CATEGORIES
23.8.2017

MOKKAHAME / 3 TYYLIÄ

My Style

*Kaupallinen yhteistyö: LIDL
Coming soon -postauksessani näittekin jo vähän esimakua LIDLn tulevasta #LETSWOW Esmara by Heidi Klum -mallistosta ja nyt pääsen kertomaan teille vielä vähän enemmän malliston vaatteista ja kuinka suuresta lanseerauksesta onkaan kyse.

LIDL on jo pitkään panostanut käyttötavarapuoleensa ja edullisten ruokaostosten rinnalla siellä on myynnissä vaikka mitä hyvälaatuisista vaatteista kodinelektroniikkaan ja keittiövälineisiin. LIDLn vaatevalikoima tuli minulle paremmin tutuksi viime vuoden aikana ja hyvälaatuisten puseroiden rinnalla olen huomannut myös valikoiman stretchfarkkujen ja legginsien olevan suuressa suosiossa. Vaatevalikoiman suosion koko ajan kasvaessa on mielestäni äärimmäisen hyvä, että talo löi nyt hynttyyt yhteen muotivaikuttaja ja malli Heidi Klumin kanssa ja tuo sen myötä ihan uuden muotipainotteisen ulottuvuuden koko vaatevalikoimaan.

Esmara by Heidi Klum -malliston ideana on tuoda muodikkaat vaatteet saatavaksi ihan kaikille ja mallisto pitääkin sisällään todella upeita, klassisia ja aikaa kestäviä vaatekappaleita hauskojen ja upeiden trendikappaleiden ohella. Mallistossa tullaan näkemään mm. mustaa ja ruskeaa mokkanahkaa, mustaa nahkaa, puuvillapuseroita, klassisia lenkkareita, nilkkureita sekä mausteena leo-kuosia ja ajankohtaista sähkönsinistä. Yksi lempikappaleeni mallistosta on tämä ruskea mokkainen hame, joka on äärimmäisen monikäyttöinen trendielementistään huolimatta. Tässä kolme eri tyyliä aamusta iltaan, miten käyttäisin hametta.

EVERY DAY STYLE

LIDL Cashmere Sweater 

LIDL / ESMARA by HEIDI KLUM Skirt

LIDL / ESMARA by HEIDI KLUM Sneakers

&OTHER STORIES Shirt

CHANEL Bag

 

Maailmanlaajuinen #LETSWOW -kampanja polkaistaan käyntiin New Yorkin muotiviikoilla syyskuussa ja me pääsemme Suomesta mukaan todistamaan tätä tapahtumaa todella kivan porukan voimin! Olen tästä reissusta todella innoissani. Tulee varmasti ikimuistoinen kokemus! Saamme kaikki valita muutaman vaatekappaleen tulevasta mallistosta reissua varten ja tämä mokkahame lähtee kyllä varmasti mukaan monipuolisuutensa vuoksi. Yritän aina pakata työreissuille mahdollisimman monikäyttöisiä vaatteita ja tämä hame taipuu helposti arkityylistä juhlaan. Tässä ekassa arkisessa tyylissä yhdistin hameeseen rennon oversize kauluspaidan sekä LIDLn kasmirvillaneuleen. Rennon tyylin kruunaa klassiset valkoiset lenkkarit, jotka ovat myös tulevasta Esmara by Heidi Klum -mallistosta.

BUSINESS STYLE

LIDL / ESMARA by HEIDI KLUM Skirt

LIDL / ESMARA by HEIDI KLUM Boots

&OTHER STORIES Shirt

CELINÈ Shades

SAINT LAURENT Bag

Asun saa nopeasti muutettua työtilaisuuteen sopivaksi jättämällä vain neuleen pois ja vaihtamalla lenkkarit nilkkureihin. Myös nämä mustat aitoa nahkaa olevat nilkkurit ovat tulevan Esmara by Heidi Klum -malliston helmiä ja olen varma, että ne tulevat olemaan yksi malliston eniten myydyistä kappaleista. Niissä on todella klassinen ja kaunis muotoilu sekä äärimmäisen mukava lesti, joka mahdollistaa kenkien käytön pidempänäkin työpäivänä. Iso peukku myös näille kengille!

EVENING LOOK

LIDL / ESMARA by HEIDI KLUM Skirt

ACNE Jacket

H&M Top

ALEXANDER MCQUEEN Shoes

CHANEL Bag

Iltamenoja varten yhdistäisin hameen kanssa yksinkertaisesti rennon rokkipaidan ja nahkatakin. Tässä tyylissä ainakin tuntisin itseni äärimmäisen kotoisaksi. Jos rokkipaita ei tunnu ollenkaan omalta jutulta, niin perinteinen narutoppi tai off the shoulder -pusero toimisi tässä iltatyylissä myös äärimmäisen hyvin! Myös edellisen kokonaisuuden mustat nahkanilkkurit sopisivat tähän tyyliin erinomaisesti. 

Tämän hameen lisäksi mieleni tekisi valita New Yorkin reissua varten myös jotain todella näyttävää ja räväyttävää mallistosta ja yhdeksi valinnaksi saattaakin valikoitua nämä siskon postauksessa nähdyt leopardikuvioiset housut. Sisko yhdisti housut upeasti klassisen mustan kanssa, mutta muotiviikoilla voisi jopa vähän irrotella... Saa nähdä mitä vielä keksin. En kyllä malta odottaa reissua! Niin isosta tapahtumasta kyse ja tiedän, että todella monet kolleegani ympäri maailmaa ovat myös tulossa paikan päälle. Seuraavan kerran #LETSWOW postauksia tuleekin sitten ihan paikan päältä New Yorkista. 

*Esmara by Heidi Klum -mallisto tulee myyntiin Lidl -myymälöihin ma 18.9.2017

Photos by Hanna Väyrynen

2 comments

Comment

Your email address will not be published.

*

  • JohannaN

    Kommentoinkin jo Metille, että tällä kertaa on pakko olla nopea ja päästä Lidliin kun mallisto julkaistaa. Haluan tuon hameen! <3 muistatko yhtään mitä hameella on hintaa?

    • Kira Kosonen

      Moikka! Tuotteiden virallisia hintoja ei ole vielä julkaistu, joten en osaa vielä vastata tähän! Uskon, että hinta on kyllä huomattavasti edullisempi muihin vastaaviin tuotteisiin verrattuna :)