QUORN-JUURESKEITTO
Food
Yksi lempiklassikoista on tietty vanha kunnon jauhelihakeitto, mutta olen myös fiilistellyt nyt täysin kasvipohjaisia ruokiakin vähän enemmän. Tästä syntyikin idea tehdä kasvisversio jauhelikeitosta ja tuli kyllä niin pirun hyvää, että piti jakaa myös täällä! Ehkä jollekin tuttu juttu korvaa jauheliha quornilla, mutta ehkä jollekin uusi idea. Juurekset ovat nyt myös ihan törkeän hyviä, joten niitä on ihana lisätä runsaasti ruokavalioon.
Idea on on siis täysin sama kuin jauhelikeitossa, mutta korvasin jauhelihan quorn-rouheella, jota löytää pakkasosastolta. Korvasin myös perunan bataatilla sekä lihaliemen luomu kasvisliemellä. En jotenkin itse ole päässyt vielä esim. härkisjauheiden makuun, mutta quorn on ollut kyllä aktiivisessa käytössä jo pitkään ja se toimii tässäkin reseptissä kyllä todella hyvin.
Keitä vesi (n.0,5 - 1l riippuen juuresten määrästä), lisää kasvisliemikuutio, pilko juurekset ja heitä sekaan. Yksi salainen kikka, jonka olen äidiltä oppinut, on lisätä keittoihin yksi kokonainen kuorittu sipuli antamaan liemelle lisämakua. Sipulin voi halutessa onkia valmiista keitosta pois tai sitten vaan jättää keittoon mukaan.
Sillä välin kun juurekset kypsyvät, voit paistaa quorn-rouheen pannulla ja lisätä sen vielä lopuksi mukaan. Mausta keitto haluamallasi tavalla ja voíla! Itse lisäsin tähän vähän Dohan reissulta tuotuja mausteita, kuten kurkumaa, spice mix -jauhetta sekä inkiväärijauhetta. NAMI.