CATEGORIES
11.9.2019

VINKKEJÄ KUUKAUTISKIPUJEN HELPOTTAMISEEN

Body

Minun on pitänyt puhua teille kuukautisiin liittyvistä asioista jo aikoja sitten, mutta jostain syystä olen aina jättänyt tekstini kesken ja miettinyt, että onko tämä kaikki vähän ”over sharing”. Puhun kuitenkin niin paljon hyvinvointiin liittyvistä asioista ja olisi minusta siksi hölmöä jättää tämä kategoria avaamatta, varsinkin kun hormoonitoimintamme ja kuukautiset kuitenkin ovat monelle meistä niin iso tekijä hyvinvoinnissamme. Niin mielellisesti, kuin myös kehomme puolesta. Itse olen ainakin oppinut viime vuosien aikana kuuntelemaan kehoani ihan eri tavalla ja tunnistamaan sen tarpeita kiertoni eri vaiheissa, josta puhuin eilen ensimmäistä kertaa Instagram stoorien puolella. Jos tarinat menivät sinulta ohi, niin tallensin ne IG sivuni MIND -kategorian alle, joka löytyy kuvien yllä olevista highlightseista.

Sain videoihin niin älyttömän paljon viestejä teiltä kaikilta asiaan liittyen, joten tulen jatkossa avaamaan varmasti enemmän omaa ideologiaani kuukautisten yhteydestä kuun kiertoon, luontoon sekä juuri siihen, miten voimme tunnistaa paremmin oman kehomme tarpeita kierron eri vaiheissa ja siten parantaa hyvinvointiamme. Ajattelin mm. jakaa oman ”Vinkit kierron jokaiselle viikolle -postauksen”, jossa annan vinkkejä siihen miten kuunnella ja auttaa kehoamme virtamaan luonnollisesti kierron mukana sen sijaan, että sitä vastaan taistelisi koko ajan. Tämä on ainakin parantanut omaa hyvinvointiani paljon.
Nyt sitten vähän taustaa omista kuukautisistani. Minulla on aina ollut todella säännölliset ja ”normaalit” kuukautiset, jotka eivät ole juuri koskaan haitanneet elämääni sen kummemmin. Kuukautiskivuista aloin kuitenkin kärsimään joskus teinivuosien jälkeen ja ne ovat olleet sen jälkeen kyllä joka kuukautinen kehonvaiva ja varsinkin kahtena ensimmäisenä päivänä särkylääkkeet ovat ihan pakollisia. Endometrioosista ei ole kuitenkaan kyse, vaan ihan perinteisistä krampeista, todella kovasta turvotuksesta ja alavatsan säryistä.

Sain särkyihin apua hormonaalisen ehkäisyn myötä (mm. eri pillereitä ja Nuvaring testattu), mutta hormoonit sekoittivat lopulta niin paljon omaa mieltä sekä kehon muita toimintoja, että päätin lopettaa ne kokonaan jo noin 5 vuotta sitten. Sen jälkeen olen turvautunut hormoonittomiin ehkäisymenetelmiin, jotka ovat muuten aivan kiven alla, joista viimeisempänä nyt kuparikierukka. Omalla kohdallani kuparikierukka valitettavasti tosiaan lisäsi vuotopäiviä + määrää sekä pahensi kipuja vähän entisestään, josta ko. kierukka onkin aika tunnettu. Kaikki ovat kuitenkin yksilöllisiä ja tiedän henkilöitä, keillä kuparikierukka ei ole tehnyt mitään muutoksia, joten aina kannattaa kokeilla. Itse kuuluin valitettavasti enemmistöön, mutta silti se on tällä hetkellä varmin ja helpoin ehkäisymenetelmä jos ei halua käyttää hormooneja. Gynefixin (uudempi kuparikierukka) sanotaan aiheuttavan paljon vähemmän sivuoireita, mutta sen asentaminen itselleni ei valitettavasti ainakaan onnistunut taakse kallistuvan kohdun takia. Gynefix poikkeaa perinteisestä kierukasta nimittäin niin, että se asennetaan vielä kohdun seinämään kiinni. Auts, mutta tekisin kyllä tämän jos sivuoireet olisivat helpommat.

Kuparikierukalla kuitenkin nyt mennään ja koska se on vaan pahentanut kuukautiskipujani, niin olen alkanut lukemaan enemmän ja enemmän siitä, miten niitä voi helpottaa muuten kuin syömällä särkylääkkeitä. Se määrä buranaa, jota yhdessä vaiheessa vedin, ei voinut millään tavalla olla nimittäin hyväksi minulle. Äitini mm. linkkasi minulle tämän tekstin holistisesta ravintoterapiasta ja siitä miten voimme ruokavaliolla ja erilaisilla lisäravinteilla helpottaa kuukautiskipuja. Ihan uusi maailma jotenkin avautui minulle tämän myötä. Miten en ole tullut edes ajatelleeksi sitä, että ruokavalio voisi vaikuttaa, varsinkin kun puhun ruokavalion yhteydestä tulehdustiloihin ja kipuihin aina muutenkin. Sain tästä artikkelista monta hyvää vinkkiä ja tässä jaankin ne, jotka ovat toimineet itselläni plus muita kipuja helpottavia asioita, joita olen havainnut todella hyväksi. Toivottavasti näistä on teillekin apua!
Don Quai (kiinankarhunputki)

Don Quai on kiinalainen yrtti, jota saa lisäravinteen muodossa erilaisista hyvinvointiliikkeistä. Yrtin sanotaan tasapainottavan yleisesti naisten homoonitoimintaa, lieventävän PMS-oireita sekä vähentävän kuukautiskipuja. Tämä on ollut itselläni ehkä se isoin helpottaja kaikista artikkelin vinkeistä ja suosittelenkin sitä lämpimästi kaikille, ketkä kärsivät joko pahista PMS-oireista tai kovista kuukautiskivuista. PüR hyvinvointiliike myy ainakin Wild Nutritionin Premenstrual Complex -lisäravinnetta, joka sisältää ko. yrttiä ja itse olen löytänyt sitä ihan omana lisäravinteena myös täältä Sveitsistä.

Omega 3 -rasvahapot

Artikkelissa viitattiin tutkimukseen, jossa sanottiin, että 1000 milligrammaa hyvälaatuista kalaöljyä päivässä tehoaa kuukautiskipuihin tehokkaammin kuin esimerkiksi särkylääke ibuprofeeni. Syön viikottain lohta ja avokadoa sekä nautin päivittäin pähkinöitä, mutta aloin tämän myötä syömään myös päivittäin Omega 3 -kapseleita, jotka ovat myös minulla vähentäneet mm. veren hyytymiä, joka on varmasti positiivinen merkki.

Magnesium

Magnesium on ollut minulla käytössä jo muutenkin, mutta ehkä joku toinen voi saada tästä myös lisäapua. Magnesium nimittäin rentouttaa lihaksia (myös kohtulihasta) ja edesauttaa siten myös nukahtamista, joka voi olla kuukautiskipujen aikaan hankalaa. Itse olen huomannut, että lisäntyneen vuodon myötä olen alkanut kärsimään myös vähän raudan puutteesta, jonka sivuoireena on mm. levottomat jalat, johon olen saanut apua magnesiumista sekä rautalisistä.
Lämmin yrttitee/ kurkumajuoma

Kuukautisten aikana pyrin juomaan useamman kupin lämmintä päivässä, koska se yksinkertaisesti vaan helpottaa oloa. Kahvia ja kofeiinia kannattaa kuitenkin välttää, koska sen sanotaan vaan lisäävän kipuja. Sen sijaan pyrin juomaan paljon yrttiteetä (helpottaa myös turvotusta) ja iltaisin esim. lämmintä kurkumajuomaa. Juomaan tulee kattilassa lämmitettyä kauramaitoa, hunajaa, kurkumaa, kanelia, kardemummaa, kookosöljyä sekä vähän neilikkaa tai vaniljajauhetta. Löysin tämän juomareseptin Food Pharmacyn kirjasta alkukesästä ja se on ollut lemppari siitä saakka. Ihana unimaito, joka maistuu varsinkin kuukautisten aikaan.

Ruokavalio

Olen alkanut kiinnittämään vielä tarkempaa huomioita ruokavaliooni ennen kuukautisia ja kuukautisten aikaan ja olen huomannut, että varsinkin viljan, sokerin sekä kofeiinin välttäminen kuukautisia edeltävällä viikolla ja niiden aikana on todella suotavaa. Kuukautisten aikaan minua helpottaa erityisesti myös erilaiset lämpimät ruoat, keitot, muhennokset sekä runsas veden juonti. Kaikki mikä hellii kehoa ja tuo lämpöä on plussaa.
Kuumavesipullo

Vanha klassikko, joka ei petä. Kuuma auttaa kuukautiskipuihin niin sisäisesti, kuin myös ulkoisesti ja täytänkin aina pahimpien kramppien aikaan aina jonkun tyhjän vesipullon (perinteinen vanha muovipullo käy hyvin) kuumalla vedellä ja pidän sitä vatsaa vasten kramppien ajan. Joskus menen myös nukkumaan lämmin vesipullo mahan päällä, joka rentouttaa ihanasti kuukautisten aikana. Myös saunan lauteilla makaaminen auttaa tai kuuma kylpy jos siihen on mahdollisuus!

Kevyt kävely & jooga

Kohdun alueen verenkierron lisääminen voi auttaa kuukautiskipuihin, mutta kovaa liikuntaa en kyllä ainakaan itse suosittele. Se vaan pahentaa itselläni kramppeja. Varsinkin kovat salitreenit, kyykkääminen ja lantionnostot ovat isosti omalla NO NO -listalla. Sen sijaan esimerkiksi kevyt kävely vilkastuttaa hyvin lantion alueen verenkiertoa ja rentouttaa lihaksia. Myös kevyellä joogalla saa kotona hyvin helpotusta kuukautiskipuihin ja suosittelenkin katsomaan läpi Virta Wellbeing tyttöjen postauksen Joogaa kuukautiskivuille.

Piikkimatto

Yksi nopea ja tehokas keino edesauttaa kohdun alueen verenkiertoa on myös piikkimatto. Itse testasin tätä nyt ensimmäistä kertaa täällä Sveitsissä ja se auttaa kyllä todella tehokkaasti saamaan verenkierron liikkeelle, lievittää välittömästi kramppeja sekä auttaa myös alaselän särkyihin. Iso suositus siis tälläisellä kotipiikkimatolle, jos kärsit kuukautiskivuista. Piikkimatolla makaaminen voi lievittää myös päänsärkyjä, jotka on monilla osa kuukautisia sekä PMS-oireita.

Toivottavasti näistä on hyötyä <3 Näiden vinkkien lisäksi sain eilen teiltä vinkkinä kokeilla myös seleenin lisäämistä ruokavalioon, jota kokeilen myös seuraavaksi. Kaikki muutkin vinkit otetaan vastaan jos jotain tulee vielä mieleen!

15 comments

Leave a Reply to EK Cancel reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

  • Heidi

    Kiitos postauksesta, hyviä vinkkejä! :) Käytätkö Don Quaita päivittäin vai vain kuukautisten aikana?

    • Kira Kosonen

      Päivittäin :))

  • EK

    Hormoni/hormonit, ei hormooni

  • Ulrika

    Vaikka hormonaalinen yhdistelmäehkäisy ei sopisi, kannattaa pohtia Miranaa eli hormonikierukkaa, jossa keltarauhashormonivaikutus on enimmäkseen paikallinen. Monilla se lopettaa kuukautiset lähes kokonaan, kipuja ei tule ja hemoglobiini pysyy hyvänä. Itselleni ei sopinut e-pillerit ollenkaan, mutta Mirenasta ei ole tullut mitään haittaoireita.

    • Veera

      Uff, mun kokemukset Mirenasta on niin päinvastaiset. Jopa pillerit toimi paremmin, tai ainakin vähemmillä sivuoireilla, heh. Asennuksen jälkeen kivut oli päivittäin ihan käsittämättömät seuraavat 4kk, menkat pidentyi niin että käytännössä kuukaudesta 2,5 viikkoa meni menkkoihin. Seuraavan viikon sitten hengähti ja sit alkoikin jo PMS-oireet. Naama ja hiukset rasvoittui älyttömästi ja hiuksia irtosi harjatessa tukoittain. Olin ihan turvoksissa joka ikinen päivä vaikka mitä söi tai ei syönyt. Elämänlaatu laski aika pohjamutiin, julkisella muistuteltiin että ei muuten johdu kierukasta kun vaikuttaa vain paikallisesti, mutta yksityisellä sanottiin että ota heti pois, vastaavia tarinoita on kuultu ennenkin. Kaikille ei tosiaan sovi, mutta onhan kierukka – hormoni/kupari kumpi vaan – ihan huippu sille kenelle se ei aiheuta haittaa.

      Huh mikä avautuminen :D Oli meinaan niin hyvä postaus, harvoin muuten kommentoi. Kiitos siis Kira!

      • Kira Kosonen

        Nää on kyl aina NIIIIN yksilöllisiä, että ei kai auta ikinä muu kun itse kokeilla. Jotenkin oon vaan nyt päättänyt, että en palaa hormonaaliseen ainakaan tässä elämänvaiheessa nyt 6 vuoden onnistuneen tauon jälkeen, niin pitää kai vaan sinnitellä kuparin kanssa. Hyvä jos postauksesta oli jotain apua! <3

  • Tiina

    Olen minäkin kärsinyt kivuista, mutta ekan raskauden jälkeen hävisivät eivätkä ole juurikaan palaneet nyt jo 13 vuoden jälkeen. Eli raskauskin voi olla yksi parannuskeino ;)

  • Enin

    Hyviä vinkkejä sulla.

    Joku olikin vinkannut b6-vitamiinin, niin totean että hyvä b-complex voi toimia myös kuukautiskipuihin. Eli tankkaa b-vitamiinivarastot kuntoon hyvissä ajoin ennen PMS ja kuukautisia. Itsellä ns kipulääkkeen rooliin oon päässyt kurkumiini-kapselit, joita nappaan 1-2 akuuttiin kipuun. Suosittelen tätäkin.

    Stressin poisto on yksi tärkeimmistä kivunlievittäjistä.

  • Jemmi

    Hyviä vinkkejä! Itse huomasin eron kun pitkään olin tamponien käyttäjä ja vaihdoin vallan siteisiin niin ensimmäisen perinteisen kipupäivän kivut vähenivät.

  • elltsy

    Täällä kans yksi pahoista kivuista kärsivä. Mulla myös käytössä kuparikierukka mutta en huomannut että kivut olisivat lisääntynyt yhtään sen enempää mitä ne oli ennen kierukkaa. Olen ymmärtänyt että menkkakivut ovat myös geeneissä. Äidilläni ja isoäidilläni oli myös aikoinaan kamalat kivut. Damn :/ Kuumavesipullo on best ja myös piikkimatto. Vaikka niistä ei kyllä ole apua minulle kierron ekana päivänä silloin ei buranat sun muutkaan auta. Onneksi olen löytänyt lääkkeen joka auttaa, se on miranax. Suosittelen pyytään reseptiä lääkäriltä jos oireet ovat oikeasti niin pahat ettei pelkkä yrttitee ja kuuma kylpy auta. Harvoin käytän lääkkeitä mutta tästä pilleristä en luovu : D

  • Ninna

    Hei!

    Tartuit tärkeään aiheeseen ja toit esiin hyviä vinkkejä. Ihana, kun kuukautisista ja kierron eri vaiheista sekä ylipään kierron vaikutuksista naisen elämään on alettu puhua avoimemmin.

    Ehkä palaat vielä tarkemmin postauksissasi aikaan juuri ennen kuukautisia ja ”iki-ihanaan” mielialojen vuoristorataan eli PMS-oireisiin. Lisäilen tähän PMS-oireiden helpottamiseksi Duodecimin hyväksi todetun itsehoito-ohjeen: ”B6-vitamiini (pyridoksiini) voi olla hyödyksi psyykkisten oireiden hoidossa; annos on 50–100 mg päivässä 1–2 viikon ajan ennen kuukautisia. Joskus kalsium yksin tai D-vitamiinin kanssa sekä magnesium voivat helpottaa oloa.”

    Lämpöä ja iloa syyspäiviisi, Kira!

    Ninna

  • susu

    Nämä on tosi tärkeitä vinkkejä ja naisten hyvinvoinnista kuukautisten aikana pitäis puhua enemmän. Mä kuitenkin toivon että naiset ei ajattele että hormoniton ehkäisy (tai ehkäisy muutenkaan) on vain naisten vastuulla ja sen kustannuksella huononna hyvinvointiaan. Tietenkin on lateksiallergiaa yms., mutta usein törmää siihen että mies ei halua käyttää kondomia “koska se ei tunnu miltään”, ja nainen sitten joutuu asentelemaan sisälleen kaikenlaisia ehkäisyhökötyksiä jotka voivat aiheuttaa suuriakin kipuja. Ja nämä kivut voivat olla toistuvia tai pahimmassa tapauksessa jatkuvia. Vaan siksi että miehet pääsee vetelemään paljaalla. En tiedä mikä tilanne sinun parisuhteessasi on, eikä sinun sitä tarvitse missään nimessä avata. Mutta yleisesti haluaisin sanoa, naiset, uskaltakaa pyytää että mies käyttää kortsua jos tuntuu että muut ehkäisykeinot aiheuttavat sinulle kipuja tai mielialan vaihteluita.

  • Iina / MouMou

    Ihan mahtava postaus! Magnesium meni heti ostoslistalle. :)

    Oma salainen ase on lämmin kauratyyny.

    http://moumou.fi

    • Kira Kosonen

      Joo mullakin oli se joskus, mutta sitten luin jonkun uutisen/jutun miten niitä oli syttynyt palamaan uunissa/mikrossa ja käyttö jäi siihen :D Miten sä lämmität sen aina?

      • Riia

        Kauratyynyn kanssa mikroon kuuluu laittaa lasillinen vettä, jolloin jyvät eivät kuivu niin herkästi!