CATEGORIES
9.8.2020

FIILIKSIÄ TAKAISINMUUTOSTA SVEITSIIN

Switzerland

Reilu viikko sitten kerroin Instagramissa uutiset siitä, että muutamme taas takaisin Sveitsiin, mutta ajattelin nyt vähän konkreettisemmin avata fiiliksiä koko muuttoon liittyen myös täällä blogin puolella! Olemme molemmat äärimmäisen onnellisia, että paluu Sveitsiin varmistui ja Petteri sai sieltä työpaikan, mutta tosiaan tänä vuonna niin joukkue kuin myös asuinkaupunki vaihtuvat Lausannesta Bieliin.

Lausanne sijaitsi Geneven lähellä, kun taas selvästi pienempi Biel sijaitsee Sveitsin pääkaupungin Bernin vieressä vähän keskemmällä Sveitsiä. On kyllä super hauskaa kokea nyt ihan uusi kaupunki, mutta samalla se aiheuttaa toki myös vähän jännitystä. Uusi paikka, uusi asunto, uusi joukkue, uudet ihmiset ja kaikki. Onneksi kuitenkin vanhat Sveitsi-ystävät ovat ainoastaan reilu tunnin ajomatkan päässä meidän uusista kulmista, joka tuo vähän turvaa.
Petteri joutui lähtemään Bieliin jo jokin aika sitten, kun taas itsellä muutto koittaa viikon päästä lauantaina. Tuntuu, että to do -lista on loputon ennen sitä, mutta koneessa voi sitten hengähtää. Tässä pitää saada jonkin verran työjuttuja vielä ainakin kasaan, pakata, nähdä perhettä ja laittaa kämppä siistiksi. Tänne muuttaa taas talven ajaksi meidän läheinen, joten asuntoa ei tarvitse sen erikoisemmin tyhjentää, mutta teen kuitenkin vähän tilaa vaatekaapeista ja vien osan tavaroista ullakolle säilytykseen snm. Tämän järjestelyn ansioista voin myös itse asua aina täällä jos pääsen Suomessa käymään tässä vuoden aikana. Win win situation.
Se onkin muuten yksi asia, joka ahdistaa tällä hetkellä ehkä kaikkein eniten. Miten maailmantilanne mahdollistaa liikkumisen Sveitsin ja Suomen välillä ylipäätään nyt tulevan vuoden aikana? Tällä hetkellä Sveitsistä tullessa Suomeen on kahden viikon karanteenisuositus, joten minulla ei ole oikein mitään järkeä tulla Suomeen niin kauan kuin suositus on voimassa. Ellen halua olla sitten eka kahta viikkoa yksin kotona karanteenissa.

Tämän takia jännittää vähän menetänkö mm. jotain työkeikkoja, jos en pääse Suomeen yhtä sujuvasti kuin ennen. Samaan aikaan tajuan, että voi olla myös hyvin mahdollista, että en näe perhettäni tai ystäviäni ennen ensi kevättä/kesää, jos tilanne tästä vielä uudestaan pahenee. Toivon kuitenkin sydämeni pohjasta, että näin ei käy ja, että jossain vaiheessa meidän luokse pääse normaalisti kylään tai, että me voimme matkustaa Suomeen käymään.

Missään kohtaa en ole kuitenkaan edes harkinnut vaihtoehtoa, että jäisin itse Suomeen vaan koko ajan on ollut selvää, että yhdessä mennään ja katsotaan sitten tilanne hetki hetkeltä. Ei tässä kukaan oikein voi ennustaa, mihin maailmantilanne kääntyy, joten täytyy vaan luottaa siihen, että kaikki järjestyy. Onneksi Sveitsi ei ole ollenkaan huonompi paikka olla ”jumissa” jos niin sattuu käymään. Varmasti taas yksi ikimuistoinen vuosi edessä täynnä uusia kokemuksia ja elämyksiä.

En ainakaan malta odottaa, että pääsen näyttämään teille meidän uudet asuinkulmat! Biel vaikuttaa Petterin kuvien perusteella todella sympaattiselta kaupungilta ja odotan erityisesti siellä myös pientä kesän jatkoa, koska yleensä Sveitsissä alkaa ilmat kylmenemään vasta lokakuun puolella. Nyt vaan laukut valmiiksi ja menoksi! 

12.3.2020

SE SIITÄ - TAKAISIN SUOMEEN

Switzerland

Täällä odotus loppui, kun ilmoitus kauden loppumisesta pahamahti puhelimeen. Sveitsissä ei pelata enää jääkiekkoa tämän kauden aikana, joten meidän aikamme täällä Lausannessa tulee päätökseen odotettua aikaisemmin. Asiasta on molemmilla ristiriitaiset tunteet, mutta tämä oli mielestäni ainoa oikea päätös. Terveys ennen kaikkea.

Odotamme vielä täällä ohjeita muutamista käytännönjärjestelyistä, mutta pakkaamisen ja asunnon tyhjennyksen voi varmaankin aloittaa heti. Sitä mukaan mitä virustartuntojen käyrät nousevat Euroopassa haluaisin itse ainakin ehkä kotiin mahdollisimman nopeasti. Koko Italia on jo eristetty sekä myös Sveitsin italiankieliset alueet, jotka ovat vain muutaman tunnin ajomatkan päässä meistä. Viruksen leviessä nopeasti on myös täysin mahdollista, että joudumme tänne karanteeniin. En aio kuitenkaan panikoida asiasta, vaan odotetaan tässä rauhassa ohjeita samaan aikaan kun aletaan laittaa kämppää kasaan. Meistä ei kumpikaan ole riskiryhmässä, mutta tuntuu hurjalta jos Sveitsissä ajaudutaan Italian tilanteeseen ja kaikki täällä menee kiinni. Sama kohtalo voi tosin odottaa myös Suomessa pian.
Yksi asia mikä minua tässä onkin ihmettänyt suuresti on Suomen löyhät otteet virustorjuntaa vastaan. Sveitsi oli ensimmäinen paikka Euroopassa, jossa yli 1000 ihmisen tapahtumat kiellettiin ja se näkyy viruksen tartuntojen kasvukäyrissä. Saksa, Ranska sekä Espanja ovat Sveitsiä selvästi edellä mitä tulee levimäisen kasvuun. Miksi ihmeessä Suomessa ei olla vielä kielletty siis esimerkiksi massatapahtumia? Täällä kielto laitettiin käytäntöön kun tartuntoja oli vasta 8. Suomessa niitä on jo kohta 100.

Sanotaan, että henkilö X on matkustanut epidemia-alueella ja tulee Suomeen oireettomana, mutta kantaa virusta ja osallistuu vähän flunssaisena vaikka juuri jääkiekko-otteluun ja tartuttaa siellä useita ihmisiä kerralla. Nämä ihmiset eivät osaa enää silloin sanoa, mistä/keneltä tartunta on heille tullut sen itäessä useamman päivän ja silloin viruksen alkuperän jäljittäminen varmasti katkeaa. Suomen pitäisi ehdottomasti oppia muiden maiden tilanteista ja ottaa järeämmät keinot nyt käytäntöön. Suomi tulee vaan perästä siihen mitä täällä nyt tapahtuu.

Myös siskoni puhuu samasta aiheesta tänään blogissaan ja siellä olikin aika iso Koronavirus-säikähdys tällä viikolla, jota meidän koko perhe jännitti. Suosittelen lukemaan hänen Melkein koronakaranteenissa postauksensa.

Ollaan koko perhe täysin sitä mieltä, että pelkästään epidempia-alueilta tulleiden varominen ei enää riitä. Kaikkien tulisi välttää nyt massatapahtumia, noudattaa todella perusteellista käsihygieniaa, yskiä/aivastaa aina käsivarsien suojaan ei käsiin, tehdä mahdollisuuksien mukaan etätöitä ja varsinkin kipeänä pysytellä kotona. Vaikka suurin osa esim. omista lukijoistani ei ehkä iän puolesta kuuluu riskiryhmään, niin huoli onkin vanhemmista sekä muista riskiryhmiin kuuluvista. Minullakin on rakkaita Suomessa, keillä on esimerkiksi riskiryhmään kuuluva sairaus taustalla. Tämä tilanne tulee koskettaa meitä kaikkia tavalla tai toisella, joten otetaan se vakavasti pitäen kuitenkin päät kylminä. Kaikkien tulee tehdä yhdessä töitä tätä vastaan.