CATEGORIES
22.12.2015

RED SCARF

My Style

Photos Julia Toivola / Edit by me

NEVER DENIM Beanie

HM X BALMAIN Jacket

GINA TRICOT Jeans

ADIDAS Shoes 

VALENTINO Bag

MARJA KURKI Scarf

Joku pieni tonttu Marja Kurjelta oli lukenut postaukseni kirkkaan värisen huivin metsästyksestä ja tämä ihanuus löysi tiensä joulukuuseni alle! Valtavan iso kiitos! On kyllä ihan parasta saada ja antaa lahjoja, jota joku on oikeasti todella toivonut ja halunnut. Siksi olisikin aina hyvä laittaa ylös omaan pieneen tonttuvihkoon, mitä kukakin on halunnut ja tarvinnut jossain vaiheessa. Jälkiviisautta pelkästään, sillä tänä vuonna olen todella myöhässä kaikkien lahjojen kanssa. Siskojen kanssa onneksi sovittiin, että lahjoja ei tänä vuonna vaihdeta ja keskitytään pelkästään siskonpoikieni hemmotteluun. Vielä pitää siis lähteä supermiespukuostoksille huomenna, mutta aika helpolla kuitenkin pääsen tänä vuonna. 

Yksi asia, mitä aion ainakin tehdä ennen aattoa on pieni herkkupaja, jossa valmistan viemisiä äidille ja isälle. Katsoin sunnuntaina Jamie Oliverin jouluohjelmaa, jossa valmistettiin kaikkia helppoja ja maukkaita lisukkeita esimerkiksi juustoille! Sitten vähän itsetehtyjä raakasuklaita kylkeen, niin tulee toivottavasti hyvä joulukori. 

//Some little xmas elf at Marja Kurki had seen my post about colorful scarfs and this beauty found its way to me! Thank you so much, such a thoughtful and kind gesture. Made my day! It's always best to get gifts that you have been wanting for a long time. I should have a little elf notebook and mark all my loved ones wishes, but I'm quite late as always. Luckily this year we decided not to exchange gifts with my sisters and just concentrate on my sisters kids instead. So some super hero costume shopping to do, but otherwise not too stressful this year. For my parents I'm planning to do a nice self made holiday basket with different kinds of treats like raw chocolate and cinnamon almonds. Hope it will be good!//

20.12.2015

Weekend look

My Style

Photos Julia Toivola / Edit by me

HM X BALMAIN Jacket 

LINDEX Knitwear 

GINA TRICOT Jeans 

ADIDAS Shoes (HERE*)

VALENTINO Bag

 

Aah miten ihana aurinkoinen päivä oli eilen! Päivä alkoi Zarrossa Alexan järjestämällä aamiaisella, jonka jälkeen suuntasin siskolleni viihdyttämään pikkumiehiä. Tämä asukokonaisuus vaihtui nopeasti toppavaatteisiin ja UGG kenkiin, koska siskonpoikani toiveena oli lähteä puistoon leikkimään Peter Pan leikkejä. Tunnin verran taisteltiin merirosvoja vastaan ja ihan kunnon hikihän siinä tuli! Ei ihme, että sisko pysyy niin hyvässä kunnossa noiden energiapakkausten kanssa. He tosiaan saapuivat viikko sitten takaisin Suomeen pyhien ajaksi. Niin ihanaa viettää joulu taas yhdessä!

Tavoitteena oli lähteä myös ostamaan hieman joululahjoja, mutta tulin nopeasti toisiin ajatuksiin kun näin Stockamannin ympärillä hyrräävän muurahaismeren. Ajattelin, että säästän itseni vielä tungostuskalta ja menen ensi viikolla työaikoihin uudestaan kaupoille. Tuntuu ihan hullulta, että jouluaatto on jo ensi viikolla. Tämä vuosi on mennyt  niin älyttömän nopeasti! Hyvä, että on pysynyt edes matkassa mukana. Ensi viikolla onkin onneksi aikaa vaan pysähtyä ja miettiä kuluneen vuoden kokemuksia. 

//What a gorgeous day yesterday! This was my look when I was planning to go and do some xmas shopping, but when I saw the hundreds of people in front of Stockman I change my mind. The present shopping must wait until monday morning I think. Instead I went to play with my nephews. This outfit quickly changed into outdoor clothes and UGG boots as we went to the park. I'm so happy that my sisters family is here for the holidays! Can't wait to spend xmas eve with the little ones.

It's really hard to believe that this year is almost over. It went by so fast. Luckily next week I have time to just stop and think about all the crazy and wonderful things that happend this year. Gonna be great.//

*Mainoslinkki / Add link