CATEGORIES
10.8.2017

COMING SOON

My Style

*Kaupallinen yhteistyö:LIDL
Näihin kuviin kulminoituu hyvin koko kuluneen kesän sää. Sataa, paistaa, sataa, paistaa. On ollut huomattavan vaikeata välillä pukeutua oikukkaan kelin vuoksi, mutta yhdestä asiasta olen löytänyt tämän kesän aikana turvaa ja se on denim. Kaikenlaiset farkkukokonaisuudet ovat todella kesäisiä ja raikkaita, mutta samalla tarpeeksi lämpimiä kesäviiman yllättäessä. Kohta kesäviimat muuttuvatkin jo syystuuliin ja kaikki kesäiset farkkutyylit vaativat myös vähän kerrosta kaveriksi. Pääsee taas hautautumaan kaikkien ihanien ja pehmeiden neuleiden alle, vaikka vielä sitä ei haluaisikaan ajatella. Neuleet saisivat vielä ainakin muutaman viikon levätä kaapissa, eikö niin?


Yksi eniten käytetty neuleeni viime kaudelta oli isoksi yllätyksekseni LIDL:n cashmere pusero, josta näet asukuvia mm. tästä. Sain neuleesta todella paljon kyselyitä sen jälkeen, kun hehkutin sen hinta-laatusuhdetta. Loistava ja laadukas cashmere pusero yli puolet halvemmalla, kuin mistään muualta. Minuun tehtiin sillä puserolla kyllä vaikutus. Tästä johtuen olin korvat höröllä, kun kuulin, että LIDL tulee syksyllä panostamaan vielä paljon enemmän käyttötavarapuoleensa lyömällä hynttyyt yhteen mallin ja muotivaikuttajan Heidi Klumin kanssa!

LIDL Esmara by Heidi Klum Overall 

LIDL Esmara by Heidi Klum Sneakers 

G STAR RAW Shades

CELINÈ Bag

*ESMARA by HEIDI KLUM -mallisto tulee myyntiin Lidl -myymälöihin maanantaina 18.9.2017.

Heidi Klum on nimittäin suunnitellut oman Esmara by Heidi Klum mallistonsa LIDLille, joka nähdään tulevan syksyn aikana kaikissa LIDL myymälöissä ympäri maailmaa! Näissä asukuvissa näet jo pientä ensimakua mitä mallisto tulee pitämään sisällään, mutta liikaa en voi vielä paljastaa. Sen verran voin kyllä kertoa, että cashmere puseron tarinaa jatkaen mallisto tulee pitämään sisällään todella hyvälaatuisia vaatteita, joita ei ole hinnalla pilattu. Vanhaan tuttuun LIDL tyyliin luottaen. 

Ensimmäinen oma poimintani mallistosta oli tämä farkkuhaalari, joka on ihan äärimmäisen mukava päällä ja helppo stailata. Jos valkoiset lenkkarit vaihtaa korkoihin, niin haalari toimii myös todella hyvin iltamenoissa. Silloin se tarttee vaan korkokenkien lisäksi vähän pienemmän käsilaukun olalle. Myös kuvissa näkyvät lenkkarit antavat hyvin osviittaa siitä, mitä kaikkea mallistossa tullaan vielä näkemään. Pysykää siis kuulolla! Lisää nähdään pian. 

Photos by Hanna Väyrynen

2 comments

Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

  • Anu

    Heippa, mitä osaat sanoa kokoluokituksista ja materiaalista kyseisessä farkkuhaalarissa? Onko siis reilu vai nafti, ja löytyykö strechiä paljonkin?

  • Iina

    Näyttääpä todella kivalta tuo haalari😀
    Lidlissä on kyllä hyvät tuotteet tai ainakin ne mitä olen sieltä hankkinut🙈 Viime viikolla oli ihanan tuntuisia torkkupeittoja mutta värit ei oikein iskeneet meikäläiseen. Niissäkin oli 5% casmerea. Täytyykin pitää silmät ja korvat auki syyskuun puolivälissä! Mukavaa viikonloppua!