon maakuntaan. Rajan kohdalla olikin hauska pomppia ja ikuistaa itseni samaan aikaan Sveitsiin sekä Italiaan :D
Campione d'Italian jälkeen kävimme aamukahvilla todella sympaattisessa Morcoten kylässä, johon olin saanut vinkin ihanalta Vilma Peltoselta! Kylä sijaitsee myös Luganojärven rannalla, joten ajomatkaa tänne oli ehkä vartin verran.

Vilma asui pitkään Italiassa, jonka vuoksi kaikki nämä samaiset rajat ja kylät ovat hänelle todella tuttuja ja siksi oli kiva saada kaikkia kivoja vinkkejä sieltä! Nyt joulukuussa kylä oli kyllä TODELLA rauhallinen ja suurin osa kaikista paikoista kiinni (keskiviikkona klo 10-12), mutta siellä oli ihana kävellä vaan ympäriinsä ja nauttia tunnelmasta. Kesällä paikka herää varmasti vielä ihan eri tavalla henkiin upean järven, kahviloiden ja gelato-kiskojen ansiosta.
Kiipesimme Morcotessa myös ylös kirkolle korkeita rappusia pitkin, josta avautui upeat näkymät niin Sveitsiin, kuin myös Italian puolelle! Suosittelen ehdottomasti tekemään tämän pienen rappustreenin, jos koskaan eksyt Morcoteen. Pieni hikoilu on ehdottomasti maisemien arvoinen.

Morcoten jälkeen suuntasimme vielä Sveitsin superkuuluisaan merkkibrändi outlet -ostoskeskukseen nimeltä FoxTown! Täältä löytyi mm. Guccin, Saint Laurentin, Burberryn, Valentinon, Pradan, Dolce&Gabbanan, Niken ja Adidaksen outlet liikkeet, joissa hinnat olivat helposti jopa -70% alennuksessa. 5 tuntia täällä lopulta vierähtikin, mutta tiedättekö mitä jäi käteen... 1 hyppynauru!! :D Jotenkin olen ollut nyt todella huono ostamaan mitään ja kaikki ylimääräinen enemmänkin ahdistaa, kuin kiinnostaa. Pitää olla todella harkittu juttu, että lähtisi nyt kotiin mukaan. Muutamaa vaatetta mietin tuolla kyllä pitkään, mutta koska en ollut täysin varma, niin päätin olla ostamatta. 

Hyppynaru lähti sen vuoksi mukaan, että eilen alkoi #jekunhyppynaruchallenge! Jekku innostui spontaanisti hyppynarulla pomppimisesta ja haastoi nyt Instagramissaan kaikki muutkin hyppimään 15min. per päivä 15 päivän ajan. Hyvä pieni hikoilulisä nyt tähän ennen joulua, joten päätin lähteä mukaan. Nyt voin sitten pomppia salin lisäksi myös reissussa ja kotosalla!