CATEGORIES
13.8.2019

VIINIFESTIVAALIT JOKA 25. VUOSI

Switzerland

Saavuin Sveitsiin lauantai-iltana ja olin sen verran väsynyt matkustus/muuttopäivästä, että ilta meni ihan vaan kahdestaan kotona illallisen sekä leffojen parissa. Sunnuntaina piti kuitenkin tehdä heti pieni ryhtiliike sillä meidän viereisessä kylässä oli jo kaksi viikkoa kestäneet viinifestivaalit käynnissä! Nämä eivät tosin olleet mitkään ihan tavalliset viinifestivaalit vaan ainoastaan joka 25.vuosi järjestettävä Féte Des Vignerons -viinispektaakkeli! Eli 4 x sataan vuoteen on mahdollisuus tämä tapahtuma kokea, aikamoista. Pakkohan sinne oli sitten lähteä varsinkin kun sunnuntai oli festivaalien viimeinen päivä.

Veveyn kylän rantaan oli rakennettu suuri areena, jossa festivaalien jokaisena päivänä oli paljon ohjelmaa sekä ilmeisesti esiteltiin aina vuorotellen eri alueiden viinintekijöitä ja viinejä. Areena oli loppuunmyyty jo kuukausia sitten joten me saimme tyytyä vaan areenaa ympäröivään festivaalifiilikseen. Sekin kyllä riitti enemmän kuin hyvin!
Alueelle oli pystytetty lukuisia ruokakojuja ja rakennettu isoja tiloja erilaisia viinimaisteluita varten. Maisteluita olisi ollut ihana kierrellä vähän perusteellisemmin, mutta pieni väsymys vielä alla tyydyttiin vaan lasilliseen roseeta ja nautiskeltiin muuten vaan tunnelmasta. Paikka oli aivan täynnä, koska a) oli festivaalien viimeinen päivä, b) oli sunnuntai, c) keli oli mitä upein!

Kyllä siinä olisi toinenkin lasillinen maistunut varmasti helposti, mutta jotenkin oma fiilis oli enemmänkin sunnuntaisyöpöttelyssä kuin juomisessa haha. Salaattien jälkeen kiersimmekin maisteluiden sijaan alueen ruokakojuja läpi ja herkuteltiin mm. vohveleilla ja jäätelöllä. Täydellistä sunnuntaitekemistä!

Näin ulkopuolisena on vaikea edes käsittää miten tärkeä tapahtuma tämä olikaan kaikille paikalliselle, koska siinä nivoutu yhteen vuosisatojen perinteet lähialueen viinitiloilta. Ensimmäinen Féte Des Vignerons järjestettiin 1797 ja nyt tämä 2019 järjestetty tapahtuma oli 12. tapahtuma. Ensi kerralla kun tämä järjestetään tulen siis olemaan 57-vuotias!! Ihan hullua edes ajatella mitä kaikkea voi mahtua 25 vuoteen. Kävi kyllä ihan älytön tuuri, että satuttiin olemaan täällä nyt samaan aikaan. 

Lisää tietoa, kuvia ja tunnelmaa voi kurkkia tapahtuman virallisilta sivuilta tästä.

2 comments

Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

  • Jenni

    Ihana tuo musta laukku, näyttää tosi näppärän kokoiselta. Saako udella mistä tuo laukku on peräisin? 😊

    • Kira Kosonen

      Kiitos! Se on Saint Laurentin ja sain sen ystäviltäni 30-vuotislahjaksi <3 Jostain ulkomailta siis hankittu, koska Saint Laurentin liikettä ei Suomesta löydy... Joitakin merkin laukkuja saatta kyllä esim. Luxbagista löytyä :)