CATEGORIES
21.12.2018

JOULUGRANOLA

Food

Meillä on perinteenä kerääntyä äidille jouluaaton aamulla joulupuurolle, josta sitten kaikki hulabaloot ja paikasta toiseen ravaamiset yleensä alkaa. Joulupäivän aamuna ei kuitenkaan yleensä ole mitään ohjelmaa ja yleensä pikkusiskoni tulee aina minun luokseni yöksi ja teemme yhdessä aamupalan ja katsomme jouluelokuvia ennen joulupäivän illallista. Tästäkin on muodostunut aika ihana perinne ja tänä vuonna ajattelin tehdä meille joulupäivän aamuna ihanaa joulugranolaa!

Tämä on todella helppo ja nopea tehdä ja toimii ihanasti myös vaikka annettavana lahjana jos olet menossa jossain kyläilemään joulupyhien aikana. Sekoita vaan keskenään kulhossa kaurahiutaleita (n. 1dl per henkilö), murskattuja manteleita sekä cashew-pahkinöitä, kuivattuja karpaloita, kardemummaa, kanelia ja vaniljajauhetta. Sen jälkeen sekoita mukaan vähän sulatettua kookosöljyä (esim. 2 dl kaurahiutaleita ja 1 dl kookosöljyä) sekä hunajaa tai kookosiirappia. Tarkista maku ja lisää mausteita sen mukaan. Seoksen ei pitäisi olla kuivaa, mutta ei myöskään super tahmeata.

Levitä granolaseos leivinpaperin päälle uunipellille ja paista n.10-15 minuuttia 175 asteisessa uunissa! Kannattaa tarkkailla granolaa, ettei se ehdi palamaan. Seosta voi myös sekoittaa kesken paahtamisen. Tarkoituksena on saada ihanan paahdettu maku sekä hyvä suutuntuma granolaan. Paahtamisen jälkeen nosta pelti jäähtymään ja anna granolan jäähtyä kunnolla. Tykkään itse vasta tässä vaiheessa lisätä kookoshiutaleita granolan sekaan, mutta ne voi myös paahtaa muun seoksen mukana. Kaada jäähtynyt granola ilmatiiviiseen purkkiin ja nauti rakkaiden kanssa. 

Super helppo ja kiva aamupalaidea jouluun! <3

0 comments

Comment

Your email address will not be published.

*