CATEGORIES
11.11.2018

HYVINVOINTIHETKI BEALIVELLA – ARVONTA

Body

Kaupallinen yhteistyö: Bealive Health Club
Marraskuu on kyllä kaikille varmasti vaikeaa aikaa hyvän energian sekä hyvinvoinnin kannalta, kun on niin pimeää. Itsellänikin on ollut jotenkin ekstra työn takana pitää motivaatiota yllä esim. treenaamisen kannalta, kun töiden jälkeen tekee mieli vaan jäädä sohvalle nukkumaan. Välillä se onkin ihanaa vaan laiskotella, mutta siinä vaiheessa kun laiskottelu ja väsymys tuntuu valtaavan ihan kaiken arjesta, niin pitää ottaa vähän ryhtiliikkeitä.

Ryhtiliikkeisiin tarvitaan kuitenkin aina pieni annostus motivaatiota ja tätä pääsen nyt toivottavasti tarjoilemaan oikein olan takaa kolmelle ihanalle lukijalleni! Ajattelin nimittäin pitää ensi viikon lauantaina 17.11. kuntosalillani Bealivella pienen hyvinvointihetken, jonka ideana on antaa masentavalle marraskuulle kunnon potku pyllylle.
Hyvinvointihetki starttaa Bealiven loungesta, jossa tarkoitus olisi aluksi antaa teille vähän vinkkejä ruokavalioon, treenaamiseen ja esim. lisäravinteiden syömiseen liittyen nyt vuoden pimeimpään aikaan. Tätä pientä juttutuokioita vetää kanssani ihana bestikseni sekä Bealiven PT Netta Suikkanen, joka on ainakin oma energia toteemini. Raudan luja mimmi, joka ei turhia koskaan valittele ja pitää itsestänsä aina hyvää huolta koko vuoden ympäri.

Juttutuokion jälkeen tehdään vielä kunnon hikitreeni Netan vetämänä, jonka jälkeen teillä olisi mahdollisuus vielä nauttia rauhassa Bealiven saunatiloista raikkaiden energiasmoothien kera. Kehittelen myös kaikille pienet goodie bagit kotiin vietäväksi tilaisuudesta!

Jotta kellekään ei tulisi tästä kamala jännäri, niin kaikki kolme voittajaa saavat ottaa avecin mukaan tapahtumaan! Ainoa ehto arvontaan osallistumisesta on 18 vuoden ikäraja, voittajalle sekä avecille. Tule siis viettämään ihana lauantai aamupäivää kanssani ystävän, siskon, serkun tai vaikka äidin kanssa. 

Tilaisuus alkaa lauantaina 17.11. klo: 11.30 ja kestää n. 2h + saunominen. 

Olen innoissani siitä, että pääsen viettämään vähän laatuaikaa muutaman teidän kanssa! Minulta voi toki kysyä myös ihan mitä tahansa muutakin tapahtumassa esim. bloggaamiseen tai johonkin muuhun liittyen. Erittäin rento ja energinen girl talk + treenisetti siis tiedossa.

Osallistu arvontaan kertomalla minulle kenet ottaisit tapahtumaan mukaan ja miksi tarvitsette nyt vähän lisäpuhtia elämään. Osallistumisaika 14.11. klo 14.00 saakka. Ilmoitan arvonnan voittajille henkilökohtaisesti sähköpostilla! 

44 comments

Leave a Reply to Misba Johansson Cancel reply

Your email address will not be published.

*

  • Heidi

    Oi, miten kiva arvonta! Mukaan ottaisin ihanan kollegani, jota haluaisin piristyttää tälläisella energiatreenillä. Hän kaipaisi treenin lisäksi vinkkejä terveellisempään syömiseen!

  • Laura

    Ompa kiva arvonta! Ottaisin mukaan siskoni, joka on myös ylivoimaisesti paras treenikaverini. Juuri viime viikolla manailimme sateisella juoksulenkillä marraskuun pimeyttä, harmautta ja tylsyyttä! Itse puurran tällä hetkellä gradua kaikki päivät yksin kirjastolla ja siskoni puolestaan tekee ympäripyöreitä päiviä töissä. Hyvinvointihetken avulla selvittäisiin varmasti marraskuun yli kohti ihanaa joulun odotusta :)

  • Kirsi

    Kuulostaa ihanalta! Tykkään pitää itsestäni huolta ja liikun todella paljon! Pieni hemmotteluhetki tekisi hyvää näin pimeänä kautena. Ottaisin mukaan rakkaan ystäväni, joka sai 2 kk sitten vauvan ja joka todella tarvitsee hemmottelua ?.

  • Alina

    Ottaisin messiin treenikamuni!

  • Miia

    Tulisin ystäväni Ninnin kanssa, tsemppiä -energiaboostausta todellakin pitäisi saada tähän niin pimeän syksyyn.

  • Mari

    Ottaisin mukaan hyvän ystäväni, joka pienen lapsen äiti ja käy vielä töissäkin. Itse opiskelen töiden ohella. Aivot ja kroppa kovilla, joten mukava hetki ystävän kanssa tekisi hyvää. Ollaan molemmat niin ahkeria, että ansaittaisiin hetki omaa aikaa itseemme keskittyen! :)

  • Hanna

    Kuulostaa todella kivalta tapahtumalta! Haluaisin yllättää ystäväni, joka on ahertanut koko syksyn töiden ja gradun kanssa, ja kaipaisi nyt arkeensa liikunnan tuomaa hyvää oloa. Juuri puhuimme kuinka treenimotivaatio on hieman hukassa ja olisi aika kaivaa se takaisin esiin :)

  • Annina

    Ihana arvonta! Ottaisin mukaan parhaan ystäväni, joka on minun laillani kiinnostunut hyvinvoinnista ja tykkäämme treenata yhdessä. Olisi ihanaa yllättää bestis hyvinvointihetkellä, sillä kaipaamme molemmat piristystä harmaaseen marraskuuhun. ❤️

  • Makkaratikku

    Kuulostaa täydelliseltä lauantain aloitukselta varsinkin poikaystävän ollessa työmatkalla ;-D

  • Kaisa

    Hei, kiva arvonta! Etenkin näin pimeimpään vuodenaikaan. :) Toivottavasti onni onmyötä tällä kertaa. Ottaisin mukaan sisareni, hänellä kun on yleensä vain vähän aikaa itsensä hemmotteluun kiireisessä lapsiarjessa. Itsekin kaipaan jo kunnon treeniä ja ihanaa spa-kokemusta näin äitiyslomalla ollessani ;)

  • Ida

    Ystäväni Empun ja piristystä kaipaisi syksyn pimeyden keskelle <3

  • Jonna

    Lisäpuhtia kiireeseen ja syksyyn kaipaa minun lisäksi ystäväni Heidi, joka myös haluaisi ehtiä tehdä parempaa kehon huoltoa, mutta kiireessä tulee turhan usein valittua suunta kotia kohti.

  • Annika J

    Ottaisin mukaan hyvän ystäväni :)
    Tarvisisin ideoita jaksaa paremmin töissä.

  • Laura

    Ottaisin mukaan ystäväni, joka käy todella vaikeaa elämänvaihetta läpi ja ansaitsi nyt keskittyä ainoastaan itseensä.❤

  • Annikki

    Mulla on niin sama homma ton pimeyden ja treeni-innon katoamisen kanssa, et tällainen ohjattu hikitreeni rentoiluun yhdistettynä saataisi saada taas energialevelit nousuun. Lisäksi olisi huippua päästä näkemään toi sali ja tilat, kun niistä on ollut täällä puhetta. Mukaan ottaisin hyvän ystäväni, jonka kanssa aina joogaillaan yhdessä ja intoillaan hyvinvointijutuista.

  • Jenni

    Ottaisin mukaani ystäväni Emmin. Juuri eilen puhuimme, että kaipaisimme tällä hetkellä hiukan lisäenergiaa, jotta hän jaksaisi työrintamalla ja minä lasten kanssa kotona. Yhteinen sporttihetki toisi aurinkoa molempien arkeen <3

  • Sandra

    Ottaisin mukaan mun ihanan ystävän, joka on ollut Super isona tukena mun elämäntaparemontissa, ja suostuu aina lähtemään kaikkiin treenijuttuihin mukaan mun kanssa. Meillä kummallakin on duuneissa paukkunut kaikki deadlinet ja muut jutut on kaatuneet päälle, niin tuntuu että kaivattais ehkä kumpikin pieni tönäys taas sinne aktiivisten arkirutiinien löytämiseen.

  • Joanna

    Sattuisi just olemaan lapsivapaalauantai ja kaipaisin kovasti jotain piristävää äksöniä tähän puurruttavan pimeyden keskelle. Kaverin ottaisin mukaani tietenkin ❤

  • Karolina Nissinen

    Oih, ihanaa olisi saada vetäistä päälle ne parhaimmat jumppatrikoot ja piristäytyä kunnolla harmaatakin harmaana päivänä.Olen innokas liikkuja ja tästä päivästä saisin taatusti lisäBUUSTIA syksyyn ja talveen!
    Mukaan ottaisin herttaisen ihanan Stellan, poikani tyttöystävän. Toivottavasti ONNI potkaisee persuuksille tällä kertaa oikein kunnolla ja pääsisimme liikunnanriemuun mukaan!

  • JJ

    ? Mua odottaa ensi viikolla eturistisiteen leikkaus eli olisi huippua vielä viikonloppuna laittaa kunnon hiki päälle ennen pidempää taukoa. Kuntoutumisen jälkeen luvassa kovat treenitavoitteet ja siihen olisi kiva hakea Bealive Health Clubilta ennakoivaa inspistä ja motivaatiota. ????

    Mukaan treeneihin nappaisin jonkun ihanista ystävistäni inspiroitumaan ja viettämään laatuaikaa.❤️

  • mel

    Oi mahtavaa! Tää ois täydellinen ja iisimpi aloitus kamuni salitreeneihin pitkän tauon jälkeen :) Kamuni tarvitsee nyt kaikki tsempit ja piristykset, kun hänellä on ollut tosi rankkaa pidemmän aikaa ja olisi ihana yllättää hänet! Omasta puolestani, olisi mahtista tutustua Bealiven saliin ja saada vinkit talteen Netalta, kun salilla tulee treenattua samoja vanhoja juttuja.

  • Ansku

    Itse aloitin työt äitiysloman jälkeen elokuussa ja nyt alkaa ahdistamaan omat liikakilot, että pitäisi jotain alkaa asialle tehdä. Pieni kärpäsen puraisu pitäisi saada, että energiaa saisi aloittaa liikkumisen. Tietty kun sen saisi alkamaan saisi myös energiaa ylläpitää aitä. Olisi mahtavaa päästä kanssasi treenaamaan ja nähdä bealive livenä. Olen nähnyt paljon kuvia sieltä ja uskon sen olevan juuri niin huippu paikka kun mielikuvaksi on tullutkin ?

  • aanav

    Ohh, mahtavaa, kuulostaa ihan täydelliseltä lauantaipäivältä! Tässä on syksy vedetty aika tiukkaa tahtia duunin ja parin (!) koulun kanssa, joten hetken irrottautuminen treenin ja saunan parissa olisi huippua. Ottaisin mukaan parhaan ystäväni ja salikaverini, jolla myös kiireinen syksy takana. xx

  • Katja

    Toivoisin tämän tuovan iloa pimeään syksyyn ja tsemppiä ihan arjessa jaksamiseen. Kulunut vuosi pitänyt mukanaan paljon muutoksia ja rankkoja aikoja, joten jaksaminen on edelleen äärirajoilla. Mukaan ottaisin parhaan ystäväni, joka saa mut aina nauramaan ja jaksaa tsempata kun meinaa oma akku näyttää 0% virtaa.

  • Niina

    No nyt on arvonta viimeisen päälle :) urheilumotivaatio on tällä hetkellä lähes nolla ja kaikki energia töiden jälkeen riittää nyt 2,5 vuotiaan pojan kanssa palomies leikkeihin. Saa toki siinäkin juosta paloja sammuttelemaassa mutta ”aikuisten” liikunta olis kans kiva. Ehkä tätä kautta löytäisin jälleen kadoksissa olleen motivaation ja tekisin itselleni aikaa. Olisi ihana palautus omaan kehoon takaisin. Mukaani lähtisi ystäväni joka pyörittää arkea kahden pienen pojan äitinä <3

  • Eeva

    ihanaan marraskuiseen treeniin ottaisin mukaan kaverini jota en näe niin usein kun haluaisin koska en asu Suomessa. Ensi lauantaina olisin täällä! Olisi upea nähdä BeAlive -hyvinvointiklubi kaikkine palveluineen.

  • Siru

    Poikaystävän! Hänellä erityisesti ollut treenit viime aikoina jumissa ja tällainen kokemus varmasti piristäisi ja toisi kaivattua vaihtelua treeniarkeen?

  • Misba Johansson

    Toisin mukaani kollegani ja ystäväni Mari Suihkon, Mari on ollut äitiyslomalla nyt 11 kk ajan ja vihdoin hänen kroppansa haluaa taas toimia. Mari on supernainen töissä, kotona ja ystävien suhteen ja me yhdessä ansaitaan hetki itsellemme! Arvostan ystävyyttämme ja meillä molemmilla on palava halu pitää itsestämme huolta, tämä olisi täydellinen lauantain startti!

  • Liisa

    Parhaan ystävän! Hänellä kova kiire töissä ja itsellä myös, kun muutto uudelle paikkakunnalle, koiranpentu ja lisäopinnot meneillä? Lauantai freesaus tekisi hyvää!

  • Mikaela

    Syksy on mennyt niin sanotusti penkin alle kun akuutti kurkunpääntulehdus johti 5 viikon kestoiseen puhekieltoon, jonka aikana kodin neljä seinää tulivat liian tutuiksi ja urheilu jäi kokonaan pois. Toivuttuani on ollut hieman hankalaa saada motivaatiosta kiinni – eikä tuo pari viikkoa sitten alkanut pimeys ainakaan auta.

    Ai kenet ottaisin mukaan? No kuka tahansa ystävistäni ansaitsisi osallistua vastaavaan tilaisuuteen ja heistä moni, esim P., oikeasti kaipaa vastaavaa piristystä arkeen – niin pienempien kuin myös suurempien ongelmien kamppailuun. <3

  • Laura

    Ihan mahtavaa!! Ottaisin mukaan parhaan ystäväni sillä ollaan kauan puhuttu liikkumisesta ja miten se tuo meille niin paljon elämäniloa, mutta ei olla vielä saatu sitä kunnon energia boostia syksyyn. Syystalvi tuo muutenkin masentavaa fiilistä, ja tämä syksy on ollut erityisen harmaa molemmille. Tää olisi just mitä tarvittaisiin; inspiraatiota ja energiaa mahtavassa porukassa! Olet suuri inspiraatio niin sisältä kuin ulkoa!

  • Anni

    Ottaisin mukaan treenikaverini jonka kanssa kaipaisimme treeniin uutta intoa. Olen itse raskaana oleva urheiluhullu joten uudet, tähän elämäntilanteeseen sopivat haasteet PT-treenin muodossa kiinnostavat!

  • Ava

    Lisäpuhti olisi paikallaan ja tässä olisi kyllä mainio keino siihen! :) Ystävän ottaisin mukaan, jolla vähän synkempi ajanjakso elämässä menossa. <3

  • Ansku

    Vitsi kun ihana idea! Ottaisin mukaan ystäväni joka on ollut puhti pois ja masentunut nyt melkein vuoden. Ollaan pikkuhiljaa saatu vointia paremmaksi ja juurikin vähän mielihyvää ja virkeyttä treenaamisesta! Tämä tulisi hänelle niin tarpeeseen, hän rakastaa myös hemmottelua (toisaalta, kukapa ei :D)! Myös itselle tää pimeä aika alkaa vähän painaa ja hikitreenit + nautiskelu olis just se mitä tarttis! <3

  • Ella

    Oispa ihanaa! Mukaan lähtis oma lenkkikamu, jonka kanssa ei säkkipimeessä ja märässä juokseminen oo oikein nyt lähteny. :-D Ois ihana treenata muuten yhdessä.

  • Saara

    Kuulostaa superihanalta ❤ Pyytäisin mukaan serkkuni jolla alkanut uusi työ vähän aikaa sitten ja rentoutuminen olisi varmasti enemmän kuin tarpeen! Itsellä myös kiire syksy työn puolesta joten tämä olisi huippu! ?

  • Marjukka

    Ei vitsit kuin huikeelta kuulostaa! Ihanaa kun järjestät.

    Ottaisin mukaan ehdottomasti Helsingissä asuvan ystävän, jonka kanssa tulee vietettyä harvemmin aikaa, kun asutaan eri paikkakunnilla.

    Tilaisuus tulisi niin sopivaan saumaan, sillä ens viikolla saan ammattikorkeakoulun pakettiin ja valmistun! Olisi mahtavaa päästä juhlistamaan sitä hyvillä treeneillä!

  • Janica

    Ottaisin mukaan ystäväni ja kummipoikani äidin, jotta saisimme rentoutumishetken ilman puhetta kiireisistä ja stressiä tuottavista töistä.

  • Noora väisänen

    Hei, ottaisin mukaan ystäväni. Hän on eronnut vastikään vuosien avoliitosta ja kaipaa piristystä.

  • Monaveronika

    Ottaisin mukaan parhaan kaverini. Hyvinvointipäivä olisi palkinto siitä, että perjantaina saatan loppuun maisteriopintojeni viimeisen kurssin ja homma alkaa olla gradua vaille paketissa, eli suhteellisen tiukka vuosi koulun ja töiden yhdistelmää takana. Kaverille palkinto siitä, että on muistanut pyytää mua välillä ylös ulos ja lenkille kun työmäärä on meinannut alkaa uuvuttamaan.

  • Karoliina

    Ystäväni on tulossa Seinäjoelta rentouttavan ja energisoivan viikonlopun viettoon luokseni :) Molemmat opiskelemme, mutta hänellä lisänä työt ja kaukosuhde :)

  • Aura

    Ottaisin parhaan kaverin! Lisäenergia kelpaisi näihin marraskuun harmaisiin päiviin☺️

  • Ellaaaar

    Ottaisin mun parhaimman treenikamun A:n, koska gradun ja duunin yhdistelmä tuntuu ajoittain vievän kaiken ajan ja tämä varmasti motivoisi taas mahduttamaan treenitkin arkeen :)

  • Salla

    Ottaisin siskoni mukaan. Muuttanut vasta reilu kuukausi sitten Helsinkiin ja uuteen työhön, ja ei ole helppoa aloittaa elämää uudessa paikassa ja tämä varmasti piristäisi hänen arkeaan