CATEGORIES
19.1.2018

7 TAPAANI HELPOTTAA ILTALEVOTTOMUUTTA

Mind

En oikein tiedä mikä tässä viikossa on ollut, mutta jotenkin olen käynyt todella kierroksilla. On ollut todella kivoja päiviä, työjuttuja ja kuvauksia eikä mikään nyt erityisesti edes stressaa. Olen myös syönyt ja treenannut ihan normaalisti, mutta silti lähes jokainen päivä yltyy jonkinlaiseen säätämiseen ja sitä kautta pieneen ahdistukseen. Ihan kuin tähdet olisivat nyt jotenkin vähän vinksallaan.

Olenkin tästä johtuen ollut iltaisin aina jotenkin ihan seinillä ja iltarauhoittuminen on vaatinut kyllä todella ekstra panostusta. Tälläisiä fiiliksiä on varmasti ihan kaikilla välillä, joten ajattelin listata tähän mitä kaikkea teen silloin kuin iltalevottomuus iskee ja nukkumaankin pitäisi päästä.

Siivoaminen

En nyt ihan ehkä imuroimaan ala iltamyöhään, mutta korjaan kaikki tavarat omille paikoilleen, viikkaan vaatteet ja suljen kaikki kaappien ovet. Tämä selkeyttää heti jotenkin oloa. 

Kuuma suihku

Siivoamisen jälkeen menen kuumaan suihkuun ja pyrin keskittämään ajatukset läsnäolevaan hetkeen. Kiitollisuus harjoitukset ovat tässäkin kohtaa erinomainen keino rentoutua. 

Tuuletus

Suihkun jälkeinen voittotuuletus, wuhuu! No ei vaan makuuhuoneen ja lakanoiden tuuletus. 

Iltapala

Yritän syödä jotain hiilaripitoista (kaikki fitnessmimmit shhh). Muutama leipä tai vaikka jopa pieni annos pastaa/nuudeleita rauhoittaa jotenkin aina vähän oloani silloin kun käyn kierroksilla.

Reishi-tee

Iltapalan kylkeen teen itselleni kupin kuumaa Reishi-juomaa. Reishi eli lakkakääpä omaa paljon loistavia terveysvaikutuksia (kuten ystävänsä pakurikääpä), mutta se toimii erityisen hyvin stressin lievittämiseen ja juuri niiden "kierrosten" laskemiseen. Se siis rahoittaa ja itselläni myös parantaa unenlaatua. Reishi edesauttaa myös vastustuskykyä, joten se on todella hyvä lisäapu flunssakauteen. Suosin itse Instant Reishi -jauhepusseja, joita saa ostettua ainakin mm. Life -liikkeistä, Ruohonjuuresta tai esimerkiksi Urho Kekkosenkadulla olevasta Pur -hyvinvointikaupasta. Testaa tätä iltaisin ja ihastu! Pieni varoituksen sana; juoma laittaa myös nesteet kiertoon, joten pyri nauttimaan tämä n. tuntia ennen nukkumaanmenoaikaa, ettet joudu heräämään kesken unia vessaan.

Lapsen lepoasento

Jos sängyssä olo on vielä levoton, eikä uni meinaa tulla, niin menen hetkeksi lapsen lepoasentoon. Ihan siinä sängyssä vaan ja hengittelen niin pitkään, kunnes pulssi tuntuu tasaantuvan. 

Rentouttavat ääninauhat

Tämä on ollut viimeaikainen suosikki tapa rentoutua. Mm. theta-aaltoja sisältävät ääniraidat rentouttavat hermostoa ja näin edesauttavat sinua saamaan unen päästä kiinni sekä myös nukkumaan syvemmin. Eniten olen viime aikoina kuunnellut tätä postauksessa olevaa ääninauhaa juuri nukkumaan mentäessä. Enemmän unitaajuuksista voit lukea mm. Hidasta Elämää -sivuilta.

LEVOLLISIA VIIKONLOPPUHETKIÄ KAIKILLE ♥

4 comments

Comment

Your email address will not be published.

*

  • Kira

    Hyviä vinkkejä, kiitos! Suosittelen myös magnesium kuuria ja syvävenyttelyä ennen nukkumaanmenoa. Toimii ainakin mulla <3

  • Marianne

    Mun kierrokset iltaisin laskee piikkimatto. Äänestetty vuoden turhakkeeksi, mutta fyysisen rentoutuksen kautta mulla mielikin rauhoittuu. Oon ilman paitaa, laitan maton sängylle ja nukahdan siihen :) suosittelen testaamaan!

  • Mirja

    Tästä puuttuu ehdoton suosikkini illalla rauhoittumiseen, eli puhelin pois ajoissa!

    • Kira Kosonen

      KYLLÄ! Olen siitä puhunuy vaan niin paljon (omasta mielestäni) viime aikoina, että yritin välttää toistoa :)