CATEGORIES
6.8.2017

SOON WE FLOW

My Style

*Kaupallinen yhteistyö: Zalando
Kohta taas tanssitaan ilmapallojen ja lyhtyjen alla Helsingin Suvilahdessa. Flow Festival on nurkan takana! Flow on monelle yksi koko vuoden odotetuimmista viikonlopuista ja pitää sisällään itsellenikin todella tärkeitä ja rakkaita muistoja. Flow jotenkin aina summaa kuluneen kesän asiat ja toimii jonkinlaisena siirtymäporttina kesästä syksyyn. Se on viikonloppu, jolloin otetaan kaikki irti kesästä, musiikista, ystävistä ja hauskan pidosta.

Tänä vuonna juhlin Flowssa kolmen päivän rituaaleista poiketen ainoastaan lauantaina sekä sunnuntaina, sillä rakas ystäväni menee naimisiin tulevana perjantaina. Näinä kahtena päivänä ehtii kuitenkin kokemaan koko hulabaloon paremmin, kuin hyvin. Jos itse haluat kuitenkin juhlia Flowssa koko kolmen päivän ajan, mutta liput jäivät syystä tai toisesta hankkimatta, niin malta lukea postauksen loppuun. Minulla saattaa nimittäin olla muutama 3 päivän ranneke takataskussa odottamassa onnekasta voittajaa!
Jokainen vuosi, oli Flow päiviä sitten 1 tai 3, niin asukriisi iskee. Aina sitä miettii, että Flowssa voi sitten vähän irrotella ja laittaa jotain vähän räväkämpää päälle, mutta muutan aina mieleni juuri ennen h-hetkeä kauheassa epävarmuudessa. Tänä vuonna päätin, että en aio turhaa stressata siitä "erilaisuudesta", vaan puen jotain jossa varmasti viihdyn, ettei niitä stressihetkiä pääse syntymään!

Tästä johtuen valitsin etukäteen Zalandon valikoimasta yhdeksi festariasuksi todella rennon denim kokonaisuuden, johon tuo juhlatunnelmaa tämä kullan hohtoinen toppi. Farkkujen hauskat tähtikoristeetkin antavat tälle asulle vielä oman silauksensa. Kengät taidan kyllä vaihtaa sellaisiin lenkkareihin, jotka voin festariviikonlopun jälkeen heittää pesukoneeseen. Nämä Addun yksilöt olisivat kyllä entistä kauraa väkijoukossa hyppimisen jälkeen.
Zalando toimii tänä vuonna yhtenä Flow festivaalien pääyhteistyökumppanina, joka tulee näkymään Zalando Black Tentin ympäristössä! Zalando Black Tent on yksi festareiden päälavoista, joka vetää sisälleen jopa 8000 pomppivaa Flow fania. Lavan koko aikataulun ja artistikattauksen voit tsekata täältä.

Lavan lisäksi Zalandolla on Black Tentin vieressä hauska hengailualue, jossa on esillä vähän tulevan sesongin kamoja sekä mm. hauska GIF-laite. Me tulemme varmasti oleskelemaan paljonkin tällä alueella, joten tulkaa ihmeessä vetämään hihasta jos nähdään!
Keikka, jota odotan eniten on varmasti lauantain pääesiintyjä The XX. Minusta tuli The XX fani joskus 7 vuotta sitten Flowssa, kun he viimeksi esiintyivät siellä. Heidän musiikkinsa soi melkein aina minulla kotona. Olisin myös ehdottomasti halunnut nähdä Lana Del Rayn perjantaina, mutta ystäväni häiden vuoksi tämä keikka jää tällä kertaa väliin.

The XX:n lisäksi minulla ei ole tälle vuodelle mitään muuta ehdotonta keikkaa, joka olisi pakko nähdä, joten aion vain eksyä alueelle ja mennä fiiliksen mukana paikasta toiseen! Haluan tanssia Backyardilla lyhtyjen alla, pomppia kädet ilmassa väkijoukossa, istua ruohikolla ihastelemassa ohi kävelevien ihmisten tyylejä ja syödä navan kipeäksi kaikista ruokakojujen herkuista. This is the plan.

Jos sinäkin haluat tulevana viikonloppuna eksyä Flown taianomaiseen maailmaan, mutta liput loppuivat kesken nenäsi edestä, niin älä vielä heitä toivoa menemään. Arvon nimittäin tänään Instagram tililläni @kira_kosonen 2 x 3 päivän liput Flowhun! Arvontaan pääset osallistumaan seuraamalla Instagram-tiliäni ja tägäämällä kuvan alle ystävän kenen kanssa haluaisit jakaa yhden kesän parhaista viikonlopuista. Arvonta päättyy  7.8.2017 klo 24.00 ja voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti Instagramin viestipalvelun kautta. Onnea kaikille osallistujille! Toivottavasti törmätään Suvilahdessa.

My Flow outfit

SAMSOE & SAMSOE Jacket / Zalando HERE

TOPSHOP Body / Zalando HERE

ZOE KARSSEN Jeans / Zalando HERE

ADIDAS Shoes / Zalando HERE

RAYBAN Shades / Zalando HERE

TOPSHOP Earrings / Zalando HERE

VALENTINO Bag / Similar from Zalando HERE

4.8.2017

MATCHY MATCHY

My Style

WHISTLES Top & Pants

CHANEL Bag

CHANEL Shoes

Valmiit asusetit ja haalarit ovat maailman helpoin vaihtohehto silloin kun asukriisi iskee. Matkustan yleensä todella usein hupparissa ja legginseissä, mutta Cannesissa ohjelmassa oli mennä suoraan kaupungille lentomme jälkeen, joten päälle piti valkata jotain siistiä. Tämä ihanan kevyt asusetti on Whistles nimiseltä brändiltä ja on palvellut minua jo useaan eri otteeseen tämän kesän aikana! Ihanan rennot ja väljät culottes housut olivat täydelliset matkustamiseen ja koko setin hauska kuosi oli itsessään niin silmiinpistävä, että mitään erikoista stailausta ei vaadittu. Asu on sellaisenaan valmis. 

Vältin jostain syystä pitkään kaikkia culottes housuja, mutta nyt olen pikkuhiljaa päässyt niiden maailmaan. Vaikka poikaystäväni sanookin niitä aina Aladdin housuiksi. Myös mom jeans farkut ovat monen tuntemani kundin inhokkilistalla ja esimerkiksi maksimekot! Pitäisikö sitä sitten aina olla hameissa ja kireissä farkuissa? Varmaan joo. Onko siellä tullut joskus kuittia poikaystävältä tai joltain miespuolisilta kavereilta jostain tietystä vaatteesta?

//Matchy matchy in these super comfy culottes pants and shirt from Whistles. The perfect outfit for traveling! So easy going, but sophisticated at the same time.//