![]()
En kyllä tiedä mitään ihanempaa tapaa viettää lauantaita, kun istua tuntikausia brunssipöydässä ystävien kanssa. Koko eilinen päivä menikin tämän valkoisen pöydän äärellä istuessa, kun keräännyimme "old school" tyttöjengillä vuosittaiselle joulubrunssille! Ekat mimmit astuivat ovesta sisään 12.30 ja vikat lähtivät vasta kahdeksan aikaan illalla, joten ihan suhteellisen pitkä brunssi oli tällä(kin) kertaa kyseessä. :D
Brunssin valmisteluun ei kuitenkaan mennyt kuin maksimissaan tunti, joten ajattelinkin tässä listata mitä kaikkea meidän brunssipöydässä oli ja kuinka helppo se oli valmistaa.
![]()
![]()
![]()
Brunssipöytä koostui yksinkertaisesti riisipuurosta, skagen- ja lohileivistä sekä jouluisesta juustolautasesta! Siihen vielä sekaan kasa suklaata, lakuja, glögiä, pari pannua kahvia ja vähän punaviiniä, niin pysyimme kaikki kyllä tyytyväisenä monta tuntia.
Brunssin valmistamiseen ei vaadittu oikein muuta, kuin riisipuuron keittäminen ja leipien teko. Ostin skagenmössön ja graavilohipalat suoraan tuoretiskiltä, joten niidenkään eteen ei tarvinnut tehdä muuta, kuin paloitella saaristolaisleivät puoliksi ja levittää täytteet päälle. Riisipuuron muhiessa kattilassa väkersin juustolautasen kasaan, joka toimi brunssipöydän tähtenä. Pelkästään senkin vuoksi pöytä näytti todella kivalta. Kaikki marjat, omenaviipaleet ja esimerkiksi granaattiomenan siemenet toimivat todella hyvin juustojen kanssa ja toivat lautaseen ihanaa raikkautta. Jouluisan fiiliksen lautanen sai sitten pipareista, viikunoista, viikunahillosta sekä tummista rypäleistä.
Jos sinullakin on jonkinlainen joulubrunssi houstattavana, mutta haluat päästä helpolla, niin tämä setti toimi kyllä erinomaisesti! Tämä brunssikattaus toimii myös kivasti seisovaan pöytään, sillä puurolusikoita lukuunottamatta ei tarvita mitään aterimia. Pöydän ääressä tämä oli täydellinen "närppimissetti". Koko ajan pakko ottaa vähän jotain lisää. Tässä vielä brunssin ostoslista, jos innostuit kokeilemaan! Määrät voi soveltaa väkimäärän mukaan.
Ostoslista:
Riisipuuroa (kaneli + sokeri + voi)
Maitoa puuroa sekä kahvia varten
Erilaisia juustoja (meillä brie, manchego, sini- sekä valkohomejuusto)
Viikunoita
Muutama punainen omena
Granaattiomena
Erilaisia marjoja
Tummia viinirypäleitä
Pipareita
Viikunahilloa
Saaristolaisleipää
Graavilohta
Skagentäytettä tai jotain rapumössöä tuoretiskiltä
Ruohosipulia leipien koristeluun
Suklaata & lakuja
Glögiä & kahvia
Punaviiniä