CATEGORIES
22.10.2017

KAUNEUDENHOITO KOLMEKYMPPISENÄ

Skincare

Kaupallinen yhteistyö: Forever Living Products
Täytin melkein vuosi sitten kolmekymmentä vuotta ja vaikka ei tässä yhdessä vuodessa ole mitään taikasauvamuutosta tapahtunut suuntaan tai toiseen, niin huomaan selkeästi ihon tarvitsevan nykyään ihan erilaista hoitoa ja hoivaa kuin kaksikymppisenä. Radikaalein ero ihossa on tapahtunut ehdottomasti viimeisen parin kolmen vuoden aikana ja tänä aikana kylppärin kaappi onkin alkanut muistuttamaan ihan Tohtori Sykerön labratoriota kaikkine pipettipurkkeineen. Nykyään maksetaan isokin hinta valvotuista öistä, eikä ihon hyvinvointia ainakaan helpota tämä reissutahti, joka on ollut viime vuodet päällä. Kaikki apukeinot ovat siis enemmän, kuin tarpeen. Tässä muutamia asioita, joihin kiinnitän erityisesti huomioita kauneudenhoidossani nyt kolmekymppisenä. 
Iho tarvitsee selkeästi enemmän kosteutta, jonka vuoksi käytän öisin todella paksuja ja rikkaita yövoiteita. Öljy oli ennen itselleni kirosana voiteissa, mutta ei enää. Päinvastoin. En myöskään matkusta ilman kosteussuihkettani, jota roiskin kasvoille myös usein kesken työpäivän.

Olen alkanut suosimaan öljypitoisia tuotteita myös ihonpuhdistuksessa. En voi enää sietää sitä kiristävää ja kuivaa tunnetta iholla vahvojen puhdistusaineiden jäljiltä. Öljyä sisältävät pudistusaineet jättävät yleensä todella pehmeän tunteen iholle ja ylläpitää siten mielestäni myös paremmin ihon kosteutta.

Vältän turhia naaman pesukertoja, jotta kasvojen iho saisi olla mahdollisimman rauhassa. Tämän vuoksi en aamuisin enää yleensä pese kasvoja putsarilla, vaan virkistän ne ainoastaan puhdistus- tai hoitovedellä ennen kosteusvoiteen levitystä. Pyrin myös aina sijoittamaan salitreenini joko heti aamuun (jota ennen en pese kasvoja erikseen) tai viimeiseksi asiaksi päivässäni, jolloin voin hoitaa yökauneusrutiinini salitreenin päätteeksi.
Kaikki seerumit ja tehonesteet ovat todella tervetulleita ellei jopa elinehtoisia. Ennen pärjäsin perinteisellä kolmen vaiheen putsari-kasvovesi-rasva kombolla, mutta nyt tehokosteuttavat seerumit ovat vakiintunut osa kauneudenhoitoani. En edes matkusta enää ilman seerumia, vaikka se säästäisi tilaa.

Huolehdin paljon tarkemmin silmänympärysihoni hoidosta erilaisilla voiteilla ja huomaan kyllä heti jos tämä vaihe kauneudenhoidossani tulee laiminlyötyä. Jostain syystä tämä on kyllä itselleni se vaikein vaihe saada rutiininomaiseksi!

Toinen sudenkuoppa kauneudenhoidossani on ollut dekoltee alue, vaikka juuri siitä äitini on paasannut minulle niin pitkään kuin muistan. Seerumit ja voiteet tulee kyllä levitettyä aina kaulan alueelle, mutta ne pitäisi myös levittää koko rintakehän alueelle. Tämä muistuu helpoiten heti suihkun jälkeen, mutta paita päällä tämä alue tulee helposti laiminlyötyä. Senkin vaikutuksen olen alkanut huomaamaan vasta nyt kolmekymppisenä.
Yksi asia, jossa olen kuitenkin tullut paremmaksi vuosien saatossa on se, etten koskaan enää mene nukkumaan ilman, että olisin pessyt meikit pois kasvoilta. Tämä jäi nuorempana välillä tekemättä, mutta ei enää. Salainen kikkani tähän on myös se, että pidän aina yöpöydällä kasvopuhdistusliinoja, joilla pyyhin kasvot suoraan sängyssä, jos en millään jaksa pestä niitä kunnolla kylppärissä. Tämä kikka tulee hyödynnettyä erityisesti juhlien jälkeen.

En mene myöskään koskaan enää aurinkoon ilman suojakertoimia. Varsinkin kasvojen ja decolteen alueella SPF30 on ihan pakollinen. Tämä on varmasti ehkä yksi tärkeimmistä asioista, joista voit huolehtia, ellet halua ennenaikaisia juovia ja ryppyjä.

Syön säännöllisemmin ja kurinalaisemmin kauneslisäravinteita, kuin ennen ja olen ymmärtänyt viime vuosina erityisesti kollageenin sekä aminohappojen merkityksen ihoni hyvinvoinnissa.
Kauneudenhoitorutiinini ovat siis muuttuneet viime vuosien aikana paljon perusteellisemmaksi, kuin ennen, jonka vuoksi myös uusia tuotteita tulee testattua ihan erilaisella mielenkiinnolla, kuin aikaisemmin. Ihoni ei vaan ole enää yksinkertaisesti samanlainen kuin se oli kaksikymppisenä. Tämänhetkisiä tarpeitani tukevat hellävaraiset, kosteuttavat sekä uudistavat tuotteet. Myyntisanat kuulas, hehkuva ja nuorekas saavat ainakin minut heräämään eri tavalla kuin ennen. Ehkä siksi päätinkin tutustua vähän paremmin Forever Infinite -sarjaan.

Kerroin teille Forever brändistä Forever Aloe Vera -postauksessani ja siitä miten sain Forever tuotteisiin aloe vera geelini kautta hyvän kosketuspinnan. Nyt olen kesän alusta saakka integroinut uuden Forever Infinite -sarjan tuotteita kauneunhoitorutiiniini ja vaikuttunut ainakin sarjan seerumin sekä kollageenitablettien vaikutuksesta! Olen aina paasannut siitä, miten kauneutta pitää hoitaa myös sisältäpäin (oikea ravinto + liikunta + ravintolisät), joten olen todella iloinen siitä, että tässä kauneudenhoitosarjassa ollaan huomioitu myös sisäisten ravintoaineiden saanti yhtenä tärkeänä elementtinä. Iso plussa minulta siitä.

Tämä sarja on suunniteltu vähentämään hienojen juonteiden ja ryppyjen näkyvyyttä, parantamaan ihon tasaisuutta sekä edistämään ihon kosteutta ja hehkua. Kaikkea sitä mitä ainakin oma ihoni tällä hetkellä tarvitsee. Pääainesosia sarjassa ovat kollageeni, aloe vera sekä eteeriset öljyt, mutta tässä vielä tarkemmin avattuna kaikki sarjaan kuuluvat tuotteet ja niiden vaikuttavat ainesosat.

Infinite by Forever hydrating cleanser


Kevyt ja kosteuttava puhdistusemulsio, joka on tehokas kuivattamatta ihoa. Sisältää aloe veraa, aurngonkukansiemenöljyä, arginiinia sekä omena-aminohappoa ja glysiiniin pohjautuvia puhdistavia aineita.

Omat kokemukset: Hellävarainen puhdistus, joka jättää pehmeän sekä miellyttävän tunteen iholle. Iho ei kiristä yhtään puhdistuksen jälkeen, josta iso plussa. Pesee myös perinteisen silmämeikin, mutta ei vedenkestävää ripsiväriä. 

Infinite by Forever firming serum


Anti-aging seerumi, joka levitetään ennen kosteusvoidetta. Korkea pitoisuus aktiivisia aineita, jotka antavat iholle kosteutta, pehmentävät ihoa sekä vähentävät hienojen juonteiden näkyvyyttä. Sisältää aloe veraa, peptidejä, hiivauutetta, heraproteiinia, natriumhyaluronaattia ja argiinia.

Omat kokemukset: Tuntuu aluksi iholla paksulta, eikä imeydy yhtä nopeasti ihoon kuin muut seerumini. Tuote pitääkin hieroa kunnolla ihoon, mutta sen jälkeen vaikutuksen huomaa mielestäni heti. Ihosta tulee tasaisempi, pehmeämpi sekä hyvällä tavalla kireämpi. Ehdottomasti nuorentava vaikutus.

Infinite by Forever restoring crème


Kevyt ja erittäin kosteuttava anti-aging kasvovoide, jossa on yli 15 ihoa hoitavaa ainesosaa, kuten aloe vera, acai, granaattiomena, beetaglukaani, plantolin, eteerisiä öljyjä ja punajuuriuutetta.

Omat kokemukset: Levittyy helposti ja jättää ihanan miedon raikkaan tuoksun iholle, vaikka onkin hajusteeton. Tämä johtuu varmasti eteerisistä öljyistä. Iho tuntuu hyvin kosteutetulta ja voide sopii mielestäni niin päivä - kuin yövoiteeksi. Plussaa kasvovoide saa pumpattavasta purkista, joka säännästelee hyvin tuotteen tarvitun määrän. 

Infinite by Forever collagen complex


Kauneuslisäravinne, joka sisältää muuan muassa meriperäistä kollageenia, keramideja, meloniuutetta ja C-vitamiinia.

Omat kokemukset: Todella positiiviset omat kokemukset, joista jo mainitsinkin aiemmassa Forever -postauksessani. Laiminlöin aika isosti treenejä ja hyvää ravintoa kesän lopussa sekä alkusyksystä, mutta iho on jotenkin pysynyt ihan ok hyvin matkassa mukana. Uskon, että tällä ravintolisällä on ollut ainakin jonkinlainen vaikutus asiaa. Varsinkin ihon elastisuus on mielestäni vähän parantunut. 

Forever Infinite -sarjan tuotteet täyttävät siis montakin osa-aluetta uusista tarpeistani kauneudenhoidon saralla, jonka vuoksi lähdin niitä mielelläni testaamaan. Olen myös sarjan ansiosta huomannut ensimmäistä kertaa kollageenin positiivisen vaikutuksen oman ihoni kohdalla. Ehdottomasti asia, johon tulen myös jatkossa kiinnittämään huomioita. Kiitos siis tästä Forever!

Kaikista sarjan tuotteista löydät lisätietoa Forever Living sivuilta täältä. Sarjan tuotteet ovat saatavilla erikseen tai kätevänä Infinite by Forever advanced skincare system -kokonaisuutena, joka juuri itselläni oli testissä.

Mites siellä? Onko kukaan muu alkanut huomaamaan uusia tarpeita kauneudenhoidossa kolmekymppisten puolella? Kaikki teidänkin kikkakolmoset ja hyväksi havaitut rutiinit ovat enemmän kuin tervetulleita!

3.10.2017

VALO

Skincare

Kaupallinen yhteistyö: Lumene
Yöttömät yöt, kotiin käveleminen paljasjaloin, aamukahvit parvekkeella, puistopelit, piknikit meren äärellä ja veneestä veteen hyppääminen. Näitä kaikkia kesän lempihetkiä yhdistää aina yksi yhteinen tekijä, valo.

Aikaisin aamulla ja vielä myöhään illalla kasvoja hellivä upea pohjoismainen valo on siirtymässä hetkeksi taas talviunille, mutta kesän hehkun ja kauneuden voi säilyttää kasvoilla myös syksyn ja tulevan talven yli.
Lumenen heleyttävä VALO -hoitosarja on nimittäin saanut uuden lisän, Valo Glow Lumenessence hoitoveden, ja tämän kirkastavan sekä heleyttävän hoitoveden tarkoituksena on juuri vangita valo kasvoillesi, jotta ihon hehku ja valovoima pääsevät oikeuksiinsa myös pimenevissä aamuissa sekä illoissa.

Hoitovesi on hoitava lisätuote, jota käytetään ihonpudistusrutiinin sekä kosteuttavien tuotteiden välissä. Se ei siis korvaa puhistavaa kasvovettä, vaan toimii perinteisen kasvoveden ja seerumin/kasvovoiteen välissä lisähoitona iholle. Hoitoveden tarkoituksena on täydentää ihon kosteusvarastoja ennen kasvovoiteen levittämistä ja näin edesauttaa ihon kokonaisvaltaista kosteutusta. Se voidaan leivttää iholle joko pumpulilla tai sormenpäin.

Hoitovesi koostuu 96% luonnollisista raaka-aineista ja saakin voimansa Suomen C-vitamiinipitoisista sekä antioksodanttisista lakka -marjoista, koivun mahlasta sekä raikkaasta pohjoisesta lähdevedestä. Sen marja- sekä hedelmähapot myös kuorivat ihoa luonnollisen hellästi jokaisella käyttökerralla maksimoiden ihon heleyden. Hoitonesteen levityksen jälkeen iho on ihanan kosteutetun, sileän sekä raikkaan oloinen. Erityispisteet hoitovesi saa myös sen ihanan virkistävästä tuoksusta.
Hoitonesteen voi ottaa osaksi mitä tahansa kasvojenhoitorituaalia eikä sitä ole suunniteltu korvaamaan mitään tiettyä tuotetta. Sen tarkoituksena on vaan tuoda lisäkosteutta sekä hehkua kasvoille. Syksyn tullen pieni lisähehku on varmasti kaikilla tarpeen ja siksi Lumene onkin kehittänyt hoitoveden lisäksi valovoimaisen ihon rituaalin, jossa hyödynnetään muitakin VALO -tuotesarjan tuotteita.

Puhdistuksen jälkeen ensimmäisenä iho kirkastetaan hoitovedellä, toiseksi siloitetaan Glow Boost -seerumilla, kolmanneksi kosteutetaan Glow Reveal -kasvovoiteella ja viimeistellään vielä silmiä hellivällä Bright Eyes -silmänympärysvoiteella. Näistä tuotteista minulla on ollut aikaisemmin aktiivisessa käytössä tuo mahtava Glow Boost -seerumi, joka on myös äitini suursuosikki.

Jos siis tarvitset pientä lisätehoa sekä päivitystä syksyn kauneusrutiineihin, niin lisätietoja kaikista näistä Lumenen VALO -sarjan tuotteista löydät tästä.

ARVONTA

Arvon myös kaksi tuotepakettia testiin, jotka sisältävät Lumene Valorituaali -tuotteet (hoitovesi, seerumi, kosteusvoide sekä silmänympärysvoide)! Voit osallistua arvontaan kertomalla minulle, mikä on lempi Lumene tuotteesi tai jos et ole koskaan aikaisemmin vielä testannut Lumene tuotteita. 

Postauksen VALO -kuvien takana, kukas muukaan kuin ihana Valoon photographyn Karoliina Jääskeläinen.