PALSTERNAKKARANSKALAISET
Food
Palsternakkaranskalaiset / Parsnip fries
1 Palsternakka / Parsnip
Suolaa / Salt
Oliiviöljyä / Olive oil
Bataattiranskalaiset ovat monelle tuttu vaihtoehto perinteisten ranskalaisten tilalle, mutta oletko koskaan kokeillut makeahkon bataatin sijasta pähkinäistä palsternakkaa? Itse olen hurahtanut palsternakkaranskalaisiin jo aikoja sitten, mutta vasta nyt sain aikaiseksi kuvata tämän arkiherkun myös blogiin. Joskus tehtyäni uunijuureksia huomasin palsternakan olevan jotenkin ihan älyttömän herkullinen paahdettuna ja siitä se himotus sitten alkoi.
Bataattiranut ovat yleensä ravintoloissa ihan mielettömän hyviä, mutta harvoin saan niistä rapeita kotioloissa. Palsternakka sen sijaan on jotenkin paljon jykevämpää kamaa ja rapeaksi ranut saa ihan vaan heittämällä uuniin. Ei tarvitse tehdä mitään muuta kuin ripotella vähän oliiviöljyä sekä suolaa päälle ja paahtaa ranskalaisia 20 min. uunissa (200°c).
Saan näistä aina kaikilta alkuun ihmettelyjä, mutta nopeasti se ääni muuttuu kellossa. Ranut toimivat todella hyvänä ja terveellisenä lisukkeena mille tahansa ruoalle, mutta usein teen niitä vaan sellaisenaan iltaherkuttelua varten. Eilenkin iski kauhea palsternakkaranuhimo ja niitä oli pakko tehdä nopeasti ennen Exiä Rannalla -ohjelman alkua. Olen siihen ihan koukussa.
Onko tämä kellekkään tuttu vaihtoehto omassa keittiössä?
//Forget about sweet potato fries and test out these SUPER delicious parsnip fries! All you have to do is slice the parsnip into fries, ad a little bit of olive oil and salt and than cook the fries in the oven (200°c) for 20 minutes. You'll thank me later. They are soooooo good.//