CATEGORIES
7.8.2019

PALUU SVEITSIIN

Switzerland

Kerroinkin tästä jo aiemmin tällä viikolla IG stoorien puolella, mutta lauantaina koittaa tosiaan paluu Sveitsiin! Tällä kertaa vähän pidemmäksikin aikaa sillä muutan sinne nyt vuodeksi poikaystäväni kanssa. Tai hänen työsopimuksensa siellä on vielä vuoden mittainen, joten ainakin sen verran siellä ollaan. <3

Olen tulevasta vuodesta super innoissani ja en malta odottaa, että näen taas kaikki ihanat tyypit Lausannessa. Vietin siellä viime vuonna jo todella paljon aikaa, joten tutut nurkat ja useat tutut kasvot odottavat siellä vastassa. Kaikin puolin siis todella hyvä ja levollinen fiilis lähteä, vaikka toki perhettä ja ystäviä täällä tulee varmasti välillä ikävä. Tulen kuitenkin jatkamaan töitäni ihan normaalilla tavalla ja siksi tulenkin varmasti käymään Helsingissä useampaan otteeseen tässä vuoden aikana, niin näen kaikkia varmasti siinä samalla. Täysin eroon he eivät minusta siis pääse, hehe.
Tässä elämäntilanteessa minulle on kyllä kunnolla konkretisoitunut työni hyvät puolet, koska voin tosiaan jatkaa omaa uraani ihan samalla tavalla kuin aikaisemminkin vaikka olenkin ulkomailla. Isosiskonikin asui vuosia ulkomailla miehensä kanssa ja hän teki tätä samaista työtä myös siellä (kuten monet muutkin kolleegani) ja se tuokin minulle ihan äärimmäisen paljon lohtua. On minulle tärkeää jatkaa normaalisti omaa työpolkuani, vaikka asuinpaikka muuttuisikin poikaystäväni töiden mukaan. Siinä tulee varmasti olemaan omat haasteensa, mutta olen valmis katsomaan ne haasteet. Jos minulla on kerran näin hyvä mahdollisuus lähteä, niin miksi en lähtisi?

Sisällöllisesti blogin sekä Instagramin teemat tulevat pysymään pääpiirteittäin samoina, mutta tulen tänä vuonna keskittymään vielä erityisen paljon enemmän hyvinvointiin. En ole ehkä koskaan elämässäni voinut niin hyvin, kuin tuolla Sveitsissä ja se ympäristö vaan inspiroi minua pitämään vielä parempaa huolta itsestäni. Niin fyysisesti kuin myös henkisesti. Viime vuoden tapaan tulemme varmasti tutkimaan myös paljon Lausannen lähialueen paikkoja, joten jonkin verran myös reissuvinkkejä varmasti tulossa! Onko jotain muuta, mitä haluaisitte ehdottomasti nähdä? Tai sisältöä, jota haluaisitte vuoden mittaan lukea? Arjen kulkua pääsette ainakin kurkkimaan sieltä Instagramin puolelta helposti.

On kyllä jännää, toivottavasti pysytte matkassa mukana!

27.3.2019

KUVAUSPÄIVÄT SVEITSISSÄ

Switzerland

Saavuin takaisin Sveitsiin jo viime viikolla, mutta aika on mennyt täällä taas ihan hujahduksessa ohi! Arkipäivät rullaa normaalisti täällä ihan leppoisasti eteenpäin, mutta nyt on kyllä täälläkin ollut aika haipakkaa, vaikka yleensä pahimmat kiireet jää aina Suomen päähän haha. Jotenkin nyt on vaan kerralla aika paljon kaikkia isoja (kivoja) juttuja töiden suhteen ilmoilla ja siksi on nyt tälläinen pieni kevätpörriäisvaihe meneillään.

Juuli itseasiassa lensi tänne sunnuntaina auttamaan minua yhden ison keissin kanssa muutamaksi päiväksi ja saatiinkin kuvattua aika kiva filkka kasaan muutaman tehopäivän aikana! Vedettiin tuolla pitkin Lausannen keskustaa, vaelluspoluilla, vuorilla, spassa ja ties missä. Eilinen kuvasspotti - Champeryn laskettelukeskus - oli kyllä varmasti molempien kuvauskohokohta! Ihan mieletön keli ja vaikka kyseessä olikin työkeikka, niin kyllä siinä myös nautti. Harmi vaan, että rinteet olivat jo vähän huonossa kunnossa näin "matalassa" 1000m+ korkeudessa. Pitää varmaan näin keväällä mennä jo vähän korkeammalle!

Tähän meidän kuvauspäivään spotti toimi kyllä täydellisesti ja ajomatka Lausannesta oli tänne ainostaan n. 50 min. ja auton sain suoraan gondoolihissin eteen parkkiin ilmaiseksi. Siitä hissien vierestä sai vuokrattua myös laskukamat, joten super helppo paikka päästä nopeasti laskemaan. Jos rinteet olisivat olleet vähän paremmassa kunnossa, niin oltaisi varmaan laskettu myös Ranskan puolelle käymään, joka oli täällä mahdollista. 

Juuli lensi jo tänään aamulla takaisin kotiin ja vähän harmiteltiin, että tulikin niin kiire saada videomatskut kasaan. Olisi ollut kiva myös vähän näyttää paikkoja täällä ihan vapaalla ja räpsiä kaikkia for fun kuvia, mutta sille ei nyt jäänyt ollenkaan aikaa :/ Nämä kuvat taisi ollakin ainoat mitä Juulin kanssa napattiin videon lisäksi! 

Nyt alkaa kyllä isoimmat jutut olemaan tässä pikku hiljaa onneksi kuitenkin maalissa, niin palaan varmasti tavalliseen työ-treeni-ruoka-koti kuplaan täällä Sveitsissä hetkeksi. Olen mm. syönyt niin huonosti nyt kiireen alla! Iho on ainakin reagoinut tähän ihan heti. Lepo, oikea ravinto, hikoilu ja riittävä vedenjuonti auttaa onneksi varmasti. Miten niistä onkaan välillä niin vaikea pitää kiinni kun on kiireitä? :D <3