CATEGORIES
28.3.2017

EPIC PRAHA

Prague

Moikka kaikki! Tarkoituksena ei ollut pitää näin pitkää radiohiljaisuutta, mutta Praha todella vei mennessään. Takana on ehdottomasti yksi elämäni hauskimmista viikonlopuista, josta maailman isoin kiitos ja kumarrus Julialle, Jekulle, Dänille, Matille sekä tietenkin Hanselille (Jekun uusi lemmikkihämähäkki ja reissun valovoimaisin maskotti) ♥ Ollaan tunnettu kaikki jo reilu 12-13 vuotta, mutta vasta nyt pääsimme juuri tällä bestisporukalla reissuun. Voin kyllä luvata, ettei jäänyt viimeiseksi kerraksi. Oli sen verran kova kokoonpano! En rehellisesti muista koska olisin nauranut yhden viikonlopun aikana yhtä paljon kuin nyt. Niin paljon hauskoja komelluksia ja tilanteita, jotka vien kyllä rakkauden täyteisin sydämin kiikkustuoliin saakka. Onneksi päätettiin vaan mennä ja tehdä!

Praha oli kaupunkina mielestäni aivan idyllinen juuri tämänkaltaiselle pitkälle viikonlopulle kaveriporukan kanssa. Kävimme juhlimassa Prahan yössä, syömässä upeissa ravintoloissa, istumassa kattoterasseilla ja vaan pörräämässä kaupungilla. Praha on kyllä ehdottomasti yksi kauneimmista paikoista, jossa olen koskaan käynyt ja ellen olisi ollut niin lomatunnelmissa, niin kameran muistikortti olisi kyllä paukkunut huolella. Nyt pääsin kuitenkin pitkästä aikaa jotenkin kunnolla irtautumaan työ/kuvausmoodista ja vaan nautiskelin kaikesta ympäröivästä. Kavereista, keleistä, maisemista ja tunnelmasta. En myöskään avannut konetta kertaakaan koko viikonlopun aikana tai pitänyt edes puhelinta esillä! Nyt on kyllä niin rentoutunut fiilis, vaikka väsymys vähän painaakin. Paras irtiotto kyllä kaikkeen.

Sain kommenttiboksissa viestiä, että muutama muukin teistä oli ostanut lennot Prahaan, joten ajattelin lisätä tähän postaukseen sen suosituslistan, jonka perusteella me liikuimme kaupungilla. Matti on tosiaan ravintoloitsija ja sai meille paikalliselta kolleegaltaan huikeita vinkkejä, joiden perässä kuljettiin. Listan tähtipaikat ovat niitä, joita erityisesti suositeltiin ja alleviivatut sellaisia, missä ehdimme itse käymään. Tältä listalta jäi kyllä vielä niin paljon paikkoja kokematta, että voisin hyvin lähteä Prahaan heti uudestaankin, nimittäin kaikki paikat, joissa käytiin tekivät vaikutuksen. Upea upea Praha!

 

Paikallisen suosikit:

- Sansho (aasialainen bistro) 

- Maso a Kobliha (lihakauppa & bistro)

- SaSaZu (loistava aasialainen)*

- Wine and Food Market, Praha 5 (todella hieno ”ravintolatori”/deli)*

 

Baarit:

- U Fleku (kaupungin vanhimpia oluthalleja)

- Hemingways 

- Anonymous 

- Black Angel

- U Prince hotellin kattoterassi (paikallisten helmi)*

- Dlouhy Patro

- Tretter’s

- Beer Museum (30 tsekki mikropanimoa hanassa)

 

Yökerhot:

-Buddha Bar *

-Dlouhe Patro *

-Mecca

- One Club -> täällä juhlittiin Julian synttäreitä

 

Fine Dining:

- La Degustation (Michelin, klassista tsekkiruokaa)

- Kampa Park (kuuluisin Prahan ravintola)

- V Zatisi

- George (kaupungin paras pihvipaikka)

- Field (uusi Michelin paikka) -> täällä juhlittiin Julian synttäreitä

 

Casual Dining:

- Hergetova Cihelna (hienot maisemat) *

- Cotto Crudo (italialainen, Four Seasonissa)

- La Finestra (hyvä italialainen)

- Botel Matylda 

- Bad Jeff’s Barbeque 

- Cestr (paikallinen hyvä pihvipaikka)

'- Grosseto Marina (rento italialainen, upea terassi huikeilla näkymillä)

 

Kahvilat:

- Kavarna Slavia (Havelin lempipaikka)

- Cafe Savoy (hyvä lounas myös, paikallinen Strindberg) *

- Cafe Louvre (hyvä aamiainen)

- Globe *

 

Sightseeing:

- Jokiristeilyt

- Praha Zoo

- Linnan alue

- Lennon Wall

- Kaarlen Silta

Kafka

4 comments

Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

  • Marie

    Moiii! Missä hotellissa olitte yötä ja suosittelisitko?

    • Kira Kosonen

      Asuimme AirBnB asunnossa, joka oli kyllä todella hyvä!! Varauksen teki eräs ystäväni, mutta voin kysellä enemmän tietoja jos kiinnostaa? Asunsto oli tosi 6 hengelle tehty..

      • Marie

        Ok, olemme lähdössä poikaystäväni kanssa kaksin, joten ehkä katselemme jonkun kivan luksushotellin tuon Airbnb:n sijaan :) Kiitos vastauksesta!

  • Haidi

    Vitsi mikä lista vinkkejä! Täytyykin konsultoida muuta matka porukkaa jos jotakin lähtisi testailemaan :)