CATEGORIES
15.12.2019

LEYSIN KUKLOS – PYÖRIVÄ RAVINTOLA VUORILLA

Switzerland

Viime viikon kohokohta oli ehdottomasti päiväretki ylös vuorille pikkusiskoni Nellin, Karoliinan sekä Miljan kanssa. Suunnistimme Leysinin läheiseen vuoristokylään, jonne ajaa Lausannesta n. tunnin verran, ja nousimme Leysisin keskustasta hiihtohissillä ylös Kuklos -nimiseen ravintolaan. Ravintolasta tekee erikoisen se, että sen yläkerta pyörii hitaasti koko ajan ympäri, joten saat ruokaillessa 360 kierroksen koko upeasta maisemasta! Pyörimistä hädin tuskin edes tuntee, joten tämä sopii myös matkapahoinvointisille (kuten minä itse).

Näkymät ulkona sekä ylhäällä ravintolassa oli aivan käsittämättömän upeat ja olen niiiin iloinen, että meillä kävi tuuri kelien kanssa, jotta tytöt pääsivät kokemaan tämän. Nyt viime aikoina on tullut meinaan niin paljon vettä/räntää/lunta, että kirkas taivas ei ole mitenkään ollut itsestäänselvyys. Täältä huipulta näki myös Genevenjärven ja Lausannen kaikkien vuorien lisäksi! Ehdottomasti uusi lempipaikkani, johon tulen varmasti viemään jatkossakin vieraita.
Paikka toimii myös laskettelukohteena ja voisin hyvin ottaa seuraavalla kerralla myös laskukamat mukaan. Tällä kertaa mentiin kuitenkin vaan lounaalle Kuklos -ravintolaan ja sitä varten ei tarvinnut olla kyllä mitään erikoista mukana muuta kuin lämpimät vaatteet. Ulkona terassilla on nimittäin tälläisenä kauniina päivänä ihana nauttia vaikka lasi viiniä ilman, että palelee. Itselläni oli laskukerrosto alla, tuulihousut, paksu neule sekä toppatakki ja pärjäsin enemmän kuin hyvin. Neule piti jopa ottaa pois, ettei tullut liian kuuma.

Hiihtohissi Leysinin kylästä tänne ylös maksoi 15 frangia per henkilö, eli noin 13-14 euroa. Ei siis kovin paha näistä upeista maisemista! Ravintola oli myös Sveitsin hintatasoon nähden kohtuullinen ja vaihtoehtona on myös syödä joka alhaalla Ski-bistrossa pikaisesti (halvempaa) tai mennä yläkerran katettuun ravintolaan nauttimaan fondueta/muita alppiruokia tai pelkästään lasit kuohuvaa.

Lounaan ja maisemaihastelun jälkeen otettiin vielä tyttöjen kanssa hetki tuolla ylhäällä mahtipontisten vuorten edessä ja sanottiin ääneen,  mitä toivotaan vuodelta 2020. Nämä vuoret ovat kuunnelleet minua aikaisemminkin, joten toivon suuresti, että taika välittyy myös tyttöjen elämään. Minulle se on ainakin sitä tehnyt. 

Aivan mahtava päivä ja upea muisto tuli luotua näiden rakkaiden kanssa täällä. <3

2 comments

Comment

Your email address will not be published.

*

  • Heidi

    Niiiin ihanan näköistä! Itsellä on reissu Sveitsiin keväällä ja oon lukenut kaikkia sun Sveitsi-postauksia ihan sydämet silmissä! Mikä susta näistä paikoista ois paras Sveitsin ihasteluun (tai minkä jättäisit pois kun kaikissa ei pysty käydä:D): Glacier3000, Mount Pilatus, Zermatt, Jungfraujoch vai joku muu? :):)

    • Kira Kosonen

      Noista ehdoton ykkönen Zermatt!! ja sit Glacier3000 upee myös. Leysin pyörivä ravintola ihan samassa suunnassa kuin Glacier3000… Jos joku pitäisi jättää noista pois, niin ehkä Mount Pilatus!