CATEGORIES
7.5.2018

LAVENTELIN TUOKSUINEN NIZZA

Nice

Hei kaikki ja terkkuja kauniista Etelä-Ranskasta! Saavuttiin tänne tosiaan viime perjantaina yhdessä Nelly.comin kanssa ja reissu alkoi Nellyn huikeilla #nellycharter juhlilla Cannesissa. Juhlista näkyi varmasti tunnelmia Instagramin puolella koko kuluneen viikonlopun ajan, joten laitetaan tähän väliin vähän jotain muuta!

Nelly tapahtuman jälkeen suuntasimme Cannesista Nizzaan Sandran kanssa meidän välipäivien ajaksi ennen paluuta Cannesiin tulevia filimifestivaaleja varten. Saimme Nelly tapahtuman aikana ylipuhuttua myös Julian jäämään kanssamme Nizzaan yhdeksi ekstra yöksi, joten pääsimme kaikki yhdessä nauttimaan ihanasta viikonlopusta Nizzan sydämessä.

Olin tosiaan viime kesänä muutaman päivän Cannesissa ystäväni töiden puolesta, mutta Nizza jäi silloin lähes kokonaan näkemättä, vaikka ihan vierekkäin ne ovatkin. Nyt on ollut siis todella ihanaa tutkia myös Nizzaa kaikessa rauhassa, juoda lasi roseta terassilla, tuoksutella laventelin tuoksuisia saippuapötköjä vanhassa kaupungissa ja vaan ihastella! 

Julia ehti jo lähtemään kotiin, mutta Sandran kanssa meillä on täällä vielä muutama päivä aikaa, joten kaikki Nizza vinkit otetaan kyllä ilolla vastaan. Onko täällä esimerkiksi joku tietty ravintola, mitä pitäisi ehdottomasti testata?

Bisous! ♥

9 comments

Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

  • Heidi

    Mistä Sandran mekko on? Ihana! :)

  • Arkeni estetiikkaa

    Teidän asut sopivat hyvin toisiinsa ;) ! Nizzaa ovat kyllä monet kaverini kehuneet. Varmasti ihana paikka! Nauttikaa

  • Mari / Marin silmin

    Muutama ravintola: La Petite Maison, jonne Chanelin henkilökunta vei meidät syömään. Ruoka oli erinomaista. Olen tosin kuullut paikasta huonoakin, ettei turisteista tykätä, mutta näin paikallisten kanssa syödessä ruoka oli elämys ja meistä pidettiin hyvää huolta. Toinen kiva paikka on Ezen kylässä oleva kahden Michelin tähden La Chevre D’Or, huh mitä ruokaa. Myös Negrescon Michelin ravintola sekä karuselliravintola on tullut testattua. Michelinpaikassa hyvä ruoka, kamala palvelu ja karuselliravintolassa ihan ok setti, ilmeisesti heillä on sama keittiö.

  • Elkku

    Jos taide kiinnostaa, Cimiez-puiston kupeessa on hyvin kuratoitu Henri Matisse -museo (joka oli hänen kotinsa aiemmin). Myös itse tuo puisto ja erityisesti antiikin ajoilta peräisin olevat areenan rauniot ovat näkemisen arvoiset! Saattaisi olla kiva kuvauslokaatio bloggaajalle vielä lisäetuna. :D

    • Kira Kosonen

      Tästä Sandrakin mainitsi jotain!!! Kiitos vinkistä :) <3 kuulostaa tosi hyvältä!

  • S.

    Kannattaa tehdä päiväretki Ézeen, ei sur-mer vaan sinne vuorelle. Satamasta pääsee bussilla tosi näppärästi, ihan supernätti minikylä. :)

    • Kira Kosonen

      Oi kiitos vinkistä!! <3

  • Salla

    Hei mä suosittelen Nizzasta Maison de Marie -ravintolaa, aivan paras! <3 Ihanaa reissua!

    • Kira Kosonen

      Ihanaa kiitos!!! <3