Työuupumus -Irti oravanpyörästä

Olen aina tehnyt paljon töitä. Useammat vuodet olen myös tehnyt joko kahta tai jopa kolmea työtä samaan aikaan. Jotenkin sellainen tietty menestyksenhalu imaisi minut mukaansa, kun olin 20-vuotias ja painoinkin samanaikaisesti päivä- ja yötöitä. Työskentelin yökerho Luxissa VIP-emäntänä öisin ja päivät vietin GUESS -vaateliikkeessä. Aina johonkin väliin mahtui vielä myös vähän PR-keikkoja ja muita hommia. Tavoitteena oli luoda suhteita ja saada eväitä tulevaan.

VIP-emännän hommat ovat muuten kaikkea muuta kuin hohdokasta, jos joku ehti nostaa kulmakarvojaan. VIP-emännän tehtäviin kuuluu asiakkaiden viihtyvyyden varmistaminen, joka tarkoittaa pöytien putsaamista, baarimikkona olemista, juomien juoksemista ja yleensä vielä vaaditaan sitä kovinta kestävyyttä, mitä tulee asiakaspalveluun. Humalaiset ihmiset eivät nimittäin ole välttämättä se helpoin asiakasryhmä, joten arvostukseni menee aina kaikille yötyöläisille. Tämä kaikki tuli STOP -pisteeseen, kun pyörryin kesken työvuoron Luxin rappusiin. Tahti oli ollut vaan liian kova. Minut määrättiin kolmen viikon lepolomalle. 20-vuotiaana. Jälkikäteen tajuan, että stressitasojen määrään vaikutti eniten ehkä se, että kaikki nämä työt olivat myyntipainotteisia.

Pienen lepäilyn jälkeen ymmärsin jättää keikkatyöt pois ja pian sen jälkeen syntyi myös halu mennä opiskelemaan. Kolme työtä vaihtuikin sitten opiskeluksi ja yötöiksi, joka ei sekään ollut se paras yhdistelmä. Silmät ristissä aamutunneilla yritin keskittyä tunneilla käytäviin asioihin, mutta heikolla menestyksellä. Yötöidenkin oli jäätävä pois. Rytmille parempi vaihtoehto oli ilta - ja viikonloppuvuorot Sushibaarissa. 3,5 vuotta menikin sitten onnellisesti opiskellessa ja vuorotöissä. Tämä ratkaisu toimi minulle todella hyvin ja nyt ymmärrän vasta paremmin miksi.

Koulun jälkeen aloitin täyspäiväsen toimistotyön tapahtumamyyjänä. Olin jo muissa töissäni ollut niin paljon osana kaikenlaista tapahtumatuotantoa, joten tämä työ tuntui luonnolliselta jatkumolta uralleni. Nykyisessä taloudellisessa tilanteessa kaikki myyntityö on kuitenkin ihan äärimmäisen haastavaa ja onnistuakseen se tarvitsee kannustusta esimiehiltä sekä tiimityötä. Työympäristöni ei kuitenkaan ollut ehkä sieltä terveellisimmästä päästä ja asetetut tavoitteet olivat usein täysin epärealistisia. Ongelmana oli myös se, että yksi ihminen oli vastuussa kolmen ihmisen töistä. Varmasti todella yleinen ongelma nykypäivän toimistokulttuurissa. Omalla kontollani olikin pian myynnin lisäksi markkinointi ja tapahtumatuotanto. Koen olevani vastuullinen ihminen ja omaan myös korkean työmoraalin, mikä johti siihen, että oikeasti pyrin onnistumaan myös epärealistisissa tavoitteissa. Päivät venyivätkin usein ylityötunneille. Vuoden jälkeen tilanne oli jo taas siinä, että en jaksanut urheilla, söin huonosti, nukuin huonosti ja perjantai klo:16.00 oli minulle aina viikon onnellisin hetki. Tajusin, että en halua elää elämääni nauttien vaan kahdesta päivästä viikossa. Se ei riitä minulle.

Mietin pitkään lopettamista, mutta aina ajatus "Mitä sitten?" pysäytti minut ja jatkoin vaan hommien painamista. Heräsin tilanteen vakavuuteen vasta sitten, kun mieheni sanoi minulle, että "Kulta, olit paljon mukavempi ihminen silloin kun olit Sushibaarissa töissä". Tämä toi kyyneleet välittömästi silmiini. Tilanne oli nyt vaikuttanut oleellisesti koko minun perusolemukseeni.

Päätin tehdä muutoksen. Muutoksen itseni, parisuhteeni, perheeni sekä ystävieni vuoksi ja irtisanouduin.

Tarvitsin hetken aikaa asioiden tasapainon palauttamiseen ja palasin Sushibaariin töihin. Siellä minua odotti vanha, lämminhenkinen työperhe ja kannustava ilmapiiri. Palattuani sinne, tunsin kivien tippuvan pikkuhiljaa harteiltani.

Sain taas energiaa liikkumiseen, hyvän ruoan tekemiseen ja ihmissuhteideni hoitamiseen. Aloin voimaan todella hyvin ja tunsin itseni ekaa kertaa pitkästä aikaa inspiroituneeksi. Tästä alkoi myös blogini elämä.

Blogin kautta olen päässyt luomaan jokapäivä jotain, mitä antaa eteenpäin muille. Se haastaa minua joka viikko eri tavalla ja pitää minut viriilinä. Se on antanut minulle täysin uuden elämän niin monella eri tavalla. Silloin, kun vastaan kommentteihin, että "Et tiedäkkään paljon palautteesi merkitsee", niin ehkä nyt tiedät. Tunnen nyt, että minua kannustetaan ja tuetaan myös työelämässä. Saan palautteistanne aina niin paljon virtaa. Tästä maailman isoin kiitos.

Päätökseni hypätä pois oravanpyörästä avasi minulle sen, että tiedän nyt olevani onnellisempi hieman luovemmassa työssä, kuin esimerkiksi myyntityössä. Se ei yksinkertaisesti vaan sovi minulle. Minut tekee onnelliseksi ihmisten kanssa kommunikointi ja positiivisen energian jakaminen, eikä numerolliset tavoitteet. Ehkä en olekkaan sitä yrittäjätyyppiä, jota luulin 20-vuotiaana olevani. Ehkä tarkoitukseni olikin tehdä jotain aivan muuta. Sen tiedän, että jokaisesta kokemuksestani olen kiitollinen, koska muuten en välttämättä olisi tässä. Tiedän nyt, mitä en halua, ja se on jo paljon. Tunnen olevani oikealla polulla, vaikka minulla ei todellakaan ole suunnitelmaa laadittuna. Olen onnellinen ja se on tärkeintä.

Toivon, että joku muukin, joka painii samojen asioiden kanssa, saa tästä tekstistä itselleen voimaa pysähtyä. Ota vaikka pari askelta taaksepäin ja mieti rauhassa asioita uudelleen. Koskaan ei ole liian myöhäistä vaihtaa suuntaa. Tee sitä, mikä tekee sinut onnelliseksi, vaikka et tietäisikään tasan tarkkaan mitä se on. Älä ainakaan jää tekemään jotain, mikä saa sinut onnettomaksi.