CATEGORIES
19.9.2020

RASKAUDEN AAKKOSET

Lifestyle

Olen pitkin vuosia nähnyt blogeissa paljon Elämäni aakkoset -postauksia, joten tässä teille nyt oma versioni raskauteen liittyvistä asioista! Ehkä tämän avulla saa pienen käsityksen siitä, millainen oma raskauteni on tähän mennessä ollut. Sanoisin ite, että varmaan aika perinteinen raskaus ja olenkin kärsinyt todella klassisista vaivoista, joita nähdään mm. aina kaikissa elokuvissa, nim.merk. pää pöntössä joka aamu.

En siis valitettavasti kuulu niihin upeisiin yksisarvisiin, ketkä saavat kokea raskauden ilman mitään oireita ja perinteisten oireiden lisäksi on ollut kyllä myös muutamia ylläreitä matkan varrella. Ja matkahan on vasta melkein puolessa välissä.
A = aamupahoinvointi

Aika itseselitteinen, mutta tästä ihanasta raskausoireesta on pakko mainita, että ”viikon 12 jälkeen helpottaa” kommentit olivat kyllä aivan tyhjä arpa omalla kohdalla. Kohta jo viikolla 20 ja silti aamupahoinvointi pitää pintansa.

B = banaanin vaiheet

Banaani on ollut koko raskauden ajan ystävä sekä vihollinen. Välillä banaanin haju ja maku kuvottaa maailman eniten, mutta välillä se on nopeana välipalana iso pelastus pahan olon välttämiseksi.

C = c-kupin hautajaiset

Hei hei kaikki ihanat C-kupin rintsikat ja topit. Rinnat ovat omalla kohdalla paisuneet jo nyt ihan käsistä. Kirjaimellisesti. Ihan pelottaa minkä kokoiset näistä tulee siinä vaiheessa kun maito tästä vielä nousee.

D = darrafiilis

On niin epäreilua, että raskauden aikana ei saa nauttia alkoholia, mutta silti ensimmäiset kuukaudet tuntuvat vaan pitkältä krapulalta. Oksettaa, väsyttää, heikottaa, on päänsärkyä ja himottujen ruokien määrä on erittäin rajallinen. Myös vettä tulee juotua koko ajan pienessä nestehukan olotilassa.

E = ensikertalainen

Se, että keho käy näin isoa mullistusta ensimmäistä kertaa on myös iso työ henkisesti. Ensikertalaisena sitä ottaa jatkuvasti stressiä eri asioista, joita on varmaan lopulta ihan turha murehtia. Ainakaan vielä tässä vaiheessa. Ensikertalaisena sitä myös helposti vertaa itseään muihin, koska ei vielä oikein ymmärrä sitä miten henkilökohtainen ja yksilöllinen matka tämä kaikille oikeastaan onkaan.

F = fiilikset

Fiilikset ovat olleet kyllä isossa vuoristoradassa koko raskauden ajan. Asiaan vaikuttaa varmasti hormonit, mutta olin mm. yllättynyt miten apaattinen olin yhdessä vaiheessa. Vaikka raskaus on ollut äärimmäisen toivottu ja sen tapahtuminen yksi isoimmista unelmien täyttymyksistä, niin silti mieli oli jostain syystä vaan maassa. Jotenkin tuntui siltä, että kaikki endorfiinit olivat kadoksissa. Vasta nyt raskauden puolen välin lähestyessä tunnen itseni taas enemmän normaaliksi tämänkin asian suhteen.

G = google

Minulla on tuossa blogin luonnoksissa postaus ”Raskausajan googletukset”, koska onhan ne nyt huvittavia! :D Olen pelkästään tähän mennessä googlettanut mitä oudoimpia asioita, kuten ”voiko kohtu rasittua kävelystä raskaus?”, ”paine pimppiluussa raskaus?”, ”vatsahappojen oksentaminen vaara raskaus?”. Uskon, että aika moni raskaana oleva voi samaistua tähän.
H = hajut

En onneksi enää kärsi niin pahasta hajuherkkyydestä, mutta jossain vaiheessa en pystynyt avaamaan edes jääkaappia ilman kättä nenän edessä. Pahinta oloa on aiheuttaneet raaka jauheliha, taco-mausteiden tuoksu, se banaani ja sellerimehu, joka oli jossain kohtaa lempparini. Olin myös vakuuttunut, että jossain vaiheessa Petterin parta haisi jauhelihalta.

I = iho

Ihoni on aina ollut herkkä hormonimuutoksille ja siitä syystä mm. useimmat hormoniehkäisymenetelmät eivät ole koskaan sopineet minulle. No raskaudessa niitä hormonimuutoksia on vasta tullutkin ja iho on aina reagoinut niihin tunnollisesti. Yksi ihan ensimmäisistä raskauden oireistani ennen positiivisen testin tekemistä olikin elämäni isoin ja kipein finni leuan alla. Se oli niin jäätävä, että muistan miettineeni jotain tapahtuvan nyt kyllä kehossa. Raskauden myötä myös selkä on välillä kukkinut, josta en ole aikaisemmin kärsinyt.

J = jäiset viinirypäleet

Pahoinvointikohtausten pelastaja, jäiset viinirypäleet <3 Näitä on ihana imeskellä huonon olon iskiessä tai vessareissujen jälkeen, kun verensokeri pitäisi saada taas koholle.

K = kalja

Olen aina ollut viinien ystävä, mutta nyt niitä ei ole tehnyt kyllä yhtään mieli. Pelkkä hajukin on luontaantyöntävä. Kalja sen sijaan houkuttelee yhtäkkiä useamminkin ja olenkin saanut helpotusta tähän himoon välillä alkoholittomasta oluesta.

L = liitoskivut

En oikein edes tiedä mitä liitoskivuilla vielä tarkoitetaan, mutta niitä minulla on nyt alkanut ilmeisesti olemaan. Outoa vihlontaa ja painetta varsinkin pimppiluun lähettyvillä. Tästä myös upea googlaus ”paine pimppiluu raskaus”. Jollain kivut yltyvät raskauden edetessä vissiin aika pahaksi, joten olen kiitollinen, että ainakin vielä ne ovat omalla kohdallani tosi nopeasti ohimeneviä.

M = mielihalut

Isoimpana mielihaluna ovat raskauden aikana olleet ranskalaiset ja suolaiset asiat. Makea aiheuttaa minulle helposti pahoinvointia, joten sitä olen joutunut jonkin verran välttämään. Raskauden alussa myös kaikki lasten ruoat olivat kovassa huudossa ja eniten teki mieli lihapullia ja perunamuussia, spagettia ketsupilla, nakkeja, lohikeittoa ja makaronilaatikkoa. Mitä perinteisempi ja tavallisempi kotiruoka sitä parempi. Vihersmoothiet ja salaatit olivat pitkään pannassa kunnes normaali ruokahaluni pikku hiljaa palautui ja teki taas mieli myös värikästä ruokaa.

N = nukkuminen

Rakastan yli kaiken nukkumista ja unenpuute on ehdottomasti isoin pelkoni vauvan tulon myötä. Pienten vauvojen hoitaminen on tullut onneksi tutuksi siskonpoikieni myötä ja uskon, että kaikki ns. perusasiat ovat suhteellisen hanskassa. Oleminen vauvan kanssa 24/7 on kuitenkin ihan eri juttu kun vauvojen hoitaminen silloin tällöin ja mietinkin miten keho ja mieli sitten selviävät jatkuvasta unenpuutteesta, jos sellaista tulee olemaan. Sanomattakin selvää, että nautin nukkumisesta nyt niin paljon kuin vaan voin. Päikkärit ovat olleet myös kovassa huudossa koko raskauden ajan.

O = olot

En keksinyt tähään mitään parempaa. Kaikennäkösiä oloja ollut! :D

P = pikkarit

Myös pikkareissa on pitänyt mennä kokoa isompaan luokkaan, ettei mikään vaan purista mistään. Pikkareita saa olla laatikossa myös runsaasti, sillä niitä tulee myös vaihdettua useammin kaikkien ihanien raskaushormonimitälie -nesteiden takia.

Q = questions 

Kysymyksiä, kysymyksiä kysymyksiä. Ei riitä, että pelkkä raskausaika ihmetyttää, mutta päässä pyörii välillä myös sata muuta kysymystä liittyen vaikka vauvantarvikkeisiin, pakollisiin hankintoihin, imettämiseen, paperiasioihin, käytännön asioihin ja mihin lie. Se kaikki tuntuu välillä niin ylivoimaiselta, että vastareaktiona en suunnittele yhtään mitään. Eiköhän kaikki selviä. 

R = rauta 

Raskaus ja rauta yhteensoppii huomenna mennään verikoekoppiin. Raudasta puhuminen, sen saaminen, sen imeytyminen ja siitä puhuminen tulee itsellä korvista ulos jo tässä vaiheessa. Super tärkeä elementti myös jaksamisen kannalta, mutta esim. omalla kohdalla rautalisät ovat lisänneet välillä pahoinvointia, mutta jos niistä pitää taukoa, niin väsymys alkaa taas painaa. Kauhea rautanoidankehä, jolle loppua ei näy vielä pitkään aikaan. 

S = sydänäänet 

Ah tämä on ollut ihan parasta koko raskaudessa!! Meidän vauvan sydänäänien kuuleminen ekaa kertaa ultrassa sekä myöhemmin kotona siskolta saadun Angel sounds -laitteen avulla. Lempipuuhaa ennen nukkumaanmenoa onkin virittää mini ultralaite (vai mikä lie) paikoilleen ja kuunnella kuulokkeista meidän vauvan sykettä. Vaikka kuinka väsynyt tai huono olo olisi sinä päivänä ollut, niin se ääni tuo sellaisen rauhan ja onnen tunteen koko kehoon, ettei millään muulla ei ole väliä. 

T = treenaaminen

Ajattelin ennen raskautta, että syön hyvin ja liikun paljon koko raskauden ajan, että voimme vauvan kanssa sitten mahdollisimman hyvin. Olin todella yllättynyt siitä miten lamaannuttavia raskauden ekat kuukaudet olivatkaan ja treenaaminen oli kyllä viimeinen asia mielessä. Jos lähdin edes pienelle kävelylle, niin vartin jälkeen oksensin pää jossain puskassa miettien miten jaksan hoiperrella kotiin. Ei siitä tullut yhtään mitään. Nyt kun ruokahalu on palannut melkein normaaliin, niin treenikin on onneksi alkanut tuntumaan hyvältä! Olen itseasiassa saanut siitä nyt ihan älyttömästi uutta energiaa, joka heijastuu myös todella positiivisesti henkiseen hyvinvointiini. 

U = unet

Nukun paljon, mutta en ole ihan varma tämänhetkisestä unenlaadustani. Kaikki maailman oudoimmat unet ovat vallanneet pääni eikä mene yhtäkään yötä, etten olisi jossain ihan päättömässä toimintaelokuvassa mukana tai muuten vaan pompi yhdestä skenaariosta jatkuvasti toiseen. Olen aamuisin aina ihan pää pyörällä siitä mitä kaikkea on yön aikana tullut nähtyä. Myös todella kummalliset ihmiset vierailevat aina unissani, jossa ei ole mitään järkeä. 

V = vitamiinit 

Minulta kysytään Instagramin puolella useasti mitä vitamiineja syön tällä hetkellä, mutta olen tähän mennessä mennyt vaan sillä perinteisellä MinuSun MAMA-vitamiinilla ja rautalisällä. Näihin kaipaisin itsekin suosituksia! On niin vaikea sanoa mitä nyt kannattaa/saa/pitäisi syödä monipuolisen ravinnon lisäksi, että saa varmasti kaiken tarpeellisen. 

W = WC 

Olen saanut jo pientä alkumakua yöllisiin herätyksiin jatkuvan pissaähädän takia. Herään yössä vähintään 3-4 kertaa aina vessaan ja kävellessäni meidän käytävää pitkin ihan zombina mietinkin usein, että mitäs sitten kun pitää vielä syöttää vauva, ehkä vaihtaa vaipat ja kaikkea muuta kivaa. Kai sen kaiken sitten vaan taistelee läpi. Rakkauden ja hormonien voimalla vai mitä?

Loput aakkoset olivat liian vaikeita keksiä <3

10.9.2020

HÖLYNPÖLYÄ

Lifestyle

En normaalisti koskaan kommentoi juorupalstojen asioita missään kanavissani, koska näen siinä vaan loputtoman suon, mutta minusta on viime aikoina ollut aika huolestuttavaa miten esimerkiksi Jodelissa esitetään asioita varmoina faktoina ja anonyymit henkilöt esittäytyvät siellä omina läheisinä tai sisäpiirin henkilöinä.

En todella tiedä, keitä nämä henkilöt ovat, mutta tämän postauksen tarkoituksena on muistuttaa kaikkia siellä olevia ihmisiä siitä, että se todellakin on nimensä mukaisesti juorupalsta. Kaikkea mitä siellä tulee luettua, ei ehkä pidä uskoa. Joskus se on vaan hölynpölyä.
Case vaunukaupat

Jodelissa oli ennen oman raskauteni julkistamista juoru, jossa minut oltiin nähty vaunuostoksilla. En koskaan ole tätä kyseistä keskustelua nähnyt, joten en tiedä väittämän yksityiskohtia, mutta yhdessäkään vaunuliikkeessä tai lastentarvikekaupassa en ole vielä ollut, en Suomessa enkä Sveitsissä. Tämä oli siis täysin FAKE NEWS. Huolestuttavan asiasta tekee se, että vaikka olisinkin ollut vaunukaupoilla, niin kuka ihmeessä olisi niin ilkeä ja juoruaisi siitä eteenpäin ilman, että raskaus on edes julkista?

Itse tiedän, että minut voidaan kyllä ehkä tunnistaa ja siksi en muutenkaan vielä salailuvaiheessa olisi lastentarvikeliikkeissä uskaltanut välttämättä pyöriä, mutta on myös paljon paikkoja, joita ei oikein voi välttää. Itse istuin mm. aivan paniikissa neuvolan vastaanotolla sekä sikiöseulantaultran vastaanotolla Suomessa. Paikat olivat täynnä oman ikäisiä naisia ja yksikin pidempi katse sai palan kurkkuun, koska en ollut vielä valmis kertomaan uutistani muille enkä halunnut, että se alkaa leviämään tuntemattomien ihmisten kautta vaikka juuri juorupalstoille, joissa on tuhansia ihmisiä.

Raskaana oleminen ja sen salaaminen alussa tehdään tarkoituksella, koska raskauden jatkuminen siinä vaiheessa on vielä niin epävarmaa. Asiasta ei välttämättä halua kertoa vielä edes omille läheisille saatikaan sitten tuhansille tuntemattomille. En yksinkertaisesti voi ymmärtää, miten tänä päivänä ihmisillä on sydäntä levittää raskauteen liittyviä huhuja ja juoruja. Nämä ovat niin arkoja asioita monille ja koskaan ei voi tietää mitä kulisseissa tapahtuu.

Vaikka vaunukauppa oli siis täysin jonkun päästä keksitty juttu, niin silti siitä juoruaminen oli minusta aivan käsittämättömän ajattelematonta. Riipumatta siitä tiesikö ko. oleva henkilö sen, olenko oikeasti raskaana vai en. Onneksi neuvolasta tai sikiöseulonnan vastaanotolta ei koskaan noussut mitään juoruja, mutta haluankin ajatella, että kaikki siellä olevat naiset olivat/ovat täysin samassa tilanteessa kanssani ja ymmärtävät alkuraskauteen liittyvät pelot sekä epävarmuudet ja sen faktan, että raskaudesta tulee aina kertoa itse omilla ehdoilla.

Case Tinder

Tämä juoru ei ole minusta millään tavalla vakava (ehkä enemmän huvittava), mutta hälyttävän tapauksesta teki sen, että keskusteluun osallistui ihmisiä väittäen olevan meidän läheisiä tai sisäpiirin henkilöitä. Juorun mukaan tapasimme Petterin kanssa Tinderissä, eikä livenä Tukholmassa, kuten eilen Instagramissa kerroin. Siinä ei ole mitään peiteltävää jos olisimmekin tavanneet Tinderissä (tämähän on maailman normaalein asia!), mutta Petterin kanssa tosiaan kohtasimme ensi kertaa ihan sattumalta Tukholmassa yhteisten ystävien kautta. Molemmat asuivat sillä hetkellä Suomessa, mutta olimme tulleet Tukholmaan muutamaksi päiväksi keikan takia ihan omissa kaveriporukoissa. Tästä kaikki alkoi, mutta seurustelemaan aloimme vasta myöhemmin. 

On minusta outoa, että tarinaa on haluttu väkisin väännellä ja en olisi koskaan jaksanut kommentoida edes näin hölmöä asiaa, mutta siinä vaiheessa kun anonyymit ihmiset esittäytyvät meidän läheisinä ja esittävät luuloja ja kuulopuheita faktana, niin on minusta vaan tervettä muistuttaa kaikkia pienestä medialukutaidosta. Vaikka joku siis sanoo olevansa juorua koskevan henkilön tuttu tai tutun tuttu niin se ei välttämättä pidä paikkaansa. Tai sitten pitää paikkansa, mutta tieto on väärä. Rikkinäinen puhelin toimii myös juorutilanteissa aika voimakkaasti ja tarina saattaa muuttua paljon matkan varrella siitä mitä se oikeasti oli. Vaikka joku olisikin oikeasti kuullut jotain asiaan liittyvää, niin se ei välttämättä ole enää faktaa tai millään tavalla edes totuudenmukaista alkuperäiseen tietoon verrattuna.

Ymmärrän, että juoruaminen voi olla viihdyttävää, mutta kyseenalaistakaa aina lukemanne jos pyöritte näillä kanavilla. Ja jätetään vähintään KAIKKI raskauteen, terveyteen, tai ihmisten läheisiin liittyvät juorut kokonaan pois. 

Eipä mulla muuta.<3