CATEGORIES
5.10.2014

Slow Altea mornings

Altea

This view with my breakfast <3

 

Täällä ollaan, kauniissa Altean maisemissa! Jokainen kerta tämä näkymä hämmästyttää minut uudestaan. Olen aina ollut tietynlainen ihmettelijä/pohdiskelija ja täällä ajatukset jotenkin aina kirkastuvat. Saatan istua vaan hiljaa terassilla, kuunnella kaupungista kantautuvia ääniä ja nauttia lämpöisestä tuulen tunteesta. Täällä ei tule myöskään katsottua lähes ollenkaan televisiota ja muutenkin kaikki kännykät snm. jäävät vähemmälle käytölle. Tämä on minulle aina rauhoittumisen paikka. Rakkaat siskonpoikani pitävät kuitenkin huolta, ettei aika käy pitkäksi. Täällä heidän kanssaan onkin kaikkea ihanaa puuhattavaa, kun voi leikkia uima-altaalla, käydä potkimassa palloa ja tehdä retkiä rannalle.

Saavuimme tänne perjantai-iltana ja yhteisen ruokailuhetken jälkeen, siskoni laittoi pojat nukkumaan ja kääriydyimme vilttien alle terassille katsomaan kuitenkin Vain Elämää -sarjan kolmatta jaksoa läppäriltä. Jakso oli tietenkin Toni Wirtasen päivä, jota en voinut jättää väliin. Olin teininä iso Apulanta fani ja olen kuunnellut joskus puhki mm. Heinola 10 -levyn. Omia lempikappaleitani ovat aina olleet Odotus, Muistijäljet, llona, Armo ja Teit meistä kauniin. Punaviinilasi kädessä äidin ja isosiskon kanssa viltin alla itkinkin vuolaaasti Samulin ja Veskun vetojen aikana. Toisaalta kuka ei olisi itkenyt. Oli se niin riipivän kaunista. Äiti tosiaan kyllä hieman nosteli kulmakarvojaan, kun ohjelmassa näytettiin Apulannan vanhoja lavaklippejä, "Ai tätä bändiä sinä kuuntelit teininä? Apua." :D

Eilen vietimme päivää uima-altaalla leikkien ja kotona rentoutuen. Emme ole lähteneet vielä minnekkään pidemmälle. Emme varmaan tänäänkään liiku kaupungille, vaan jatkamme rentoutumista kämpillä. Ihanaa kun ei tarvitse hosua yhtään minnekkään. Parasta.

Rentouttavaa sunnuntaita myös sinne kaikille!

 

//Here we are in beautiful Altea! I'll never get over this view, it's just so perfect. I love to sit outside on the terrace and listen to the sounds of the city below and feel the warm wind on my skin. This has always been a place of tranquility for me. I always feel so at ease when I'm here. Ofcourse my 2 nephews keep things interesting, so we won't get bored, haha.

We arrived here friday night and after the kids went to bed, we opened a bottle of red wine and craweled under some blankets and watched the new episode of Vain Elämää out on the terrace. Different finnish artists performed songs by one of my favorite bands, Apulanta. I used to listen to their music a lot when I was younger. I couldn't stop the tears from coming when Vesa-Matti Loiri performed the song Armo. Well, even if you weren't a Apulanta fan, this performance would have hit you. It was just so emotional.

Yesterday we played by the pool and relaxed in the sun. We haven't left the house yet! I guess today will continue in the same matter. Maybe tomorrow we will do a small picnic to the beach or go walk in the city, but why rush if there is no need for it right? I hope you also have a nice relaxing sunday!

 
0 comments

Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*