Sriracha-chicken-noodle soup
Food

1 valkosipulinkynsi
1 mieto punainen chili
1 tl raastettua inkivääriä
1/2 limen mehu
1/2 kiinankaalikerä
korianteria
1 sipuli
oliiviöljyä
1 rkl soijaa
1 kanaliemikuutio
3 rkl sriracha chilikastiketta
200 g halumiasi nuudeleita
400g kananrintafileitä
Olen kokkailussa aivan jäljessä tästä sriracha-chilikastike buumista, joka on vellonut jo jonkin aikaa. Aina tätä huippusuosion saavuttamaa soossia on tullut ravintoloissa lisättyä ruokiin, mutta vasta nyt kävin ostamassa ensimmäisen putilon myös kotiin! Onko joku muukin missannut koko haloon?
Mieleni teki yksi ilta tulista ja lämmintä keittoa, josta sain idean hyödyntää srirachaa kanakeiton liemessä. Maukas ja miedosti tulinen keitto tästä myös syntyi. Juuri sellainen, joka on ihana nauttia villasukat jalassa kotisohvalla.
Ohje:
- kuumenna oliiviöljy (1 rkl) isossa kattilassa ja kuulota öljyssä hienonnettu valkosipulinkynsi ja chili
- lisää kattilaan vettä (n.1l) ja heitä mukaan kananliemikuutio
- mausta liemi sriracha kastikkeella, soijalla, raastetulla inkiväärillä ja limemehulla
- heitä liemen sekaan yksi renkaiksi pilkottu sipuli (ja muita kasviksia halutessa)
- paista kanafileet pannulla, mausta ne suolalla ja leikkaa siivuiksi odottamaan keiton valmistumista
- lisää keiton sekaan nuudelit ja käännä kattilan lämpö kokonaan pois, odota muutama minuutti ja heitä mukaan myös pilkottu kiinankaali (kiinankaali menee nopeasti pehmeäksi, joten se vikaksi)
- kasaa keittokulhoihin nuudeliliemi, kanafileet, koristele korianterilla ja nauti!
//I made a spicy chicken-noodle soup the other night with some sriracha sauce. This hot chili sauce has been a big hit for a while now, but for some reason I'm really late at using it in my own cooking. I just added some sriracha to my basic chicken broth with garlic, chili, ginger, lime juice and soy sauce to make it hot and extra tasty. Definitely going to develop more sriracha recipes! A total sucker for it now.//