CATEGORIES
19.3.2015

Turist day

St. Petersburg

 

Marina Gisisch Gallery

Jelisejev boutique

Touring around St.Petersburg

 

Pietari päivämme oli tosiaan todella tiukasti aikataulutettu eri tutustumiskierroksilla. Kävimme tutustumassa mm. DTL ostoskeskukseen, Marina Gisich nykytaidegalleriaan ja Jelisejev veljesten ihastuttavaan herkkukauppaan. Kaikista vierailemistamme paikoista varsinkin tuo Nevski prospektilla sijaitseva herkkukauppa jäi jotenkin mieleeni. Oppaamme oli suositellut meille herkkukaupan macaroons leivoksia, joten pakkohan niitä oli testata oikein paketillinen! Ostoskeskuksessa meillä oli aikaa vaan noin puolisen tuntia, joten mitään ostoksia en ehtinyt tällä reissulla tekemään. Pakko kyllä sanoa, että varsinkin merkkitavaroissa näkyi ruplan arvon heikentyminen. Jos meillä olisi ollut enemmän aikaa en usko, että olisin lähtenyt tuolta tyhjin käsin.

Huomenna matkaammekin Julian kanssa seuraavaan kohteeseemme, nimittäin Kööpenhaminaan! Luvassa on Sebastianin gaalatapahtuma, jossa olin vieraana myös viime vuonna. Tänä vuonna onnekseni myös Julia kutsuttiin mukaan matkaan. Kolmantena muskettisoturina reissussa on tietty ihana tukkajumalani Teemu. Tulee varmasti hauska viikonloppu!

 

//Our St.Petersburg day was filled with different tours. My favorites were the DTL mall and the cute Jelisejev boutique where you can find really good macaroons! You can also buy great cheece, meats and other bake goods at the boutique. We didn't have that much time to shop, but I can tell you that the DTL mall was really something. All the cool brands at one place. Maybe my wallet got lucky that we didn't have more time, haha.

Tomorrow we are off to our next destination with Julia, because we are leaving to Copenhagen! It's time for the annual Sebastian gala again, wich I attended last year. This year Julia got invited too, so I'm super excited. Also my hair god Teemu will be with us during the entire weekend, so a lot of fun times to come!

 

*Pressimatkan tarjosi Allegro / Press trip sponsored by Allegro

 
0 comments

Comment

Your email address will not be published.

*