CATEGORIES
22.1.2020

RIGI KULM LUZERN

Switzerland

PR-TRIP Switzerland Tourism

Instagramiani seuraavat huomasivat varmasti, että viime viikonloppu kului Jekun kanssa Luzernissa täällä Sveitsissä! Olimme siellä Sveitsin turismijärjestön kutsumana PR-matkalla ja vitsit mikä reissu olikaan. Taas yksi aivan upea paikka koettu täällä Sveitsissä. Luzern yllätti kyllä monimuotoisuudellaan ja matkustaisin sinne ehdottomasti uudestaan.

Lausannesta tänne kesti ainoastaan 2 tuntia junalla, mutta Jekku lensi Suomesta ekaksi Zurichiin ja otti sieltä sitten junan Luzerniin. Junayhteys kulkee suoraan Zurichin terminaalin alakerrasta tänne ja kestää tunnin, joten kikkailua ei tarvita, vaikka asuisikin Suomessa. Olen tekemässä teille vielä kunnollisen Luzern koosteen, jossa on mukana kaikki vinkit viikonlopulta, mutta aluksi yksi viikonlopun kohokohdista eli vierailu Rigi Kulm vuorelle.
Olen aina sanonut, että yksi Sveitsin parhaita puolia on ehdottomasti nämä uskomattomat vuorimaisemat ja sen kokeminen onkin yleensä aika helppo yhdistää myös kaupunkilomaan. Todella monista Sveitsin kaupungeista (kuten mm. Geneve, Lausanne, Zurich, Bern, Luzern) voi tehdä helposti pelkästään päiväreissun ylös vuorille jos lasketteluhommat eivät kiinnosta. Muuten kannataa suunnata suoraan alppikyliin kuten, Zermatt, Verbier, Chamonix, Andermatt tai vaikka Davos.

Luzern on ehdottomasti kaupunkikohde, mutta UPEA sellainen. Sieltä on tosin kuitenkin helppo tehdä päiväreissu Rigi Kulm -vuorelle, jonne matkattiinkin Jekun kanssa lauantaina. Otimme veneen Luzernin keskustasta Vitznauhun, josta vuoristojuna nousi suoraan vuoren huipulle. Venematka kestää tunnin ja maksaa n.45€ per henkilö edestakaisin, joten bussi olisi ehdottomasti halvempi vaihtoehto. Venematka vuorten keskellä on kuitenkin upea kokemus itsessään, josta syystä suosittelen sitä kyllä ehdottomasti enemmän.
Täällä kaikki junat, bussit, gondoolit ja veneet kulkevat niin täsmällisesti, että säätöä tuskin koskaan tarvitaan. Kaikki opasteet ovat myös merkitty täysin moitteettomasti, joten suunnistaminen on äärimmäisen helppoa. Julkisten käyttäminen onkin paikallisten ehdoton bravuuri eikä täällä ole oikein ollenkaan samanlaista taksikulttuuria, kuin muualla maailmassa, vaikka toki niitäkin löytyy. Tästä on kyllä pakko antaa isot pisteet Sveitsille.

Vuoristomaisemien ihasteluun tarvitaan myös pienen reissun lisäksi tuuria, sillä sää on kaikki kaikessa. Olen muutaman kerran noussut pilvisellä säällä ylös ja nähnyt ehkä metrin eteeni. Onneksi meillä oli tämän reissun kanssa sen verran onnea, että ylhäällä oli kirkasta 15 minuuttia ennen kuin pilvet valtasivat koko vuoren. Jekku ehti siis ONNEKSI näkemään maisemia edes hetkellisesti. Se oli paljon enemmmän, mitä seuraavalla junalla ylös tulleet turistit näkivät. Onneksi olimme ajoissa liikenteessä. Kannattaa siis ehdottomasti varata matkan poutaisin päivä aina vuorille ja katsoa myös vuorten omilta nettisivuilta tuntiennuste säälle.
Vartti teki jo ison eron näkyvyydessä
Ylhäällä vuorilla kannattaa aina myös nauttia lounas jos haluaa kokea paikallisia herkkuja. Tässä meillä tietty perinteinen juustofondue sekä paikallinen "alpine macaroni", jossa on sekaisin perunaa, pastaa, juustoa sekä rapeaa pekonia! Aivan jäätävä kaloripommi, mutta täysin sen arvoinen. Niin hyvää, mutta kannattaa ottaa jaettavaksi. Itse en ainakaan saisi tätä yksin alas. Tämän kanssa tarjoillaan myös yleensä omenahilloa (jep!), mutta sen voi halutessa jättää sivuun tai vaikka jälkkäriksi.
Lounaan jälkeen meitä odotti pieni ylläri, sillä meille oli järjestetty hevosajelu vuorilla! Ihan uskomattoman ihana kokemus, joka oli kyllä molempien yksi kohokohta koko reissussa. Tämä oli mahdollista tehdä muutama pysäkki alempana Rigi Kulmin huipulta (Kaltbad-Fist) pysäkin kohdalla. Ajelu kesti n.20 minuuttia ja sen aikana sai ihastella miten aurinko tuli taas esille ja paljasti upeat maisemat alhaalla.
Hevosajelun jälkeen hypättiin tunniksi Mineralbad & Spa Rigi Kaltbad kylpylän poreisiin, joka sijaitsi saman aseman vieressä. Täällä oli kamerat sekä puhelimet täysin kiellettyjä, joten nappasin teille kuvan ainoastaan alueen ulkouimalaltaasta, joka näkyi matkalla kylpylän tiloihin. IHANA paikka.

Kylypän jälkeen meillä olisi ollut vaihtoehtona ottaa vuoristojuna takaisin Vitznaus veneasemalle, mutta päädyimme ottamaan gondoolihissin suoraan kylpylästä alas Weggiksen veneasemalle. Täällä meillä oli reilu puoli tuntia odotusaikaa ennen veneen saapumista ja menimme aseman vieressä olevaan ravintolaan viinille ja ei että mikä auringonlasku meitä odottikaan sitten siinä. Aivan ihana pikku paikka, jonka nimeä en muistanut ottaa ylös, mutta ihan Weggis venesataman vieressä. Niin ihastuttava ja romanttinen.

Paljon mahtui siis yhteen päivään, josta syystä oli helpompi tehdä Rigi Kulmista oma postaus ja seuraavaksi luvassa sitten Luzern kokonaisuudessaan. Tämänkaltaisen päiväreissun voi siis hyvin sisällyttää Luzernin kaupunkireissuun ja silti ehtiä kokemaan myös kaupunki hyvin. Mekin majottauduimme koko ajan samassa hotellissa Luzernissa, josta myös lisää seuraavassa postauksessa. 

Luvassa myös ravintolasuosituksia, viinimaistelua sekä tunnelmia upeasta LILU Light Festival -tapahtumasta, joka on Luzernin oma LUX Helsinki. So stay tuned. 

2 comments

Comment

Your email address will not be published.

*

  • Merja

    Olipa ihania kohteita ja upeita kuvia. Sveitsi on jäänyt jotenkin paitsioon matkakohteena, mutta se asiahan on korjattavissa.

    • Kira Kosonen

      Rehellisesti en itsekään sisällyttänyt sitä aiemmin sitä “must see” paikkoihin, mutta jo ihan ensimmäisellä kerralla rakastuin aivan totaalisesti koko maahan! Yksi kauneimmista maista, jossa olen koskaan käynyt. Käsi sydämellä. Olin aina niin keskittynyt kaukokohteisiin, rantoihin yms. mutta Sveitsi on niin monipuolinen ja toimii ihan mahtavasti ystäville, perheille (tosi lapsiystävälliseksi suunniteltu) sekä varsinkin pariskunnille romanttisia reissuja ajatellen. Ihan huikea vaikka häälomaa ajatellen! <3