HELPPO JA HYVÄ VIHERSMOOTHIE
Food


Onko ketään muuta alkanut rassaamaan, että vihersmoothiet koostuvat usein sadasta eri ainesosasta? On pinaattia, kurkkua, ananasta, omenaa, lehtikaalia, sitruunamehua, selleriä ja vaikka mitä. Todella usein kaupassa mietin, että nyt alan tekemään myös kotona enemmän vihersmootheja ja ostan kaikkia ainesosia hitosti kotiin, mutta sitten niiden tekeminen kuitenkin jää. Samalla vaivalla saa salaatinkin taiottua kasaan, niin ei vaan jaksa. Tästä syystä useimmiten vihersmoothiet tuleekin sitten nauttia kaupungilla.
Nyt alkuvuodesta päätin, että tämän kuun aikana teen vähintään joka toinen päivä itselleni myös kotona vihersmoothien ja googlettelin sitä varten HELPPOJA ohjeita. Tämä pakastemangosta, lehtikaalista sekä kookos/mantelimaidosta koostuva vihersmoothie on helppouden lisäksi vielä hyvänmakuinen, joten ehdottomasti jatkoon! Lisäbuustina smoothiessa käytän Foodinin luomu viherjauhetta, joka sisältää mm. vehnäoras-, spirulina-, kaali-, pinaatti-, nokkos-, sekä chlorella-jauhetta. Kaikkia loistavia raaka-aineita solujen ruokkimiseen! Veikkaan, että tämän smoothien säännöllinen nauttiminen on yksi syy hyvinvoivaan ihooni tällä hetkellä. Aluksi iho alkoi puskemaan vähän epäpuhtauksia ulos (iho puhdistuu sisältäpäin), mutta nyt se on alkanut kirkastumaan todella ihanasti! Ihon hyvinvointiin vaikuttaa myös varmasti muutama muu asia, josta ajattelin raapustaa teille ihan oman postauksensa.
PRO TIP! Lehtikaalin voi myös repiä valmiiksi säilytyskippoihin ja pakastaa, jolloin saat mangot ja lehtikaalit aina kätevästi pakkasesta blenderiin. Näin tulee myös vähemmän hävikkiä, kun lehtikaalit eivät ehdi kellastua.
RAIKASTA TAMMIKUUTA KAIKILLE! ♥