CATEGORIES
21.1.2019

SANO SE ÄÄNEEN TÄNÄÄN

Mind

Nukuin viime yönä todella levottomasti täysikuun vuoksi ja olo on ollut sen vuoksi ihan pöhilö koko päivän toimistolla. Kuu oli itseasiassa vasta tänään aamulla täysin pyöreänä, joten levottomuus jatkunee todennäköisesti myös ensi yön puolelle.

Tämä ei ole myöskään ollut mikään perinteinen täysikuu vaan myös täydellinen kuunpimennys full lunar ecplise joka kulki nimellä super blood wolf moon eli "verikuu". Henkisillä ja spirituaalisella tasolla tämän kyseisen kuun uskotaan vapauttavan meitä vanhoista asioista ja auttavan keskittämään energiat tulevaan. Kuun energian tarkoituksena on tuoda mukanaan uutta ja siksi tänään onkin loistava päivä miettiä, mitä oikeasti haluaa esimerkiksi tulevalta vuodelta.

Itselläni on tapana sanoa aina ääneen Universumille se, mitä toivon ja tänään energitaajuuksien pitäisi olla tähän kaikkeen todella huipussaan. Siksi suosittelenkin, että otatte kaikki tänään pienen pohdiskeluhetken itsenne kanssa ja mietitte mistä asioista haluatte luopua ja mitä haluatte vetää puoleenne. Voitte tehdä tulevaisuuden toiveista vaikka konkreettisen listan, joka kannattaa lausua ääneen kuuta kohti. Näihin asioihin ei ole pakko uskoa, mutta voin kertoa, että elämääni on tullut aika paljonkin asioita sen jälkeen kun olen uskaltanut sanoa ne vaan ääneen. Tärkeintä on olla itselleen rehellinen ja tuntea se, miltä sinusta tuntuisi, kun haluamasi asiat on vihdoin edessäsi.

Itse haluan tänään jättää taakseni tietynlaisen epävarmuuden sekä pelon ja uskoa siihen, että asiat menevät tulevaisuudessa juuri niin kuin on tarkoitettu. <3  Olen tällä hetkellä myös jotenkin todella avoin ja valmis myös isommillekin muutoksille elämässäni, niin tekee mieli vaan sanoa Universumille ja verikuulle, että bring it on.

2 comments

Comment

Your email address will not be published.

*

  • Jenna

    Ihana takki! Mistä se on? :)

    • Kira Kosonen

      Kiitos! BikBok :) <3