CATEGORIES
31.5.2017

ONE DAY IN MYKONOS

Mykonos

Mykonos Waterfront & Town

Upea upea Mykonos!! Odotin tätä kohdetta Santorinin ohella eniten kaikista paikoista, mutta se vielä ylitti odotukseni täysin. Niin sympaattisia sekä kauniita kujia joka puolella, joiden sokkeloissa eksyi täysin, mutta se ei kyllä haitannut yhtään. Joka kulman takaa paljastui vain toinen toistaan upeampia paikkoja. Ihanien pikkuputiikkien lisäksi Mykonoksen keskustasta löytyi myös todella high end ostosmahdollisuuksia ja olin jopa vähän ymmälläni, kun yhtäkkiä kulman takana oli mm. Louis Vuittonin liike. En jotenkin yhtään osannut odottaa sitä. 

Päivämme Mykonoksella kului näitä ihania katuja ihastellen ja kuvaten, jonka jälkeen menimme ystävän suosituksesta Belvedere hotelliin lounaalle. Tämä hotelli oli aivan mielettömän kaunis ja sieltä oli todella kivat näkymät keskustan alueesta. Ruoka oli myös taivaallista, joten suosittelen laittamaan tämän paikan ylös jos olet suuntaamassa Mykonokselle. Mielelläni myös asuisin joskus samaisessa hotellissa, mutta huoneiden hinnat olivat niin jäätäviä, että taitaa jäädä vain unelmaksi. 

Lounaan jälkeen kävelimme takaisin keskustan satama-alueelle, söimme päivän tokat jäätelöt (itsetehtyjä minipuikkoja!) ja kävimme vielä kahvilla rantabulevardilla ennen venetaksin ottamista takaisin laivaan. Aivan ihana päivä, joka kyllä herätti isosti matkakuumeen Mykonosta kohtaan. Voisin lähteä tänne vaikka samantien viikon lomalle, eli vaikka Mykonos onkin nyt ruksattu kohdelistaltani, niin suunnistan sinne varmasti vielä uudestaankin. 

//The gorgeous gorgeous Mykonos! What a lovely day we had here. Was simply magical getting lost in these beautiful alleys and just admiring the whole town. We had 10 hours in this place, but that was enough to make me fall in love with the place. Would definitely go there for a proper holiday again!//

30.5.2017

TASSEL DRESS IN MYKONOS

My Style

Photos by Netta Suikkanen

ASOS Dress

GINA TRICOT Earrings

MTNG Sandals

Suuret pahoittelut parin päivän radiohiljaisuudesta. Kuvakokoni on täällä blogissa sen verran iso, että merellä minun on ollut äärimmäisen hankala saada kuvia ladattua tänne blogiin ja sitten kun vihdoin tuntien latausrumban jälkeen kuvat ovat ylhäällä, niin ne näyttävät kaikki oudolta pikselimössöltä. En sitten halunnut julkaista kaikkia ihania reissukuvia normaalia huonolaatuisempana, niin päätin odottaa parempaa nettiyhteyttä! Onneksi puhelimella kuvien lataaminen on kuitenkin onnistunut vähän helpommin ja Instagramia olenkin saanut päivitettyä tosi kivasti koko reissun ajan. On vaan tuntunut niin hölmöltä olla päivittämättä blogia, kun jonossa on varmaan kohta toistakymmentä reissupostausta. Noh, nyt vihdoin takaisin Välimeren tunnelmiin!

Tässä alkuun ehkä yksi koko loman lempiasuistani. Etsin tälläistä tasseleilla koristettua mekkoa nettikaupoista ennen reissua yhden Pinterest-kuvan innottamana ja onneksi löysinkin sitten täydellisen Asokselta. Mekko on ihanan leikkisä ja kesäinen sekä äärimmäisen mukava päällä kuumana hellepäivänä. Mekko keräsi myös laivalla paljon kehuja ja kommentteja, joten nyt tasselikuume on vaan nousussa. Ihanan boheemi kesämekko. 

Seuraavaksi luvassa enemmän kuvia ja tarinoita Mykonokselta, joka vei totaalisti sydämeni 10 tunnin pysähdyksen aikana. Sinne on pakko päästä uudelleen vielä pidemmäksi aikaa! 

//Love this bohemian tassel dress from Asos. It was the perfect holiday outfit for a day in Mykonos! Mykonos totally stole my heart on our 10 hour stop. I simply have to go back there for a proper holiday. It was such a stunning place. More photos from the town coming up next.//