CATEGORIES
14.3.2017

FIT BY SOFIA PLUSSAT & MIINUKSET

Body

Noniin vikaa viikkoa mennään kahdeksan viikon Fit by Sofia -haastetta ja ajattelin summata tähän postaukseen vähän fiiliksiä ennen viikonlopun viimeisiä yhteistreenejä sekä kehonmittaustuloksia. Aiemmat postaukseni haasteesta ovat olleet viikkokohtaisia, mutta kolmannen viikon postauksen jälkeen huomasin, että toistan vähän liikaa itseäni "viikkokatsauksissa" ja siksi ne ovat jääneet väliin. Parempi tehdä yksi tälläinen kaikenkattava mielipidekirjoitus, koska olen saanut niin paljon kyselyjä ohjelmasta, sen sisällöstä ja tuloksista.

Konkreettisiin tuloksiin ajattelin palata vasta ensi viikolla, sillä en ole koko 8 viikon ajan käynyt kertaakaan vaalla, mitannut mitään ympärysmittoja tai muutenkaan tarkkaillut muutoksia mitenkään muuten kuin silmällä.  Uskoisin kuitenkin, että paino on jopa ehkä noussut muutamalla kilolla, koska lihasta on selkeästi tullut lisää käsiin sekä jalkoihin. Korsetti on sen sijaan mennyt kasaan, joten varmaan se rasvaprosentti on sitten jonkin verran tippunut. Noh, tämä kaikki nähdään tosiaan viikonloppuna. Oma tavoitteeni tosiaan olikin saada kiinteyttä ja muotoa kroppaan ja pelkästään silmällä katsottuna olen tässä tavoitteessa kyllä onnistunut, joten en edes kauheasti stressaa noita mittaustuloksia. Oma silmä ja fiilis on se tärkein mittari!

Halusin kuitenkin nyt ottaa tämän hetken summatakseni omia kokemuksiani ja mielipiteitäni ohjelmasta tässä kahdeksan viikon aikana riippumatta tuloksista. Aloitetaan plussista.

+ RUOKA-AINEET

Ohjelmassa suositaan todella hyviä ruoka-aineita, jotka kuuluvat muutenkin jokapäiväiseen ruokavaliooni. Perinteiseen päivään kuuluu mm. kaurapuuroa, kananmunia, siemeniä, banaania, kanaa/kalaa/lihaa/tofua, salaattia, paljon kasviksia, bataattia/täysjyväriisiä, pähkinöitä, avokadoa sekä marjoja. Ohjelman avulla osasin myös ekaa kertaa hahmottaa "makrojen" suhteita paremmin, eli missä määrissä on suositeltavaa syödä hiilareita, proteiinia sekä hyviä rasvoja päivässä. 

+ RUOKARYTMI

Isoin heikkouteni on aina ollut ruokarytmistä kiinni pitäminen ja esimerkiksi lounaan sekä illallisen välillä on helposti voinut olla jopa kahdeksan tuntia, että en syö yhtään mitään. Tämän ohjelman avulla ateriarytmistä piti kiinni paljon kurinalaisemmin ja huomasin miten positiivisesti se vaikutti mm. energiatasoihin sekä aineenvaihduntaan. Terveelliset välipalat ovat tulleet nyt jäädäkseen. 

+ SÄÄNNÖLLINEN TREENIOHJELMA

Jos minulla ei ole mitään konkreettista saliohjelmaa, niin treenaaminen on aina vähän sellaista heilumista ja vetkuttelua salilla. Aina tulee tehtyä vaan vähän jotain, mikä on toki parempi kuin ei mitään, mutta ei sillä kyllä välttämättä isoja tuloksia saa. En myöskään ole koskaan innostunut hirveästi ryhmätunneista, joten tämänlainen selkeä saliohjelma toimii minulle parhaiten. Treenit voi näin myös suorittaa aina oman aikataulun mukaisesti, joka sopii itselleni parhaiten.

+ RYHMÄHENKI

Tässä meidän haasteessa yksi isoin motivaatio on ollut ryhmähenki. Suosittelenkin siis kasaamaan oman kaveriporukan kasaan jos tälläinen haaste kiinnostaa! Heistä saa sitten aina lisäpuhtia ja motivaatiota myös omaan tekemiseen. On myös paljon helpompi välttää viikonloppuisin juhlia ja mm. herkkuja yhdessä, kuin yksin. 

Sitten miinuksiin...

- LISÄRAVINTEET/RASVANPOLTTAJAT

Ohjelmaan on sisällytetty paljon proteiinijauheita, pre-workout buustereita sekä rasvanpolttajia. Ymmärrän kyllä lisäproteiinin tarpeen tavoitteellisessa treenaamisessa ja olenkin itse hyödyntänyt mm. luonnonmukaisia proteiinijauheita, kuten herne - ja riisiproteiinia smootheissa yms. En kuitenkaan pysty yhtään puhumaan treenibuustereiden tai varsinkaan rasvanpolttajien puolesta ja jätinkin ne kaikki suosiolla kokonaan ohjelmasta pois. Toki niiden avulla voi saada nopeammin tuloksia, mutta jos tavoitteena on pitkäaikainen elämänmuutos, niin en lähtisi sekoittamaan mm. aineenvaihduntaa näillä lisäaineilla. Tämä on vain oma mielipiteeni, mutta haluan senkin sanoa rehellisesti ääneen täällä. 

- RUOKIEN PUNNITSEMINEN

Ohjelman ruokavalio on täysin ymmärretysti merkattu tarkkoina grammoina, jotta ruokien määrät hahmottuisivat helpommin. Päätin kuitenkin itse olla punnitsematta ruokia ohjelman aikana, vaan tarkastelin ekan viikon ajan määriä vähän tarkemmin ja jatkoin sitten ruokien tekemistä ja syömistä aina silmämääräisesti. En halua kehittää itselleni mielipakkoa ruokien punnitsemisesta, vaan haluan säilyttää ruokaan sellaisen rennon otteen, vaikka söisinkin tarkasti ja puhtaasti. Ymmärrän täysin kuitenkin sen, että mm. ammattilaisille tämä on välttämätöntä.

- TREENIEN MÄÄRÄ

Ohjelmaan kuuluu viikossa 4 salitreeniä, 4 aerobista, 1 plyo (hyppytreeni) sekä 1 HIIT-juoksutreeni viikossa. Tämä on omasta mielestäni aika hullu treenimäärä työssäkäyvälle ihmiselle, vaikka treenejä voi myöskin yhdistää (esim sali+HIIT tai sali+aerobinen). Ohjelmassa ei painoteta ainakaan kirjallisesti lainkaan lepopäivien merkitystä, mutta ainakin itse tarvitsen vähintään yhden päivän viikossa, milloin en sporttaa lainkaan. Mielellään jopa 2. Jos kokematon treenaaja aloittaa tälläisellä treenimäärällä tyhjästä, niin en usko, että puhti/keho kestää kovin pitkälle. Itse olen ohjelman aikana jättänyt mm. muutamia aerobisia tekemättä, koska tavoitteena ei ole ollut pudottaa painoa, eikä aikataulut ovat mm. työreissujen vuoksi antaneet periksi.

- OHJELMAN GENEERISYYS 

Kaikkia nettitreeniohjelmia aloittaessa pitää myös aina pitää mielessä, että ne ovat rakennettu aina todella geneerisiksi. Se mikä toimii toiselle ei välttämättä toimi sinulle. Suosittelisin siis ehdottomasti, että tarkastelet ja sovellat ohjelmaa omiin tavoitteisiisi nähden. Eihän siinä ole maalaisjärjelläkään ajateltuna mitään tolkkua, että samaa ohjelmaa tekee kaksi ihmistä, joista toinen yrittää pudottaa painoa ja toinen haluaa kasvattaa lihasta. Itse huomasin nopeasti, että ohjelmassa on omaan kehooni nähden liikaa proteiinia (maha ei kestänyt) sekä liian paljon aerobista lihaskasvua ajatellen. Jos sinulla on siis epävarmuuksia ohjelman soveltuvuudesta omiin tavoitteisiisi, niin kysy apua suoraan Sofialta tai joltain muulta alan ammattilaiselta. Älä turhaan kärvistele kaikkea orjallisesti, vaan muista tunnustella omaa kehoasi.

- INFORMAATIO

Meillä on tässä ryhmässä ollut plussana se, että olemme voineet kysyä Sofialta aina suoraan mieltä askarruttavista asioista, mutta en osaa kommentoida, miten perinteinen ohjelman hankkija saa informaatiota kaikista ekstra asioista, kuten esimerkiksi tiettyjen ruokien vaihtamisesta, jos jokin ohjelman ruoka-aine ei sovellu itselle! Ilmeisesti kaikille Fit by Sofia -jengiläisille on jokin oma facebook-ryhmä, mutta en valitettavasti osaa kommentoida sen toimivuutta. Isoimpana kompastuskivenä ainakin itselläni oli myös aluksi saliohjelman tekeminen oikein. Jouduin nimittäin myös itsekin vaivaamaan aluksi todella paljon mm. fitness-pro bestistäni Nettaa, joka katsoi, että teen kaikki liikkeet oikein. Suosittelisin siis vielä tähän loppuun konsultoimaan jotain tuttua tai salin henkilökuntaa liikkeiden oikein tekemisessä.

Summa summarum, ohjelmassa on mielestäni todella hyvät peruspilarit hyvien tuloksien saamiseksi ja niitä voi jatkaa ja soveltaa myös pidempiaikaista elämänmuutosta ajatellen. Suosittelen kuitenkin pitämään hommassa maalaisjärjen mukana ja kysymään lisäinformaatiota tarvittaessa alan ammattilaisilta.

Aikaisempia postauksia aiheesta:

#FITLIFE

FIT BY SOFIA VKO 1/8

FIT BY SOFIA VKO 2/8

FIT BY SOFIA VKO 3/8

13 comments

Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

  • Tiina

    Hei, minäkin haluan kiittää rehellisistä miinuksista! Positiivista saa mainonnasta tarpeeksi, mut miinukset jäävät usein huomiotta.

    • Kira Kosonen

      Kiva kuulla :) Tuli vaan sellainen olo, että jos joku hankkii ohjelman oman promoni kautta, niin ainakin olen sanonut mitä asioita ohjelmassa hehkutan itse ja minkä takana en niin vahvasti seiso.

  • Karoliina

    ja piti kysyä vielä onko ruokavaliossa maidottomat vaihtoehdot?

    • Kira Kosonen

      Ei ole mielestäni valmiina, mutta ei siinä heraa lukuunottamatta taida olla maitotuotteita ollenkaan! Itse olen korvannut heran herne/riisi/hamppuprotskulla. :)

  • Karoliina

    Moi pystytkö vielä selventämään tuota 4 krt aerobinen viikossa, onko siis vaihtoehtona tehdä aamulla tai treenin jälkeen ja jos tekee treenin kanssa kuinka kauan sitä on tehtävä? Olen harkinnut tämän ostamista mutta mietin onko treenimäärä liikaa ja tosiaan harmi jos sofia ei itse vastaa kysymyksiin, onko vastaaja kuitenkin ammattitaitoinen?

    • Kira Kosonen

      Meille sanottiin, että ei ole väliä missä vaiheessa päivää tekee, kunhan tekee! Itse olen tehnyt ne sitten salin kylkeen yleensä reippaana power walk kävelynä.

  • Maria

    Itse olen mukana tuossa Facebook-ryhmässä ja sieltä joo kyllä saa aina vastauksia kysymyksiin, mutta harvemmin Sofia itse niihin vastaa. Sinänsä harmi kun senhän paketti tää on ja mainostetaan että Sofia vastailee siellä.. Monet on myös laittaneet kuvia/kommentteja että kropassa ei oo tapahtunut mitään muutoksia koko 8 viikon aikana.. kiinnostais kävikö teidän porukassa kellään niin?

    • Kira Kosonen

      Mielestäni meidän jengissä kyllä kaikilla, ketkä ovat ohjelmaa noudattaneet (koko 8vko), on tapahtunut hyviä muutoksia! Loput sitten ovat joko jättäneet treenejä tekemättä tai syöneet ohjelman ulkopuolella tai sairastaneen niin paljon, että ohjelma mennyt plörinäksi.

  • Minna

    Itse tosiaan olen mukana myös tässä valmennuksessa ja facebook -ryhmä toimii hyvin ja kaikkeen mieltä askarruttavaan on saanut vastauksen mm. niihin ruoka-aine vaihtoihin. Sieltä saa myös paljon uusia ideoita ruokiin muilta :)! Itsekin kauhistelin ensin treenimäärää, mutta pyrin tekemään viikossa salitreenit+aerobiset niiden yhteydessä eli 4xvko liikuntaa. Jooga/venyttelytunti sitten siihen päälle.

    • Kira Kosonen

      Itse tehnyt myös samoin kuin sinä, mutta sitten kokenut morkkiksia siitä jos plyo tai HIIT jäänyt tekemättä viikolta :D Olen kyllä kans pyrkinyt joogaamaan vastapainoksi!

  • Niina

    Ihanaa kun uskalsit rehellisesti laittaa nuo miinuspuolet. Olin aikaisemmin googletellut mielipiteitä fbs ohjelmista ja sain paljon negatiivisia vastauksia ja moni liittyi juuri samoihin huomioihin kun sinulla. Monet olivat sanoneet ettei facebook ryhmästä ollut hyötyä eikä sofia ollut vastannut tai laittanut tsemppiviestejä ryhmiin niinkuin oli ilmeisesti luvannut. Itse koen hinnan aika kovaksi myös jos negatiivisia (korjattavia) seikkoja on noin paljon :) mutta nämäkin minun kokemuksia ja mielipiteitä! Ja nythän kaikki tälläiset ohjelmat taitavat olla ns muodissa ?

    • Kira Kosonen

      Jep, nämä “miinukset” ovat tosiaan täysin omaa henkilökohtaista elämääni ajatellen, mutta tiedän tosiaan, että aika moni pyrkii välttämään kaikkia ylimääräisiä lisäaineita ja siksi halusin kertoa suoraan oman syyni niiden pois jättämiseksi, mutta se mikä toimii minulle ei välttämättä toimi toiselle! Nää on aina niin kaksipiippuisia juttuja :) Omasta mielestäni tuo hinta on taas todella edullinen siihen nähtynä, että saat kahden kuukauden treeni- SEKÄ ruokavalio-ohjelman.

  • Sini

    Kyllä lähes valmista fyssaria ilahduttaa nää ns. Minus kohdat missä puhut että olet pyytänyt apua oikean tekniikan saavuttamisessa salilla (joka ei ole mielestäni riittävän yleistä) ja luopunut grammalleen laskemisesta ruuan suhteen. Ja olet myös huomioinut treenin massiivisen määrän joka ei monelle täyspäiväiselle työntekijälle ole mahdollinen palamatta loppuun. Oman itsensä kuunteleminen on just tärkeintä, eli pointsit siitä et oot sen tuonu ilmi postauksessa! :) Kiva kuulla et treeniohjelmasta on tuntunut olevan hyötyä ja osa sieltä opituista “tavoista” jää elämään.

    http://so-up.fi/sinimustonen