CATEGORIES
15.9.2017

VINTAGE LÖYTÖJÄ NYCISTÄ

My Style

Olen ollut New Yorkissa nyt 6 kertaa ja jokaikisellä kerralla pääsen aina vähän syvemmälle kaupungin sieluun. Koko paikka on niin valtava, että muutama päivä riittää ihan vaan pieneen pintaraapaisuun ja yleensä se pintaraapaisu antaa ihan väärän käsityksen koko paikasta. New York on niin paljon muutakin, kuin vilkkuvia valoja, tööttääviä takseja ja vilisevää ihmismassaa. Kaupungilla on paljon boheemimpi ja rauhallisempikin puoli, jos sille antaa vaan mahdollisuuden.
Olen huomannut, että viihdyn New Yorkissa kaukana Midtownin hälinästä ja siksi lempialueiksi onkin muodostuneet West Village, Nolita sekä Brooklynin puolelta Williamsburg. Näillä alueilla kahvilat aukeavat vasta yhdeksän maissa ja tuntuu siltä, että kellään ei olisi kiire minnekään. Ihan toinenlainen viba, mitä kaupungin keskustassa. Näillä alueilla on myös ehdottomasti omasta mielestäni parhaat ravintolat sekä ostosmahdollisuudet. Soho on myös loistava alue asumista ja shoppailua varten, mutta todelliset aarteet löytää niiden nurkkien takaa, joihin suurin osa ei välttämättä tajua eksyä. Onneksi meillä oli tällä kertaa matkassa mukana paikallinen ystävämme Arthur sekä Nycissä aiemmin elänyt Elisa, ketkä pystyivät johdattamaan meidät juuri oikeille poluille.

Polut johdattivat meidät perinteisten Soho liikkeiden sijaan upeisiin second hand & vintage kauppoihin, joista kaikki meidän porukasta tekivät ihan mielettömiä löytöjä ja nyt fiilis on se, että en jatkossa halua Nycissä keskittyä mihinkään muuhun, kuin vastaavien aarteiden löytämiseen! Tämän asun arvo ilman reppua olisi uutena varmaan melkein 2000 dollaria, mutta second handina maksoin siitä alle 180 dollaria. Hulluin löytö oli ehdottomasti nämä Balenciagan bootsit, joita ei voi kyllä vintageksi missään nimessä kutsua (ihan tuoretta kamaa), mutta aika todella hyväksi kirppislöydöksi jos ei muuta.

SUPER BOWL Sweater (vintage)

DIANE VON FURSTENBERG Skirt (vintage)

BALENCIAGA Boots (second hand)

Bracelets vintage

SAINT LAURENT Bag

Julia itseasiassa kokeili näitä samoja kenkiä pari päivää aikaisemmin Balenciagan liikkeessä Nycissa, mutta hautasi ajatukset hintalapun nähtyään. Itsekin sanoin, ettei ole mitään järkeä maksaa 1250 dollaria kengistä joiden käyttöaika Suomessa on vain muutamia kuukausia, jos sitäkään. Olen myös aikaisemmin ihastellut näitä samoja kenkiä mm. Victoria Törnegrenin jalassa, mutta ajatellut panostuksen olevan ihan turha. Nyt kun kengät löytyivät koossani ihan naurettavalla hintalapulla, niin pakkohan ne oli napata mukaan. Ihan jäätävät rakothan näistä tuli samantien, mutta elättelen vielä toivoa, että näitä voisi oikeasti käyttää vielä ilman sukkia. Jos ei niin kyllä hätä keinot keksii. Ehkä niiden pitää vaan mukautua vielä omaan jalkaan.

Kenkien lisäksi löysin tämän ihanan Diane Von Furstenbergin hameen, koruja sekä todella kulahtaneen super bowl paidan, joka oli mielestäni vaan siisti. Kaikki nämä löydöt teimme samasta vintage liikkeestä nimeltä Beacon's closet! Konseptilla on muutamia eri pisteitä Nycissa, jotka löydät tästä. Tämän lisäksi suosittelen kurkkaamaan What Goes Around Comes Around putiikin sekä Metropolis Vintagen. Aika paljon näissä paikoissa pitää olla kärsivällisyyttä, että aarteita löytää, mutta lupaan, että se on sen arvoista. Olen mm. maailman kateellisin Elisan löytämälle Guccin jakkutakille. Ensi kerralla varaan tuplasti aikaa vastaavien paikkojen koluamiseen ja unohdan heti alkuun kaikki perinteiset liikkeet. 

Photos by Julia Toivola

13.9.2017

SUCCESSFUL

My Style

DIESEL Jacket

DIESEL T-shirt

LIDL Jeans

ZARA Shoes

SAINT LAURENT Bag

Kuluneeseen viikkoon on sisältynyt paljon duunia, hauskanpitoa, naurukohtauksia, kiukkupuuskia (väsymys, nälkä tai molemmat), aivan liian vähän unta ja mitä parhaassa seurassa olemista. Olen aivan totaalisen loppu intenssiivisen kaupunkiloman tahdista, aikaerosta ja univeloista, mutta kaikki sen arvoista. Niin paljon upeita juttuja päässyt tekemään tällä viikolla, että ei haittaa yhtään. Kotona ehtii sitten ladata taas akkuja!

Eilen vietimme vikaa kokonaista päivää täällä New Yorkissa ennen matkaa kotiin. Kävimme mm. Williamsbergissa vintage ostoksilla ja melkein kaikki tekivät ihan mielettämiä löytöjä! Johanna löysi upeat Manolo Blahnikit 30 dollarilla, Elisa ihanan Guccin jakun, Jenni Alexander Wangin mekon ja minä nämä Balenciagan bootsit vähän reilu sadalla dollarilla. Kengät maksavat uutena 1  275 dollaria, joten aikamoinen löytö nämäkin. Menestyksellinen reissu siis kaikin puolin! Vintage ostosvinkkejä tulossa myöhemmin tänne vintage asuni yhteydessä. Nyt vielä vikaa kertaa nyc aamupala naamaan ja vähän kiertelyä ennen kentälle suuntaamista!

//Enjoying the streets of New York for a few more hours and than heading home. ♥//