CATEGORIES
20.2.2019

LAUSANNEN KESKUSTA

Switzerland

Vaikka erilaisia vuoristokyliä on tullut tässä koluttua ihan hyvin jo kohta läpi, niin silti Lausanne on se paikka missä arki täällä Sveitsissä kuluu. Lausanne on Genevejärven rannalla sijaitseva kaupunki, jonne ajaa Genevestä aina noin 40 minuuttia. Käytännössä pitää tulla vaan Genevejärven toiselle puolelle. Lennän siis aina Geneven kentälle, jonne Finnair lentää suorana jopa kaksi kertaa päivässä, joten todella helppo reitti onneksi kyseessä! Geneven kentän alakerrasta menee myös suora junayhteys Lausannen keskustaan, joka helpottaa myös suuresti aikataulujen ollessa tiukat.

Lausanne on Geneveen verrattuna minusta jotenkin ehkä vähän maanläheisempi sekä sympaattisempi paikka ja varsinkin kesällä tuo ranta-alue on vaan niin ihana kaikkine jäätelökioskineen ja pienine kahviloineen. Genevessä kaduilta bongaa sitten paljon enemmän mm. luksusautoja ja sen sellaista. Toki elintaso on myös täällä Lausannessa aika korkealla, mutta se ei ehkä näy ihan samalla tavalla kuin Genevessä. Hyvällä tavalla.
Me asumme itseasiassa vähän keskusta-alueen ulkopuolella ja korkeammalla kuin tämän järven alue, mutta keskustassa tulee oltua lähes päivittäin. Tulen aina aamulla samalla kyydillä keskustaan salille, jonka jälkeen jään jonnekin kahvilaan tekemään töitä ja syömään lounasta. Vakkaripaikoiksi on muodostunut mm. Luncheonette, Blackbird sekä Tibis -ravintolat. Ihan vegelifeä vedetty täällä nyt ja näissä paikoissa saa aina syötyä kyllä super monipuolisesti.

Täällä on myös nyt viime viikot ollu ihan käsittämättömän upeat kelit ja joka päivä täysi auringonpaiste ja +10 astetta lämmintä. Ihan hullua, että kevät tulee tänne jo näin helmikuussa! En sitten tiedä onko täällä samanlaista takatalvi käsitystä, kun meillä Suomessa. Toivottavasti ei.

H&M Knitwear

LEVI'S Jeans

DOLCE&GABBANA Shoes

MAJE Jacket

Loppukuukausi ollaankin vielä näissä maisemissa, mutta sitten on pakko tulla hetkeksi Suomeen muutamien tyäprojektien vuoksi. Muuten voisin hyvin odotella täällä kevään tuloa myös Helsinkiin haha. Motivaattorina Suomeen tuloon on tietty myös perhe sekä ystävät ja… sushi! En ole löytänyt täältä vielä yhtäkään hyvää sushipaikkaa ja himo sitä kohtaan kasvaa vaan päivä päivältä. 

7 comments

Comment

Your email address will not be published.

*

  • Karoliina

    Lausanne on ihana :-) Yksi sushipaikka mistä itse tykkään on Uchitomi, ihan keskustassa Manorin lähellä. Tämä tosin ei ole ravintola vaan japanilainen kauppa mutta sieltä saa take-awaynä hyvää sushia.

    • Kira Kosonen

      Oooo!! Kiitos vinkistä! Pitää käydä testaa <3

  • Selja

    Viime vuonna huhtikuun alkupuolella oli jo kunnon helteet, asteet kieppui yli 25 ja puistot oli täynnä auringonottajia, joten kyllä se kevät ja kesä vaan tulee aikaisemmin, toivottavasti tänäkin vuonna :)

  • Lara

    Hei! Sveitsi on kyllä ihan yksi suosikkimaita! Asiasta kolmanteen; mikä koko sulla on tuosta Majen parkasta? Ihan vertailun vuoksi, kun emmin kahden koon välillä. Kiitos ja mukavaa arkea sinne Lausanneen!

    • Kira Kosonen

      Hei!! Minulla on 36 ja olen normaalisti aina 36\S kokoa! Tämän parkan malli on aika suora joten se isompi ei istunut niin nätisti :) ja kiitos!

  • Tiina

    Kenen kans asustelet Sveitsissä? :-) Toivottavasti viihdyt, ihana paikka!

    • Kira Kosonen

      Miehen :) kiitos! On kyllä upea paikka.