ZERMATT TALVELLA
Switzerland

Paikallisten suosikkikohteet taitavat olla kuitenkin Verbier sekä Zermatt, jossa ollaan nyt käyty jopa kahdesti. Zermatt hurmasi minut nimittäin ihan täysin jo syksyllä, josta johtuen veri veti sinne taas uudestaan kun tuli mahdollisuus pienelle viikonloppureissulle. Voisin näyttää kesäisemmästä syksyn reissusta seuraavassa postauksessa kuvia, mutta nyt kuvapläjäys Zermattista talviaikaan!

Ylhäällä sinua odottaa mitä sympaattisin ja romanttisin vuoristokylä, jonka teillä ravaa porukkaa sukset ja laudat kainaloissa ja ainoastaan hevoskärryjen kolina kuuluu pääteiltä. Koko paikka oli myös ihan eri näköinen nyt talvella kuin kesällä! Onneksi tulimme tänne uudestaan. Ihan erilainen elämys.







Suksien vuokraus oli täällä myös todella kätevää, koska muusta Sveitsistä poiketen Zermatissa lähes kaikki puhuvat hyvää englantia. Ovat sen verran tottuneita kuitenkin turisteihin. Hintavaa hommaa laskuharrastus on kuitenkin myös täällä ja yhteensä yhden päivän vuokrakamat sekä laskettelulippu maksoivat n. 150€. Siihen päälle vielä junaliput, majoitus ja ruokailut niin edullinen ei muutaman päivän reissu tänne kyllä missään nimessä ole. Täysin hintansa arvoinen kuitenkin sen voin luvata! Olen myös muutaman ystäväni lähettänyt Lausannesta Zermattiin minireissulle ja ovat aina samaa mieltä siitä, että tämä on yksi upeimmista paikoista, jossa on koskaan käynyt. Allekirjoitan kyllä täysin.



Zermatissa on myös paljon vaihtoehtoja huikeille raclette- sekä fondueillallisille, mutta niihin on ehkä pikkasen tullut jo yliannostus täällä ollessa. SayCheese! taitaa olla se suosituin, joten laittakaa se ylös jos tänne matka joskus vie. Ekana iltana oltiin myös jotenkin niin poikki päivästä, että päätettiin vaan nauttia eka meidän hotellin mielettömästä spasta, laitettiin omassa huoneessa kuuma kylpy tulille ja tilattiin huoneeseen vielä pizzat sekä pullo punaviiniä. Paras päätös koskaan! Siinä ammeessa lillui kyllä aika hiton onnellinen tyttö.
Jos siis joskus on suunnitteilla reissu Sveitsiin niin suosittelen ehdottomasti harkitsemaan Zermatiin tuloa muutamaksi päiväksi! Paikka on upea talvella, mutta aivan yhtä maaginen myös kesäaikaan, josta seuraavaksi vähän juttua. Jotenkin kesällä tunnelma on vielä vähän erikoisempi, kun tuolla ylhäällä vaeltaa t-paidassa vihreillä niityillä ja nauttii samalla lumisista alppimaisemista. On tää kyllä aikamoinen mesta ei voi muuta sanoa. <3