CATEGORIES
18.3.2020

KOTONA <3

Lifestyle

Moikka kaikki! Me pääsimme kotiin Suomeen Sveitsistä eilen illalla ja päällimmäinen fiilis on nyt helpottunut. Ei meillä oisi varmasti ollut mitään hätää Sveitsissäkään, mutta minulle tuo turvaa nyt ajatus siitä, että ollaan molempien perheiden lähellä. Äiti nyt on hitto vie Espanjassa isäpuoleni kanssa, mutta vakuuttanut pärjäävänsä siellä hyvin. Tämä vähän stressaa minua, mutta turvallisempaa heidän on nyt eristäytyä sinne kotiin, kun lähteä matkaamaan tänne kaikessa kaaoksessa.

Muutakaan perhettä emme toki kuitenkaan saa nähdä vielä kahteen viikkoon sillä meillä on nyt 2 viikon kotikaranteeni kahdestaan edessä, koska palasimme ulkomailta Suomeen. Haluan näyttää tässä asiassa esimerkkiä ja aiotaankin pysyä visusti vaan kotona ja maksimissaan käydä ulkona metsässä käppäilemässä. Välttäen kuitenkin kaikkea kontaktia muihin ihmisiin. Käsitykseni mukaan suurin osa on myös nyt kotosalla eristäytymässä, vaikka karanteeni ei olisikaan kaikilla päällä ja hyvä niin! Eristäytyminen on isoin keino estää ja hidastaa viruksen leviämistä, joten jos pystytte töiltänne pysymään kotona niin tehkää se.

Meillä on täällä kotona ihan älyttömän paljon työmaata kaikkien meidän tavaroiden kanssa ja ekat päivät kuluvatkin helposti kaappien järjestämisessä sekä laukkujen purkamisessa. Olen myös tänään tehnyt koko päivän töitä koneella ja kirinyt mm. sähköpostien purkamista, koska olen muuton myötä ollut niin paljon poissa koneelta! Vielä ei ole siis ollut mitään tarvetta keksiä ekstra tekemistä päiviin, mutta eiköhän sekin vaihe tule jossain vaiheessa. Vaikka karanteeni kestää meillä nyt kaksi viikkoa, niin maailman tilannetta seuratessa tuntuu kyllä siltä, että kotona saadaan olla paljon pidempäänkin.

Tiedän, että todella monet kärsivät nyt isosta ahdistuksesta (itseni mukaanlukien) ja haluankin kanavillani pyrkiä tuomaan teille jonkinlaista lohtua ja fiksua sisältöä näihin koetteleviin viikkoihin. Minulla onkin sen suhteen tässä paljon ideoita, joita lähden toteuttamaan heti saatuamme kämpän täällä kuntoon. Jaksamista kaikille, pysykää kotona ja terveinä. <3

5 comments

Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

  • Maarit

    Voi kun voisikin pysyä kotona, mutta työt kutsuvat :/ Ahdistus on melkoinen. Kiitän kuitenkin sydämestäni kaikkia jotka niin tekevät, sillä suojataan myös meitä jotka töissä normaalisti käymme (tai emme normaalisti vaan enemmänkin lisääntyvissä määrin). Joten kiitos <3 Ja kiitos kun jaksat tuoda lohtua meille tähän ahdistukseen, sitä tarvitaan! Voi hyvin :)

  • Ulla

    Hei! Kyselisin sinulta,mikä on Sveitsin tilanne tällä hetkellä? Onko siellä liikkumisrajoituksia? Aikuinen poikani on nyt duunissa Zurichissä eikä häneltä tietty saa muuta tietoa kuin että kaikki ok.

    • Kira Kosonen

      Moikka Ulla! Ollaan jo takaisin Suomessa, mutta vielä toissapäivänä Sveitsissä rauhallinen tilanne, mutta rajoitukset kiristyivät koko ajan. Kaikki ihmiset pitävät etäisyyttä ja olevat enemmän kotona, ravintolat menevät kiinni ja monet työpaikat. Näkisin, että ovat rajoitusten ja suositusten osalta samalla linjalla kuin Suomi täällä nyt. Uskon kuitenkin, että tilanne siellä kiristyy huomattavasti seuraavina viikkoina aivan kuten täällä.

  • Jonna

    Täälläkin ahdistus ja stressi on läsnä mutta pitää yrittää vain keskittyä kovasti löytämään hyvää ympäriltä ettei ahdistus kasva liian suureksi. Päivä kerrallaan<3 Myös jatkuvan uutissivujen päivittelyn oon jättänyt nyt tänään väliin sillä se tuntuu vaan pahentavan oloa. Tilanteen tasalla pysyy kerran pari päivässä uutiset tsekkaamalla:)

  • Mamma

    Meillä on kaikki hyvin Rakas <3 .Espanjassa on tiukat säännöt ja niitä noudatetaan. Pidetään huoli heistä, jotka ovat yksin ja tarvitsevat naapurin apua.