Protein applepie
Food

Healthy and delicious protein applepie
Viime sunnuntaina oli ensimmäinen päivä viikkoihin, kun ei ollut mitään sovittua menoa minnekkään! Se tarkoitti minulle kotona makoilua ja hyvän ruoan syömistä. Hauduttelinkin koko päivän isoäitini reseptin mukaisesti stroganoffia ja innostuin tekemään myös The Good Morning -blogista lähes kuuluisaksi tullutta proteiini-omenapiirakkaa! Mieheni oli käynyt vielä edellispäivänä poimimassa omenia ystävänsä kotipihalta, joten nämä luomuomenat pääsivät nyt mahtavaan käyttöön.
Tässä piirakassa on yhteensä alle 1000 kilokaloria (noin 95 per pala), eikä se sisällä lainkaan lisättyä sokeria tai rasvaa! Pohja koostuu murskatuista banaaneista, jugurtista, vedestä, valkuaisista, kaurahiutaleista, kanelista, kardemummasta, leivinjauheesta ja vaniljan makuisesta proteiinijauheesta! En olisi koskaan voinut reseptiä lukiessani uskoa, miten hyvää valmis piirakka olisikaan. Tai no itseasiassa ovathan proteiinipannukakutkin suurta herkkuani. Tässä mennään aika saman idean pohjilta!
Piirakan valmistaminen on niinkin yksinkertaista kuin, että sekoittaa aluksi kuivat ja märät ainekset erillisissä kulhoissa ja sitten yhdistää ne yhdeksi taikinaksi. Taikina valutetaan öljyllä voideltuun vuokaan ja aletaan pilkkomaan omenoita! Pilkotut omenat kannattaa käyttää pannulla, jotta ne saavat pientä pehmeyttä. Piiraan tarvitsee olla uunissa vain n.30 min (175°) ja siksi omenaviipaleiden on hyvä olla kevyesti kypsiä mennessä uuniin.
Katso Kaisan blogista myös nerokas vaihtoehto perinteiselle vaniljakastikkeelle!
// If someone wants the translation for this recipe, please ask! :)
2,5 dl kaurahiutaleita
2 kauhallista vaniljan makuista proteiinijauhetta
1 1/2 tl kanelia
1 tl kardemummaa
1 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
(1/2 dl makeuttajaa, itse käytin Lifen Zero Calorie Sweetneria)
4 munanvalkuaista
2 murskattua banaania
1/2 dl vettä
1/2 dl maitorahkaa tai luonnonjugurttia
Omenoita + kanelia vielä koristeluun