CATEGORIES
27.6.2017

PUOLIKSI LOMALLA

Lifestyle

Meillä oli todella hauska ja rentouttava juhannusviikonloppu mökillä yhdessä ystävien kanssa. Jopa niin rentouttava, että kamerarullaltani löyty ennätyksellisesti yhteensä 10 otettua valokuvaa! En muista koska olisin viimeksi ottanut näin rennosti myös kuvaamisen suhteen. Teki kyllä ihan hyvää. Oli ihana vaan kokkailla päivät pitkät ja pelata kaiken maailman pelejä ilman telkkaria, tietokoneita ja puhelimia. Tai no, yhtä puhelinta tarvittiin ihan super hauskaan HEADS UP peliin. Peli on ladattava sovellus ja sen pelaamiseen tarvitaan vähintään 2 jengiä. Jokaisen jengin jäsen joutuu vuorotellen arvaamaan eri kategorioiden sanoja pitämällä puhelinta oman otsansa edessä. Sanat vaihtuvat puhelimessa koko ajan ja ryhmän muiden jäsenten tehtävänä on selittää näitä sanoja, henkilöitä tai mm. biisejä hyräilemällä sille joka pitää puhelinta otsallaan. Ihan super hauskaa! Mankeli on yleensä myös aina mökkireissujemme vakiopeli, mutta tällä kertaa tämän pelin hauskat kategoriat veivät voiton. Tai ehkä olimme vaan liian laiskoja keksimään Mankeliin tarvittavia omia sanoja, haha. 

Kelit eivät olleet kyllä yhtään puolellamme viikonlopun aikana, mutta se ei silti estänyt meitä menemästä veneellä ystäviemme mökille. Oli paljon kivempi välttää kaikki ruuhkat ja saada koko kööri samaan kyytiin. Veneen vuoksi meinattiin jopa lähteä myös Hankoon saakka moikkaamaan kavereita, mutta näin jälkeenpäin oli varmasti hyvä, että jätimme sen väliin. Lepo oli varmasti kaikille enemmän kuin tarpeen. Ainakin itse huomaan, että olen ihan oikean loman tarpeessa. Vaikka tässä on ollut paljon upeita reissuja takana, niin nyt keho huutaa kyllä kunnollista aivot narikkaan lomaa. Tekisi mieli maata mökillä viikko putkeen ilman mitään elektroniikkaa! Muutaman viikon päästä suunnitteilla onkin pitää pieni tauko kaikesta ja olla kunnolla kesälomalla. Sitä ennen pitäisi kyllä vielä tehdä yhtä sun toista, vaikka pää onkin jo puoliksi lomalla. Aika tuttu ilmiö varmasti kaikille näin juhannuksen jälkeisinä viikkoina! Kuka muu joutuu vielä odottelemaan lomia?

//Had a wonderful time during this midsummer weekend. So relaxing that I even forgot to take pictures! Found like 10 photos from my camera roll , haha. It's always a sign that I really took it easy. We just ate, played games, and chilled at the cabin. I could do the same thing for a week! Really need a proper holiday without any electronics. Just a few more weeks and than I plan to zone off for a little while. What about you? Are you already on a holiday or still at work?//

5 comments

Comment

Your email address will not be published.

*

  • rosa

    Olet loistava bloggaaja mutta nyt täytyy sanoa että särähtää korvaan, ja pahasti:/ en missään nimessä tarkoita pahalla. Miten sä voit kokoajan haluta ja tarvita lomailla..? Loman tarpeessa taas, kun vasta olit pitkällä ulkomaan lomalla? Ja sitäkään ennen ei varmasti ole ollut pitkää aikaa kun olit lomalla. Miten kehtaat noin edes kirjottaa kun normaalit työssäkäyvät eivät läheskään yhtä usein -mitä kuitenkin lukijoistasi suuri osa varmasti on. Lojaaleita ja kovan työmoraalin omaavia ihmisiä.

    • Kira Kosonen

      Ymmärrän hyvin, että blogin ja somen perusteella vaikuttaa siltä, että olisin koko ajan lomalla. Tämä on kuitenkin harhaa. Vaikka olen ulkomailla ja matkustan, niin silti työni ei pysähdy, eikä asiat odota. Istun myös reissuissa vähintään 4-5h päivästä koneella sen lisäksi, että kerään ja kuvaan materiaalia lähes koko päivän. Maailman paras työ, mitä en vaihtaisi mihinkään, mutta silti työ. Hoidan omaa yritystäni, joten tämän lisäksi kaikki yhteistyöneuvottelut, raportoinnit, projektit yms. ovat kaikki ihan yhtä lailla työpöydälläni, vaikka olisin missä tahansa päin maailmaa. Sitten teen töitä vaan sen jälkeen kun matkakaveri menee nukkumaan, jos päivällä ei esimerkiksi ehdi.

      Minulle lomaa olisi se, etten avaisi sähköposteja tai edes tietokonetta viikkoon, mutta tälläistä tilannetta ei tässä ammatissa välttämättä pysty luomaan. Ammatissamme on äärimmäisen paljon kaikkea ihanaa ja hyvää, mutta olemme kuitenkin omassa työssämme läsnä 24/7 365. Välillä tekisi mieli vaan pysäyttää kaikki hetkeksi. Uskon, että se on ihan normaalia?

      • Lia

        Ymmärrän kyllä rosan turhautumisen. Nykypäivän työntekijöiltä vaaditaan paljon enemmän kuin aikaisemmin ja siksi, bloggaajan työ vaikuttaa etuoikeutetulta ja hyväpalkkaiselta työltä siihen nähden, että pääasiassa saa tehdä vain kaikkea todella ihanaa elantonsa eteen.
        Haluaisin huomauttaa, että “töissä lomalla” on nykypäivää ns. tavallisen toimistotyöläisen arjessa myös, eikä vain bloggaajien kesken. On myös normaalia, että alaisille teetetään enemmän työtunteja ilman ylityökorvauksia. Tätä kutsutaan liukumaksi, joita voit pitää joskus vapaana, mutta kiireisen työtahdin takana, sitä mahdollisuutta ei ikinä ole. Tästähän on mediassakin ollut vaikka kuinka paljon juttua, että harvemmin kukaan enää voi tehdä vain 8-16 töitä, ellet ole julkisella puolella, joissa mennään aika lailla vanhojen mallien mukaisesti. Tästä syystä tarvitaan enemmän paikallista sopimista ja ammattiliitoista halutaan eroon, silä ne palvelevat kivikautisa työskentelymalleja. Yksityisellä sektorilla ja globaalissa firmassa kolleegasi saattavat työskennellä jokaiselta mantereelta ja aikavyöhykkeeltä, mikä tarkoittaa, että hommat jatkuu 24/7 365, myös lomakuukausien ajan. Nykyiset laitteet, työpaikan whatsapp-ryhmät ja hyvät tietoliikenneyhteydet melkein missä vaan maailman kolkassa takaavat sen, että tulet myös häirityksi lomallasi halusit tai et. Jos haluat pitää työpaikkasi kilpailuilla yksityisellä sektorilla, on parempi että olet saatavilla tärkeimpiin asioihin. Maailman on muuttunut ja kilpailu kaikista työpaikoista on kovaa. Jos et ole valmis joustamaan, niin todennäköisesti olet se, kelle näytetään seuravissa yt:eissä ovea.

  • Mari

    Juu kyl täs vielä pari viikkoa täytyy töitä paiskia ennen kuin voi korkata lomaskumpan :) Tuntuu et tää toisiksviimenen viikko menee kaikista hitaimmin! Ens viikolla päivät vaan sujahtaa todennäköisesti :)

    • Kira Kosonen

      Ai, että! Lomaskumppa! <3 Tsemppiä viimeisiin rutistuksiin :)