CATEGORIES
8.10.2018

TERKUT TENERIFFALTA

Tenerife

Heippa kaikki! Pahoittelut pienestä hiljaiselosta blogin puolella ja terkut täältä aurinkoiselta Teneriffalta. Ollaan kunnon kuvausreissulla Juulin kanssa täällä ja nimensä mukaisesti päivät ovat kuluneet aina kokonaan joko kameran edessä tai takana. Ollaan tehty niin paljon kaikkea, että postausten rakentaminen on jäänyt vähän jalkoihin. Pelkästään kuvamateriaalin läpikäymiseen menee varmaan yksi päivä kun lähdetään täältä pois, mutta sitten pääsen kunnolla myös tekstien kimppuun!

IG:tä on onneksi ehtinyt päivitellä tosi hyvin ja sieltä voikin kurkkaa pian reissun kohokohtia pienen koosteen muodossa, jota olen tekemässä. IG feed taitaa myös elää omaa elämäänsä Teneriffan palmujen alla vielä hetken aikaa, vaikka pian Suomeen täältä takaisin tullaankin.
  • BANANA MOON Bikini

Juuli tuhisee jo täyttä unta tossa vieressä (pitkä päivä takana), joten minäkin laitan nyt valot pois ja menen unten maille. Halusin vaan tulla sanomaan pikaiset moikat ja kertoa, että P A L J O N kuvia on vielä tulossa ja vinkkejä tänne matkaaville. Itse voisin myös hyvin jäädä tänne vähän pidemmäksikin aikaa :D

 

3.10.2018

KANARIANSAARIEN COMEBACK

Tenerife

Kaupallinen yhteistyö Norwegianin kanssa
Mitä tulee ensimmäisenä mieleen kun puhutaan Kanariansaarista? Pakettimatkat, lomakeskukset, turremeininki ja Ooooh Las Palmas biisi? No minulle ainakin. Olen ollut niin Gran Canarialla kuin myös Teneriffalla perheeni kanssa lomailemassa nuorempana ja ainakin näistä reissuista on jäänyt juuri perinteisen pakettiloman muistot mieleen. Ihania muistoja nekin toki, mutta oman seikkailunhalun sekä reissukokemuksen kasvettua eipä ole tullut mieleen palata tänne. Kunnes nyt!

Viime aikoina on useammassakin matkailualan julkaisussa hehkutettu "kasarikohteiden" uudelleen nousua ja juuri esimerkiksi Teneriffa on noussut mm. hyvinvointimatkailijoiden tietoisuuteen. Täällä on perinteisten lomakeskusten lisäksi nimittäin liuta uusia upeita spa & wellness hotelleja, hyvät vaellusmahdollisuudet mm. Teide tulivuoren läheisyydessä ja lähes takuuvarma aurinko. Aika hyvät kriteerit ainakin oman tyyliselle lomalle nykypäivänä. Lähdin siis mielelläni tekemään pienen comebackin Teneriffalle yhdessä Norwegian lentoyhtiön kanssa ja katsomaan miten se on muuttunut ja mitä kaikkea uutta saari voi tarjota.
Norwegianin lentoreitit kulkevat Kanariansaarille lähes päivittäin ja Teneriffalle jopa kahteen eri kohteeseen. Suora lento Helsingistä Teneriffalle oli 6,5 tuntia, joka sujui kyllä yllättävän nopeasti Norwegianin Wi-fin sekä viihdepalvelun ansiosta. Minulla tuli nimittäin ihan kamala kiire kotona ennen lähtöä, enkä ehtinyt ladata koneelle mitään uusia elokuvia, mutta onneksi niitä sai ostettua lennolta omalle koneelle! Koska lentomatka ei ole mikään älytön ja lentoreitit niin sujuvia, niin saarille voi hyvin tulla vaikka pitkäksi viikonlopuksi. Me olemme täällä yhteensä 6 päivää matkapäivät mukaanlukien.

Me lensimme suoraan Etelä-Teneriffalle, mutta lennot kulkevat myös saaren pohjoisosassa sijaitsevaan Santa Cruzin kaupunkiin. Autolla tämä välimatka taittuu saarella n. tunnissa, joten ajattelimme yrittää ehtiä käymään myös siellä matkamme aikana. Siten saisi aika hyvää vertailua näiden kahden kohteen välille. Santa Cruzissa sanotaan asuvan esim. vähän enemmän paikallisia eteläisempien kaupunkien sijaan, mutta en jotenkin itse saanut netin kautta alueesta jotenkin otetta. Siksi päädyimme pohdintojen jälkeen Costa Adejen alueeseen, joka on pikkasen syrjempänä Los Cristianos sekä Playa de las Americas -aluiden sykkeestä, mutta kuitenkin lähellä kaikkia isompia palveluita. Valintaan vaikutti isosti myös hotelli, jonka satuin löytämään...
Hotel Jardin Tropical on Spa & Wellness hotelli Costa Adejeen ranta-alueella ja täällä vaikutti olevan kaikki mitä toivon rentouttavalta hyvinvointilomalta. Iso kattava aamiainen, useampi eri ravintola, spa, ulkona sijaitseva kuntosali (merinäköalalla!), joogaa, spinningiä sekä paljon muita ohjattuja tunteja. Hotelli on myös äärimmäisen valokuvauksellinen, joka helpottaa kaikkia muita työhommiani, joten valinta oli selvä. Ensivaikutelman perusteella hotellin alueelta ei tarvitsisi kyllä lähteä mihinkään esimerkiksi viikon loman aikana, jos etsii sellaista totaalista rauhoittumista.

Ensimmäinen päivä onkin kulunut täällä nyt enimmäkseen vaan aluetta tutkiskellen, kuvaten ja ihmetellen. Muutaman tunnin auringonoton jälkeen torkahdin hetkeksi altaalle, mutta nyt olenkin sitten istunut tässä huoneen parvekkeella jo kolmatta tuntia työjuttujen kimpussa. Päikkärit tekivät siis tehtävänsä. Kohta sitten dinnerille ja suunnittelemaan tulevaa viikkoa yhdessä kuvaajani Juulin kanssa, kenen kanssa täällä ollaan.

Tavoitteena on tosiaan tutkia saarta vähän erilaisesta näkökulmasta ja suunnitelmissa on käydä ainakin vaeltamassa sekä pyörimässä lähialueen pienemmissä kalastajakylissä. Haluan toki ehtiä nauttimaan myös hotellin kaikista palveluista, joten ulkosalitreenejä, spa:ta ja altaalla oloa varmasti myös jonkin verran luvassa. Teneriffa, show me what you're made of!

Norwegianin lentoreittejä sekä -hintoja Kanarian saarille pääset tutkimaan tästä.

#flynorwegian