CATEGORIES
24.8.2019

INTOHIMONA VAELTAMINEN

Switzerland

Olen aina tykännyt liikkua luonnossa, mutta vasta viime vuosina on innostukseni siihen kasvanut ihan radikaalisesti. Rakkaus vuoria kohtaan syttyi myös isosti tuossa reilu vuosi sitten kun olimme kolleegoideni kanssa täällä työreissulla ja pääsin ensimmäistä kertaa kokemaan Sveitsin upeat vuoristomaisemat sekä vaeltamisen aiheuttaman positiivisen energiavirtauksen kehossani. En unohda sitä koskaan.

Itselleni hyvä fiilis ei tule pelkästään siitä liikkumisesta ja upeista maisemista, vaan myös itse vuorien energiasta. Jotenkin tunnen vuorten päällä aina sen miten keho oikein latautuu. Tunnen miten luonnon voima siirtyy omaan kehooni ja olen taas läsnä. Läsnä kaikessa minua ympäröivässä. Se on ihan mieletön fiilis. Varsinkin vuorten huipulla pääsen jotenkin todella positiiviseen tilaan, jolloin mietin aina mistä olen tällä hetkellä kiitollinen ja mitä haluan tulevaisuudessa vielä saavuttaa. Parasta meditointia, jota voisi toivoa.
Torstain vaellusreitti oli 45 min. ajomatkan päässä Lausannesta ja vaelluspaikan tukikohtana toimi Lac de Taney -järvi, jonka ympäriltä lähtee useampi eri reitti sen ympäröiviä vuoria pitkin. Järvelle itsessään on myös pitkä ja jyrkkä kävelymatka, ellei omista neliveto autoa. Silloin järvelle saakka voi myös ajaa autolla, mutta muussa tapauksessa pelkästään järvelle pääsy on jo aikamoisen treenin takana.

Vaihtoehtoina on siis joko jättää auto alas merkityille parkkipaikoille, kävellä jyrkkää ylämakeä pitkin järvelle (kunnosta riippuen 1/2 -1h matka) ja viettää päivä ihan vaan järven ympärillä tai ajaa nelivetoinen auto ylös järvelle saakka ja lähteä sieltä vaeltamaan vuoristoreittejä pitkin ylöspäin. Me valitsimme tämän tokan vaihtoehdon, koska halusimme ihan vuorten huipulle saakka. Toki voi kävellä myös ylös järvelle ja sieltä vielä ylös vuoren huipulle jos kunto riittää! Itselleni riitti kyllä hyvin 4 tunnin vaellus järveltä ylös vuorille ja takaisin. Poikaystäväni onnistui vielä huijaamaan minut kävelemään koko järven ympäri, jonka seurauksena reitti oli yhteensä melkein 5 tuntia! More then enough I say :D Olin kyllä aivan rikki tämän jälkeen.
Vaikka olin pitkän ja rankan vaelluksen jälkeen ihan rikki, poikki, väsynyt, niin olin todella innoissani siitä, että ylipäätään jaksoin kävellä ylös huipulle saakka ilman ongelmia! Vaikka en treenaa minkään ohjelman tai tavoitteen mukaisesti, niin kyllä huomasi, että jotain tässä on tullut tehtyä. Jopa vähän yllätyin siitä, miten hyvässä kunnossa olen ainakin aerobisessa mielessä. Sain siitä ihan sairaan paljon lisäpuhtia lähteä valloittamaan vaan lisää vuoria. Olin paljon enemmän hajalla esim. vuosi sitten vastaavissa nousuissa.

Täällä huipulla otimme taas hetken meditoinnille, mietimme mitä elämältä haluamme ja sen jälkeen sanoimme kaiken vielä ääneen koska... universumi. Se on kuullut minua täällä aikaisemminkin.

Seuraavien vuorien valloitukseen tarvitsen kyllä ainakin yhden asian, kunnon kengät. Yritin pakata tänne Sveitsiin mahdollisimman vähän turhaa tavaraa mukaan, jonka takia otin mukaan vain yhdet juoksukengät. Nämä valkoiset (nyt entiset valkoiset) lenkkarit ovatkin parhaimmat juoksukenkäni ja siksi ne valikoitui myös tälle reissulle mukaan. Huomasin kuitenkin nyt tuolla, että tarvitsen ihan oikeat vaelluskengät, jotka a) pysyy kuivana b) on helppo puhdistaa ja c) tukevat jalkaa. Oli nimittäin todella hasardia kävellä tuolta vuorelta alaspäin, kun koko ajan meinasi jalka lipsua sorakivien päältä. Pludasin myös täysin yhteen mutakasaan, jonka lopputuloksen näette tässä vikassa kuvassa. R.I.P white sneakers.

Olisiko kellään siis suosituksia hyvistä vaelluskengistä? Tai muutenkin vaellusvaatteista? Perus jumppakamoilla pärjää satunnaisesti, mutta tätä tulee tehtyä täällä nyt sen verran paljon, että haluaisin kyllä ehdottomasti kunnon kamat. Innostus vaeltamiseen nousee varmasti vaan lisää sen myötä. 

17 comments

Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

  • Kukkis

    ihana hyvän mielen postaus <3 upeita maisemia siellä. ihan meinaa matkakuume ja vaellusinto nostaa päätään :)
    kiva kun postaat tällaisia ulkoilmavinkkejä. muutenkin tykkään kun blogissasi on Sveitsissä ollessasi enemmän tälläisiä elämäntapajuttuja ja matkavinkkejä Keski-Eurooppaan. mukavaa syksyn jatkoa ja vaelluksia.

  • Tuuli

    Sveitsissä patikoivana suosittelen ehdottomasti edes matalalla varrella ja hyvällä pitävällä pohjalla varustettuja kenkiä, jos lähtee valko-puna-valkoisiin merkityille reiteille. Matkalla vastaan voi tulla kivikoita, jyrkkiä nousuja sekä laskuja, puroja, liukkautta ja tikarappusiakin. Hyvä kenkä tukee nilkkaa sekä jalkaa sivuliikkeissä ja pito on valttia. Reppuun suosittelen kevyttä takkia ja housujakin yllättävien sade/ukkoskuurojen varalle, sekä lämmikkeeksi esim fleece, hanskat ja myssy. Esim Haglöfs Lim sarjasta löyyy pieneen tilaan meneviä gore takkeja sekä housuja. Sveitsissä riittää mahtavasti polkuja ja vuoret on jotain aivan ihanaa. Mahtavia patikointeja toivottelen Zrh:stä.

    • Kira Kosonen

      Kiitos näistä vinkeistä!!! <3 Tulee kyllä kaikki nämä tarpeeseen.

  • Anu

    Itse olen niin rakastunut fjällrävenin vaellustrikoihin, ne vois olla aina jalassa. Mutta vaelluksille en lähde ilman niitä,ihan huiput. #Fjällräven Abisko trekking tights. Ihania vaelluksia sinulle toivoen.

    • Kira Kosonen

      Oi mahtavaa pitää kokeilla! Mistä olet omasi hankkinut? :) Ja kiitos!

  • Anne L.

    Salomonin speed cross 4 goretexit on hyvät kevyempään vaellukseen ja helppoon maastoon, kuten Riikka tuolla edellä mainitsi. Huomio että noita speed crosseja on monia malleja mutta tuo 4 paras. Itselläni on Haglöfsin vaelluskengät nilkkaa tukevalla varrella. Suosittelen sovittamaan useampia malleja. Tunnet kyllä mikä on hyvä sinun jalallesi. Tiesithän että kaksi päällekkäistä sukkaa estää rakkojen syntymisen. Ensin tosi ohut sukka ja sitten normi vaellussukka. Näin kannattaa tehdä ainakin aluksi uusien kenkien kanssa. Vaeltamisen riemua!

    • Kira Kosonen

      Ihan mahtavia vinkkejä kiitos! Ja en tiennyt tuota sukkahommaa :D Ihan perus urheilusukilla vetänyt ja pärjännyt niillä hyvin vielä tälläiset 4-5h vaellukset, mutta noita rakkoja ajatellen pitää pitää tämä kyllä mielessä. Ja jos/kun reitit pidentyvät :D <3

  • Sonja

    Tunnustan saman intohimon iskeneen viime vuosina ja on tosi vaikea katsoa näitä kaikkia kuvia kun Suomesta käsin ei noin vaan pääse noihin maisemiin. Lähtisin heti vaikka vuodeksi asustelemaan vuoristomaisemiin, jos tulisi mahdollisuus! Joten lisää näitä postauksia, sillä kaikki vinkit ovat tervetulleita tulevaisuutta varten, paikallisopas olisi aina paras reissatessa. :)

    • Kira Kosonen

      Joo täytyy kyllä ottaa kaikki ilo irti tästä vuodesta! Kuka sitä tietää minne päädytään tämän jälkeen :D

  • Annana

    Asun tällä hetkellä Norjan länsirannikolla, joten aikaa vuorilla tulee vietettyä. Itse en tykkää kuitenkaan käyttää varsinaisia vaelluskenkiä (paitsi märillä syksykeleillä), koska ne tuntuvat aina niin raskailta. Itse olenkin ollut kaikkein tyytyväisin Salomonin goretex-polkujuoksukenkiin ja niissä olen myös painellut useamman päivän vaelluksia.

    • Kira Kosonen

      Kiitos vinkistä!! Veikkaan, että itsellä tulee olemaan sama mielipide noista “oikeista” vaelluskengistä. Pitää katsoa.

  • Riikka

    Vaelluksilla ja retkillä oon kokenut Salomonin speedcross vedenpitävät polkujuoksukenkiä ja Revolution racen housuja aivan korvaamattomina. Kengät on tukevat, säänkestävät ja vähän perinteisiä valelluskenkiä kevyemmät. Housut taas kestää vaikka risukosta läpimenon, mutta ovat joustavat ja istuvat oikeista paikoista. Iso suositus näille!

    • Kira Kosonen

      Ihanaa tuhannet kiitos vinkeistä!! <3 Kyllä tulee niin paljon plussaa noille Salomonin kengille, että taidan suoraan kokeilla niitä nyt ekaksi :))

  • Taija

    Ahh, vuoret ja vaeltaminen on niin parasta! Harmi että täältä Suomesta käsin on hieman hankala sitä harrastaa, mutta onneksi lomilla pääsee. :) Itse olen juurikin tuon harvoin vaeltamisen vuoksi pärjännyt toistaiseksi ihan maastolenkkareilla (esim. Salomon/Merrel), mutta jos olisi mahdollisuus vaeltaa useammin ostaisin ehdottomasti kunnon varrelliset vaelluskengät. Muista varusteista suosittelen kunnollista juomareppua jotta saa kaiken tarpeellisen ja “kaiken varalta” -tavaran mukaan (vaatetta, evästä, juomaa ja ensiapuvälineitä nyt on ainakin hyvä olla varmuuden vuoksi aina mukana, hätätilanteiden varalle ainakin pidemmille reissuille/oudoille reiteille on ehkä hyvä ottaa myös taskulamppu, hätäpilli ja avaruushuopa). Vaatteista suosittelen kaikkea kerrospukeutumiseen soveltuvaa ja kunnon vedenpitävää päällikerrosta, vuorilla kun lämpötila vaihtelee paljon korkeuden mukaan (hanskat ja pipo ei ole kesälläkään liioittelua yläilmoissa :D) ja sää tuntuu usein muuttuvan aika nopeasti.

    Pienissä vuoristokylissä on usein ihania urheilukauppoja joissa kyllä löytyy kaikkea tarpeellista. Lisäksi tykkään harrastaa people watchingia noissa paikoissa, siitä saa ihanasti inspiraatiota omaan pukeutumiseen ja varustautumiseen. Porukka on noissa vaelluskylissä myös aina niin hyvinvoivan ja energisen näköistä että jo siitä saa itselle lisää virtaa. :)

    • Kira Kosonen

      Joo allekirjoitan kyllä tuon pipon ja hanskat!! Keskellä kesääkin saattaa ylhäällä vuorilla olla tosi viileätä, syksystä ja talvesta puhumattakaan :) Kiitos tuhannesti vinkeistä <3 Menee kyllä kaikki korvan taakse :)

  • Sanna Inspired by love

    Allekirjoitan niin saman! Olen vaeltanut vuorilla jo nuoresta ja tiedän tasan mitä tarkoitat tuolla vuorien kautta tulevalla voimaantumisella. Madeiralla olen kokenut sitä erityisesti, sillä reagoin voimakkaasti tulivuoripohjaisiin saariin (sama homma oli Santorinilla joogaretriitillä, yhteyden löytämisestä tunteisiin ei meinannut tulla loppua ja kehosta purkautui vaikka mitä!). Mulla oli viime reissulla Haglöfsin vaelluskengät: aivan täydelliset, ei tullut ollenkaan rakkoja ja tuntuu, että ne jopa jotenkin antavat lisävoimaa kävelyyn. Ne on myös ekologiset, laitan niistä blogiinkin tässä myöhemmin. Onnekas sinä, kun pääset siellä nyt asumaan: nauti! <3

    http://www.inspiredbylove.fi

    • Kira Kosonen

      Tiedän tasan tarkkaan, mistä puhut! Se on jännä mitä kaikkea pinnan alla voi piileä. Hyvä päästää sitä kaikkea ulos, pysähtyä ja hyväksyä <3 Ihanaa syksyn alkua sinne :))