DINNER BY THE LAKE
Como
TWINSET Dress
STEVE MADDEN Shoes
SAINT LAURENT Bag
Asuimme Comojärvellä Moltrasion sympaattisessa kylässä, jossa sijaitsi myös tämä maisemien ja miljöön puolesta sykähdyttävä ravintola Imperial! Teimme ravintolaan varauksen heti lomamme alkumetreillä, koska olimme kuulleet ja lukeneet sen suosiosta. Niin kaunis paikka ja pelkästään tunnelman puolesta odotukset olivat kyllä korkealla. Valitettavasti odotukset eivät ruoan puolesta täyttyneet kyllä yhtään ja koko illallinen kääntyi melkein jopa vitsin puolelle. Niin huono taso odotuksiin ja hintoihin nähden! Mm. poikaystäväni tilaama alkupala maksoi hulppeat 38€ ja annos sisälsi vain muutaman keitetyn ravun ja pari koristekukkaa. Siinä sitten kaikki vähän naureskeltiin ja pyöriteltiin silmiä. Ryöstöä sanon minä! Pääruuatkaan eivät tehneet kehenkään mitään erityistä vaikutusta, mutta onneksi maisemat, viini ja erityisesti seura olivat mitä parhainta. Oli ainakin näkemisen arvoinen paikka, mutta uudelleen en täällä ehkä illastaisi. Pöydässä oli ihan ikävä kundien päivällä tekemää bolognesea.
Muiden päivien ravintolavalinnat onnistuivat kyllä paljon paremmin, mutta en silti sanoisi, että mikään annos olisi jäänyt erityisesti mieleen tältä lomalta. Parhaimmat ruoat tuli syötyä varmaan talolla meidän porukan itse tekemänä! Olen muutenkin viime aikoina kuullut, että aika monesti ihmiset pettyvät Italiassa ravintolatarjontaan? Onko siellä vastaavia kokemuksia?
//One nights dinner look at lake Como last week. What a gorgeous place. This restaurant was so pretty, but the food didn't match up to the place at all... Quite a low blow actually. Maybe the chef had a bad night or something, but from my own experience I wouldn't dine here again, but would definitely go for drinks! Hands down one of the prettiest restaurants we visited.//